Joulukalenterin luukku 21: Urpon ja Turpon joulu

Hannele Huovi (teksti) ja Jukka Lemmetty (kuvat): Urpon ja Turpon joulu.
Tammi 2006, 94 sivua.

- Eniten täällä tarvittaisiin aikaa, Urpo sanoi. Karhut makasivat kirjahyllyllä katselemassa isän ja äidin säntäilyä. Kortteja ja paketteja piti juoksuttaa postiin, ostoksilla oli käytävä, ja kun kaikki ruoat ja herkut oli vihdoin raahattu kotiin, oli unohdettu ostaa jotain pientä ja välttämätöntä, esimerkiksi teippi tai suola. Silloin oli taas juostava kulmakauppaan. 

- Mistä voi ostaa aikaa? Kysyi Turpo.

- Ei aikaa kannata ostaa. Aikaa saa ihan ilmaiseksi, Urpo sanoi. - Minulla ainakin on aikaa maata kaikessa rauhassa. 


Kesken joulunaluskiireiden on hyvä istahtaa alas ja kuunnella, mitä Urpolla ja Turpolla on sanottavana hermojen menettämisestä (niitä on vaikea etsiä, jos ei tiedä, miltä hermo näyttää), stressistä (se on jotain kimaltavaa, jota käytetään iltapuvussa) ja piparkakkutalosta (sille ei ole myönnetty rakennuslupaa). Joulusiivous ei miellytä lelukarhuja, sillä imuri pitää kauheaa meteliä ja autio lastenhuoneen lattia on niille kauhistus. Aikuisten touhutessa hiki hatussa Urpo ja Turpo löytöretkeilevät jouluisten mausteiden perässä (ne antavat ihanaa tuoksua myös ikkunanpesuveteen), viettävät pikkujoulua, jossa on "pikkuisen mukavaa" ja pelkäävät Hannu ja Kerttu -noidan asettuneen asumaan piparkakkutaloon.

Kirjailija Hannele Huovin ja kuvittaja Jukka Lemmetyn jo klassikoiksi muodostuneet hahmot, Urpo ja Turpo, ovat kerrassaan riemastuttavia kavereita. Viime aikoina meillä on luettu ennen kaikkea tavutettuja Urpo ja Turpo -kirjoja, mutta joulun alla vähän pidempi Urpon ja Turpon joulu. Aikuisetkin nauravat ääneen Urpon ja Turpon tohotukselle ja karhumaiselle tavalle katsella maailmaa ja jouluhössötystä. Suosittelen joulukiireidenkin keskellä pysähtymään tämän tai jonkin muun hyvää mieltä tuovan kirjan äärelle. Kannattaa myös ottaa vaarin Urpon selviytymisstrategiasta: jos on ikävä olo, yksi piparkakku lohduttaa kummasti.

Paketti oli suuri. Se ei liikahtanutkaan, kun Molla yritti nostaa sitä. 

- En minä raaski. Noin nätti paketti, Molla sanoi. 

Hän käveli paketin ympäri ja tutki sitä joka puolelta. Lopulta hän kuitenkin kiipesi avaamaan rusetin, repi käärepaperin paketin ympäriltä ja avasi varovasti laatikon kannen. 

- Hyvää joulua, rakas Molla-Maija! Huusivat Urpo ja Turpo ja hyppäsivät laatikosta. He halasivat ja rutistivat Mollaa ja antoivat hänelle märkiä karhunpusuja. 

Oli jouluaamu. Molla-Maija, Urpo ja Turpo olivat hyvin onnellisia. Kaikkien sydän tuntui pehmeältä ja joulunlämpöiseltä.