Aale Tynni-Haavio: Kuva kaivattuni - P. Mustapään runojen taustaa (Salainen)

Aale Tynni-Haavio: Kuva kaivattuni. 

P. Mustapään runojen taustaa (Salainen)

toimittanut Riitta Seppälä.

Wsoy 2005, 186 sivua. 

Aale Tynni-Haavion kuoleman jälkeen hänen tyttärensä Riitta Seppälä toimitti ja julkaisi äitinsä vuonna 1975 kirjoittaman päiväkirjanomaisen käsikirjoituksen, joka oli otsikoitu "P. Mustapään runojen taustaa (Salainen)". Käsikirjoituksessa Tynni-Haavio kertoo suhteestaan Martti Haavioon ja siitä, kuinka heidän rakkautensa näkyy Haavion runoilijanimimerkin, P. Mustapään runoissa - ja omissaan. Suhteen alkaminen sekä Tynnin että Haavion ollessa tahoillaan naimisissa teki muistiinpanoista sen verran arkaluonteisia, ettei Tynni-Haavio halunnut niitä eläessään julkaista ja jätti päätöksen asiasta jälkipolville. Kun Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion tytär Katarina Eskola oli saanut päätökseen vanhepiensa päiväkirjoista ja kirjeistä toimitetun laajan Valistuksen sukutarina -teossarjan, oli aika julkaista Aale Tynni-Haavion muistiinpanot.

Näennäisesti Aale Tynni-Haavio kirjoittaa P. Mustapään runoista (runonäytteitä on kirjassa runsaasti, tosiasiassa hän kuitenkin kertoo rakkaustarinansa Martti Haavion kanssa. Tynnin mukaan näitä kahta asiaa onkin vaikea erottaa toisistaan, sillä pitkään hänellä ja Martilla ei ollut "yhteistä paikkaa muualla kuin runon maailmassa". Nuori runoilija Aale Tynni oli kunnioittanut ja ihaillut etäältä runoilija P. Mustapäätä jo kauan ennen ensi tapaamista vuonna 1945, ja kesti kauan, ennen kuin hänen tunteensa syvenivät ja tulivat tunnistetuksi rakkaudeksi - Martti sen sijaan, Tynni-Haavion kertoman mukaan, häikäistyi Aalesta heti. Elsa Enäjärvi-Haavion eläessä, ja vielä vuosia Elsan kuoleman jälkeenkin, Aale Tynni ja Martti Haavio tapasivat kaduilla ja kahviossa, Martin työhuoneella Wsoy:ssa, kustantamon tilaisuuksissa ja kirjallisissa matineoissa. Vasta kun Tynni oli eronnut pitkästä, pääosin onnettomasta avioliitostaan, pariskunta saattoi avioitua vuonna 1960. 

Aale Tynni-Haavio kirjoittaa kyllä myös niistä runokokoelmista, jotka syntyivät ennen hänen ja Martin tapaamista. Niissäkin keskeistä oli rakkauden kokemus, epävarmuuden ja mustasukkaisuuden sävyttämä rakkaus Elsa Enäjärveen. Elsalta kesti kauan tehdä lopullinen päätös kihlautumisesta ja avioitumisesta Martin kanssa, ja Tynni-Haavion mukaan tämä teki miehestä neuroottisen. Tynni-Haavio kertoo Elsan aikanaan sanoneen hänelle, että hän ei naimisiin mennessään rakastanut Marttia mitenkään palavasti, vaan avioliitto oli hänelle enemmän työtoveruutta. 

Nämä kohdat, joissa Aale Tynni-Haavio kommentoi edesmenneen miehensä ja tämän ensimmäisen vaimon suhdetta, jopa tämän ensimmäisen vaimon henkilökohtaista tunne-elämää, tekevät lukukokemuksesta hivenen vaivaannuttavan. Elsa Eklundin työnpäiväkirjat äskettäin lukeneena tunnen ehkä jonkinlaista lojaalisuutta Elsaa kohtaan, ja tuntuu pahalta, että hänen - kenties tunnekuohussa - sanomiaan tai kirjoittamiaan asioita nyt käytetään ikään kuin todisteina siitä, ettei hänen avioliittonsa olisi ollut (kyllin) hyvä ja ikään kuin oikeuttamaan Martin ja Aalen suhteen. Tynni-Haavion mainitsemat asiat ovat tosin pääosin luettavissa Elsan omista päiväkirjoista ja kirjeistä, mutta on hieman ongelmallista, kun niitä tulkitsee ihminen, joka on Elsaa hänen elossa ollessaan loukannut.  

Toisaalta Tynni-Haavio kirjoittaa Enäjärvi-Haaviosta hyvin kunnioittavasti, eikä luonnollisesti voi tätä sivuuttaakaan hahmotellessaan rakastavaa muotokuvaa Martti Haaviosta ja P. Mustapään runoudesta. Ja  Elsa Enäjärvi-Haavion, jos kenen, elämästä on kirjoitettu tekstiä tekstin päälle, ja hänen kirjeitään ja päiväkirjojaan on julkaistu laajasti. Aale Tynni-Haavion näkökulma mahtuu kyllä tuohon virtaan mukaan, ja sen jälkeen on ilmestynyt jo uusia tulkintoja. 

On ymmärrettävää, että myös Tynni-Haavio on halunnut kertoa tarinansa P. Mustapään muusana ja Martti Haavion sielunkumppanina, runoilijatoverina ja rakastettuna puolisona. Tarina on - alun salailusta ja vaikeuksista huolimatta - kaunis: 

Mitä taas tulee siihen apuun, mitä itse sain häneltä, en koskaan voisi puhua siitä kylliksi, vaikka puhuisin kuinka pitkälti. Hän oli paras kriitikkoni, rohkaiseva, vaativa, kannustava. Olen kertonut tästä niissä haastatteluissa, jotka annoin SKS:lle sekä Yliopiston psykologiselle laitokselle. Tiedän, että ilman häntä olisin nyt paljon huonompi kirjailija. Lyriikkani on kasvanut ilon ja rakkauden ilmapiirissä, olosuhteissa, jotka ovat sille parhaat mahdolliset. 

Avioliitossani tulin tuntemaan hänet poikamaisen iloisena.

Kuva kaivattuni on kiinnostava (kirjallisuus)historiallinen dokumentti, joka kuvaa tunteita ja tapahtumia kahden runoilijan - P. Mustapään ja Aale Tynnin - lyriikan taustalla. En kuitenkaan usko lukevani kummankaan (ensinmainitun runoja olen lukenut paljon, toisen runoihin haluan nyt tutustua paremmin) runoja nyt uusin silmin, enkä pidä kovin mielenkiintoisena sitä, mikä ihastus, tuskantunne tai kohtaaminen minkäkin säkeen takana on. Mustapään runoissa minua viehättää ehkä eniten rytmi ja tietty pilke silmäkulmassa, eikä biografinen tapa tulkita kirjallisuutta yleensäkään ole minusta olennaisin tai kiinnostavin. Silti myös ihmiset säkeiden takana kiinnostavat, ja se suomalainen kulttuurihistoria, mikä niiden taustaksi piirtyy.