Nemo Rossi: Rooman sudet

Nemo Rossi: Rooman sudet
Päällys Sami Saramäki.
Wsoy 2012, 220 sivua.
(Ennakkokappale, kirja ilmestyy 9.10)

- Tai entä jos raha ei pyöritäkään tätä rulettia? Entä jos muinaisesineiden etsinnällä tavoitellaankin jotain muuta?
- Niinku? Silva kysyi.
- Tietoa, Kaius vastasi mahtipontisesti. - Omaisuuden tai valta-aseman voi aina menettää, mutta kukaan ei voi ryöstää ihmiseltä sitä, minkä se on oppinut. Vähän samaan tapaan kuin keräilijä voi nauttia yksittäisen esineen omistamisesta, niin ajatelkaa, jos te tietäisitte jonkun asian ainoana maailmassa. 
- Hei kuka yrittää suojella tietoa aseilla? Silva ihmetteli.

Roomassa asuvat suomalaisnuoret, 14-vuotiaat kaksoset Kaius ja Silva sekä heidän ystävänsä Leo kiinnostuvat muinaisesta susipapistossa nähtyään erääseen pakettiautoon lastatuissa laatikoissa siihen viittaavia kirjainsymboleja. Muun muassa kirjastossa, internetissä ja yöllisessä kirkossa suoritetut tutkimukset johdattavat nuoret Rooman lähistöllä sijaitseviin luoliin, arkeologisille kaivauksille ja kiperiin tilanteisiin.

Nemo Rossin pian ilmestyvä nuortenkirja on saanut alaotsikon "arkeomysteeri". Itse luonnehtisin kirjaa pikemminkin nuorten jännäriksi, sillä suoraviivaisesti etenevässä juonessa ja kerronassa ei ole mitään kovin arvoituksellista. Tarina kiertyy kuitenkin arkeologisten kaivausten ja antiikin myyttien ympärille ja tapauksen selvittämiseen tarvitaan niin kirjastovierailuja, museokierrosta kuin eri tietokantojen hakkerointia. Nuorten jännityskirjat eivät ole minun genreäni, mutta lukiossa latinaa lukeneena ja erään arkeologisukulaisen kaivaustarinoita kuunnelleena tunsin mielenkiintoa kirjan aihepiiriin.

Kirjan dialogi on sujuvaa ja kieli muutenkin vaivatonta, perushyvää suomea. Vain liiallinen kuvaavien sanojen käyttö joissakin kohdissa häiritsi, erityisesti johtolauseissa. Nuoret tuskin koskaan sanovat mitään, vaan he parahtavat teatraalisesti, tuhahtavat, taustoittavat, kivahtavat, virnistävät, huikkaavat, naurahtavat, vakuuttelevat, pohtivat ja järkeilevät (muutama poiminta sivuilta 139-42). Valtaosa kirjasta on juuri dialogia. Itse olisin mielellään lukenut pidempiäkin kuvauksia ja taustoituksia kaivauksiin ja henkilöihin liittyen, mutta nuorten, jännitystä etsivien lukijoiden kannalta on ollut hyvä ratkaisu pitää teksti tiiviinä. Muutamassa lyhyessä, kursivoidussa jaksossa näkökulma muuttuu ja kurkistetaan myös vuoden 1944 tapahtumiin, jolloin arvokas löytö on ensi kerran tullut esille.

Pidin kirjassa paitsi antiikin historian hyödyntämisestä, myös henkilöhahmoista. Suosikkini on Kaius, historian ja latinan nippelitietoa hallitseva poika, joka kiipeää luvatta kirjaston muurin yli saadakseen valmiiksi tutkimuksensa Herakleen Italiaan perustamasta temppelistä ja joka muistuttaa hajamielistä kielitieteilijäisäänsä enemmän kuin aavistaakaan. Myös veljeään kiusoitteleva tietokonenörtti Silva ja parkour-harrastuksen ansiosta ketterästi paikkaan kuin paikkaan kiipeilevä Leo saavat sympatiani. Hahmoissa riittää potentiaalia mahdollisiin jatko-osiin - Roomassa riittää varmasti "arkeomysteerejä" selvitettäväksi.

Silvan blogi, "Arkeomysteeri", löytyy täältä.