Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus

Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus
Kuvitus ja kansi Laura Valojärvi.
Wsoy 2012, 161 sivua.

Mutta nyt oli vielä ilta ja rouva Mallamud veti peiton kainaloidensa alle, katsahti lattiasta kattoon ulottuvia kirjapinojaan ja ajatteli päivän viimeisen ajatuksen: Jokainen päivä on kirjoituspäivä. Jokainen päivä, kunnes kirjoitettavaa ei enää ole. 


Alkuviikosta lukemani syksyn lastenkirjauutuus Ruben ja Harman kartano oli sen verran kutkuttava lukukokemus, että kipaisin pikimiten kirjastossa Ruben-sarjan ensimmäisen osan, Ruben ja Rouva Mallamudin tapaus. Siinä Ruben ja Lisa Pinterä haluavat tietää, miksi kivet naapurin rouva Mallamudin pyykkinarujen alla ovat värjäytyneet musteensinisiksi ja miksi rouva ei koskaan poistu jättimäisen pyykinpesukoneen ympärille rakennetusta talostaan. Salaisia tutkimuksia vaikeuttavat paitsi perään katsovat vanhemmat myös rouvan pesuhuoneen ikkunalle asettamat kymmenen kiinalaista posliininukkea, jotka sulkevat silmänsä ja heittäytyvät lattialle heti, jos huomaavat liikettä pihalla tai sisällä talossa.

Rouva Angela Mallamud on kuin Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin talon rouva Rosina Rusina: yksinäinen, neuroottinen ja posliiniesineisiin (rouva Rusinalla säästöporsaat, rouva Mallamudilla kiinalaiset nuket) syvästi kiintynyt naisihminen, joka löytää sirpaleista uuden onnen. Leskirouva Rusinan hymy palaa poliisimestari Urho Ulpukan myötä, rouva Mallamud puolestaan - jonka mies on häipynyt Saarnilaakson kaupungista kolmekymmentä vuotta aiemmin epäonnistuneiden kiinalaisen kirjakaupan avajaisten jälkeen - saa herkän kirjeen postinkantaja Aatos Palsternakilta: Olen ihaillut myös sitä, miten järjestelmällisesti noudatte postin jokaisen aamujakelun ja jokaisen päiväjakelun jälkeen. Laatikkonne ei koskaan pursuile eilispäivän lehtiä. Ette arvaakaan, miten hyvältä tuntuu pudottaa aamun tuore lehti laatikkoon, joka on siisti ja tyhjä - aivan kuin se ilolla odottaisii juuri sitä lehteä, jonka kulloinkin laatikkoonne pudotan. Maailma on kuitenkin muuttunut sitten Kurenniemen 1960-luvun - vaikka Walldénin Lehtikuja on jossain määrin samantapainen idylli kuin Onnelin ja Annelin asuttama Ruusukuja, eivät aikuiset ole enää samalla tavalla jalustalla kuin aiemmissa lastenromaaneissa.


Tiheätunnelmaisen lastenromaanin kertoja on lempeän ironinen paitsi tarinan aikuisia, myös nuorta salapoliisi-Rubenia kohtaan: Hän yritti näyttää samaan aikaan sekä määrätietoiselta että vaatimattomalta, ja sellaiselta hän kaiketi näyttikin Lisan silmissä. Jonkun ulkopuolisen silmissä Ruben olisi juuri sillä hetkellä näyttänut luultavasti hyvin koppavalta ja itseriittoiselta. Ruben johtaa tutkimuksia, mutta hänen pikkusiskollaan Lisalla on loppujen lopuksi ratkaiseva rooli.

Rouva Mallamudin tapaus on jännittävä "lasten dekkari" mutta myös tarina siitä, miten tukahdutettuja tunteita voi oppia ilmaisemaan, olivat ne sitten ihastumista tai kiintymystä, häpeää, surua tai katkeruutta.   Kiinalainen posliininukke näyttää esimerkkiä, kolmenkymmenen ilmeettömän vartiovuoden jälkeen:

Mutta nyt hän oli yksin, ja hänelle oli alkanut tapahtua outoja asioita. Hän pystyi räpäyttämään silmiään. Hän kokeili asiaa varmuuden vuoksi uudelleen: kyllä, silmät toimivat. Hän räpytteli silmiä yhä vain kiivaammin silkasta räpyttelemisen ilosta, ja hänen silmistään alkoi tippua pisaroita lattialle. Hän räpytteli ja räpytteli ja tunsi jonkin suolaisen maun kielellään.