Mirjami Hietala: Makeat muistot

Mirjami Hietala: Makeat muistot
Tammi 1997, 141 sivua.

Sateisena pullanleivontasunnuntaina on mukava palata Mirjami Hietalan Makeisiin muistoihin. Luin kirjan osana 24h-lukumaratoniani jo pari viikkoa sitten, mutta erilaiset kesälomareissut ja -puuhat ovat saaneet aikaan sen, että näitä "rästikirjoja" on edelleen purkamatta.

Pidän kovasti Hietalan tavasta kuvata arkea ja ihmissuhteita. Se on kaunistelematonta ja kirpeää, mutta kuitenkin lempeää. Muutama vuosi sitten ihastuin Hietalan Korkeisiin huoneisiin ja Valkoisiin lautalattioihin, jotka on kai luokiteltu romaaneiksi, mutta jotka ovat vahvasti omaelämäkerrallisia. Molemmissa keski-ikäinen, eronnut nainen vaihtaa kotia: ensinmainitussa hän muuttaa rivitalosta vanhaan kerrostaloasuntoon kaupungin keskustassa, jälkimmäisessä hiljattain isoäidiksi tullut nainen muuttaa poikansa omakotitalon yhteyteen rakennettuun asuntoon. Molemmissa romaaneissa siivotaan vanhoja ja uusia nurkkia, sanotaan tai kuullaan välillä vääriä sanoja läheisten suusta, ollaan toisinaan yksinäisiä mutta iloitaan kuitenkin itsenäisyydestä, pohditaan elämän kulkua ja vanhenemista.

 Makeista muistoista en pitänyt ihan niin paljon kuin edellä mainituista, mutta se oli kuitenkin viihdyttävää lukemista. Päähenkilö Pella suunnittelee 50-vuotispäiväänsä: hän matkustaa Helsinkiin laittamaan vanhainkodissa asuvan Anna-tätinsä huoneiston juhlakuntoon, lähtisi sitten tahollaan naimisissa olevan miesystävänsä kanssa Lontoonseen ja pitäisi sen jälkeen juhlat tädin asunnossa. Juhlat olisivat elegantit kolmen pariskunnan juhlat: Pella kutsuisi kaksi siskoaan puolisoineen ja esittelisi heille miesystävänsä, jonka on määrä kertoa suhteestaan vaimolleen ja pistää avioero vireille. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan. Matka ja syntymäpäiväjuhlat kyllä toteutuvat, mutta ihmissuhteissa ehtii tapahtua moniä käänteitä, ennen kuin siskokset istuvat saman pöydän ääreen.

Verrattuna aiemmin lukemiini (mutta myöhemmin julkaistuihin) Hietalan romaaneihin Makeissa muistoissa oli paljon henkilöitä, tapahtumia ja draamaa. Akuuttien ihmissuhdesotkujen selvittämisen lisäksi Pella muistelee isäänsä ja äitiään, joka kuoli keinutuoliin charlotte russe -taikinaa vatkaten. Pinnan alla on mustasukkaisuutta, sisaruskateutta, pettymystä omiin valintoihin - mutta myös aitoa välittämistä, sisarusrakkautta, naapuriapua ja vanhusten kunnioittamista.

Kielellisesti tai kerronnallisesti kirja ei tarjoa mitään erityistä (Hietalan myöhemmistä romaaneista huomaa, että hän on kehittynyt kirjoittajana), mutta lämminhenkinen tarina ja vaivihkainen huumori kantavat pitkälle. Kirjasta on kirjoittanut myös Tuima, joka on postauksessaan kiteyttänyt hyvin Hietalan kirjailijanlaadun viehätystä.