Sivut

maanantai 20. helmikuuta 2012

Parvela & Sinkkonen: Kouluun!


Timo Parvela ja Jari Sinkkonen: Kouluun! 
Ekaluokkalaisen vanhemmille.
Wsoy 2011. 207 sivua.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja lastenkirjailija, entinen luokanopettaja Timo Parvela ovat kirjoittaneet "vanhempien aapisen" koulutulokkaiden isille ja äideille. Kouluun!-kirjassa käsitellään koulunaloitusta niin lapsen kuin vanhempienkin näkökulmasta ja valotetaan myös opettajan työnkuvaa. Kirja antaa paitsi käytännön vinkkejä onnistuneeseen koulutiehen myös taustatietoja lapsen kehityksestä ja iänmukaisista tarpeista.

Sinkkonen ja Parvela ovat minulle kirjoittajina tuttuja lähinnä Meidän perhe -lehden kolumneistaan, jälkimmäinen myös Hilma-kirjoistaan. Sinkkoseltakin olen muistaakseni lukenut jonkin tietokirjan ja miellän hänet ennen kaikkea poikien ja rauhallisemman arjen puolestapuhujaksi. Molempien tyyli Kouluun! -teoksessa on henkilökohtainen, kansantajuinen ja paikoin huumorin sävyttämä. Ennen kaikkea tekstistä kuultaa lasten arvostaminen ja ymmärtäminen.

Jari Sinkkonen kirjoittaa erityisesti lapsen psyykkisestä ja sosiaalisesta kehityksestä. Lastenpsykiatrina hänellä on luonnollisesti paljon tietoa ja kokemusta erilaisista psykologisista ja neurologisista häiriöistä, mutta hän peräänkuuluttaa kasvattajilta maalaisjärkeä, jottei jokaista vilkasta tai levotonta lasta diagnoisoitaisi ADHD:ksi. Ensin tulee selvittää esimerkiksi, saako lapsi riittävästi unta ja liikuntaa tai onko perheessä riitoja tai huolia. Häiriöt ovat aina seurausta perimän ja ympäristön (johon kuuluu perheen ohella myös päivähoito ja koulu sekä muu yhteiskunta) yhteisvaikutuksesta.

Sinkkosen oma kansakoulu- ja oppikoulu-ura sijoittuu 1950- ja -60 -lukujen taitteeseen, mikä antaa hänen kirjoituksillee ajallista perspektiiviä. Muun muassa lapsen psykologisen kehityksen ymmärtäminen ja opettajankoulutus ovat kehittyneet noista päivistä, mutta toisaalta lasten levottomuus on lisääntynyt yhteiskunnan ja perhe-elämän rytmin muuttuessa hektisemmäksi ja viriketulvan kasvaessa.

Timo Parvela käsittelee ennen kaikkea koulumaailman yleisiä käytäntöjä, opettajan roolia sekä kodin ja koulun yhteistyötä. Kuten Sinkkonen, Parvelakin palaa omiin koulumuistoihinsa, mutta kertoo myös kokemuksistaan omien kouluikäisten lastensa vanhempana. Parvelan tekstiä elävöittävät nauruhermoja kutkuttavat sitaatit hänen Ella-kirjoistaan, joihin haluan jossain vaiheessa lasten kanssa tutustua (ei ehkä kuitenkaan ennen esikoisen koulun aloitusta, sillä koulusta saattaa saada kirjojen perusteella harhaanjohtavan boheemin kuvan!).

Kirjassa käsitellään koulunkäynnin sosiaalisten ja psykologisten puolten lisäksi jonkin verran myös opetuksellisia sisältöjä, ennen muuta lukemaan oppimista. Vaikka ekaluokkalaisen luku- ja kirjoitusläksyt saattavat tuntua vanhemmista naurettavan helpoilta, on heidän tärkeä auttaa lastaan omaksumaan läksyjenteon rutiini. Sujuva lukemaan oppiminen ei myöskään ole itsestäänselvyys kaikille lapsille: Lukutaito tuntuu itsestään selvältä kun sen hallitsee, mutta se on mutkikas prosessi. Lukeminen edellyttää puheen rakenteiden hahmottamista, äänteiden pitämistä mielessä ja niiden yhdistämistä. Puhutun kielen sanat pitää oppia liittämään visuaalisiin kirjainsymboleihin, ja kirjaimet ja niiden yhdistelmät taas takaisin äänteisiin. Muutamalla prosentilla lapsista on lukivaikeuksia (joilla ei ole yhteyttä lapsen älykkyyteen), mutta näiden vaikeuksien diagnosoinnin ja tukitoimien kehittyessä monen lapsen koulutie on tullut helpommaksi ja itsetunto välttynyt samanlaisilta kolauksilta kuin aiempien sukupolvien koululaisilla.

Yksi keino tukea lapsen lukemaan oppimista jo ennen koulun alkua on lukea hänelle ääneen sekä antaa hänelle lukevan aikuisen malli (tämä koskee erityisesti isiä, koska poikien lukutaito on keskimäärin tutkitusti heikompi kuin tyttöjen ja lukuharrastus vähäisempää). Lukemisen taito syntyy motivaation kautta, ja motivaatio syntyy, kun lukija oivaltaa tarinoiden lumon. Monet opettajat kertovat osaavansa jo hetken tutustumisen jälkeen osoittaa luokasta ne lapset, joille on kotona luettu kirjoja. Näiden lasten sanavarasto on laajempi ja kyky kuunnella, keskittyä ja ymmärtää ohjeita on usein parempi kuin niiden, joille kirjat ja tarinat eivät ole tuttuja. Pelkkä tarinan rakenteen tunteminen on tärkeää, sillä se auttaa lasta hahmottamaan ajallista ja kausaalista jatkumoa myös omassa elämässään.

Kouluun!-teos kannustaa vanhempia olemaan kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, arvostamaan opettajan työtä, puuttumaan esille tuleviin ongelmiin (esimerkiksi koulukiusaamiseen) rohkeasti mutta provosoitumatta sekä ennen kaikkea tukemaan lapsensa tervettä itsetuntoa oppijana ja kouluyhteisön toiset huomioivana jäsenenä. Kirjaa voi suositella erityisesti isille, sillä kirjoittajien (jotka ovat itsekin isiä) humoristinen ja konstailematon tyyli uppoaa varmasti heihinkin.

10 kommenttia:

  1. Kuten tiedät, tämä olisi niin ajankohtainen kirja meillekin. Pikkuisen joululapsen koulutien alkaminen ensi syksynä on niin jännittävää ja vanhempien mieli vuorottelee jo nyt iloisen odotuksen ja pienen huolen värittämää.

    Olen tykännyt niistä Sinkkosen teksteistä, joita olen lukenut. Hänellä on mielestäni paitsi ammattitaitoa, myös lempeää maalaisjärkeä. Parvelaa pitäisi lukea muutenkin - Hilmat ovat meillä tuntemattomia.

    VastaaPoista
  2. Arvostan Sinkkosen mielipiteitä, Parvelalta olen lukenut muutaman teoksen, eli kuullostaa kiintoisalta. Parvelasta oli 2011 haastattelu muistaakseni Kotiliedessä, järkeviä mielipiteitä.

    VastaaPoista
  3. Vaikka en olekaan valmistumassa luokanopettajaksi, minua kiinnostaisi se miten tässä käsitellään opettajan työtä. Ja lienee tämä aihe muutenkin (toivottavasti) jossain vaiheessa ajankohtainen myös meidän perheessä. Että voisi vaikka lukea, vaikuttaa nimittäin hyvältä kirjalta. Kiitos Maria!

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta! Tämä kirja ei ole meillä ihan vielä ajankohtainen, mutta kiinnostaa jo etukäteen. Esikoisen arki muuttuu syksyllä, kun päiväkotiarkeen tulee lisäksi eskari-elementti. Kyllä se kouluelämäkin jo puheissa vilisee, sekin aika tulee varmasti eteen nopeammin kuin haluaisi(n)kaan, silloin viimeistään tähän kirjaan on tutustuttava!

    VastaaPoista
  5. Katja, voi kuinka suloisen pieni ekaluokkalainen teillä aloittaakaan koulun! <3 Nuo Hilmat ovat kyllä kivoja, sellaisia vähän pidempitekstisiä kuvakirjoja.

    Jokke, tässä teoksessa on tosiaan kirjoittajat kohdallaan! :)

    Linnea, osa opettajan työtä käsittelevistä asioista, kuten kiusaamiseen puuttuminen, ryhmän muodostaminen ja yhteistyö vanhempien kanssa on kyllä sovellettavissa myös yläasteen aineenopettajalle (lukioon ei enää niinkään). Ja luet sitten viimeistään joskus... <3

    Villasukka, kyllähän tämä alkaa olla teillekin hyvin ajankohtainen! :) Eskari on (ainakin meidän esikoisen eskari) hyvinkin "koulusuuntautunutta", siis pyritään (toki leikkien, laulujen, liikunnan ym. mutta myös ihan kirjain- ja numerotehtävien) kautta tasaamaan eroja lasten kouluvalmiuksissa ja vahvistamaan kunkin omia taitoja. Tästä kirjasta saa hyvää taustatietoa myös eskarivaiheeseen, vaikka sanaa "esikoulu" tai "-opetus" ei tässä taideta juuri mainita.

    VastaaPoista
  6. Pitänee hakea kirja kirjastosta jo aikaisemmin, hyvä että vinkkasit tämän sopivuudesta myös eskarilaisen vanhemmille!

    Aikaisin nuo kouluun valmentautumiset aloitetaan, meidän 6-vuotta täyttävällä alkoi syksyllä päiväkodissa parin viikon välein pidettävä "viskari", eräänlainen varhaiseskari ja lisäksi vielä pikkueskari. Molemmissa valmistaudutaan ja totutellaan eskariin ja kouluun leikin, tehtävien ymv. avulla.

    VastaaPoista
  7. Samoilla fiiliksillä kuin Linnea, eli oman tulevan ammatin myötä kyllä kiinnostaisi katsastaa tämä kirja. Ja siksikin, että olen kiinnostunut erityispedagogiikasta, minkä vuoksi olisi tärkeää hankkia lisätietoa juuri lukemaan oppimisesta ja sen haasteista. Humoristinen ja maalaisjärkinen asenne kuulostaa miellyttävältä, sitä ei tällä alalla taida lopulta liiaksi olla. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  8. Villasukka: oho, viskaria ja pikkueskaria! Omat lapseni ovat olleet kotihoidossa ja käyneet kunnallista päiväkerhoa (ensin päiväkodin, muuton jälkeen avoimen päiväkodin yhteydessä). Kun esikoinen aloitti 3-vuotiaana kerhon, hän oppi siellä todella paljon (mm. sanahahmon tunnistamista oman nimilapun kautta), mutta kolmas kerhovuosi ei tainnut tuoda mitään uutta 5-vuotiaalle sitten enää...

    Suketus, ai sinustakin tulee opettaja :). Minullakin on äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan koulutus (gradua vaille), mutta uskon suuntautuvani muihin töihin. Tämä Sinkkosen ja Parvelan kirja on hyvä yleisteos, mutta jos lukemaan oppiminen/opettaminen mahdollisine haasteineen kiinnostaa, suosittelen Katri Sarmavuoren kirjaa Opi ja ohjaa lukemista (löytyy blogistani). Ajattelin itsekin lainata sen uudestaan ja lukea tarkemmin.

    VastaaPoista
  9. En minäkään vielä tiedä, mihin päädyn – etenkään koska historian ja yhteiskuntaopin opettajista ei niin sanotusti ole oikein pulaa ;) Mutta koulutus on gradua vaille valmiina siis täälläkin.

    Kiitos tuosta toisestakin vinkistä! Otan sen onkeeni.

    VastaaPoista
  10. Suketus, eipä taida äikänmaikoistakaan olle pulaa ;). Onneksi historioitsijoillakin on paljon vaihtoehtoja!

    VastaaPoista