Juhani Aho: Valikoima lastuja
Kuvittanut Raimo Sallinen.Lastut valinneet Raimo Sallinen ja Silja Koivisto.
Wsoy 2011. 287 sivua.
Kotimainen klassikko.
Puusta asetta vuoleksiessa lennähtelee puusepältä lastuja hänen työhuoneensa permannolle. Yksi ne lakaisee ovesta ulos, toinen nakkaa lieteen palamaan, kolmas heittää lapsille leikkikaluiksi.
Tämmöiset kirjaniekan kyhäelmät ovat lastuja nekin. Kun ei niitä aina henno tuleenkaan työntää, niin jättää ne niiden poimittaviksi, jotka siitä kenties ovat huvitetut.
Nämä "lastuni" tässä tarjotaan sen näköisinä, jommoisiksi ne itsestään, kirjoituspöydältä pudotessaan, ovat siihen paikkaansa kähertyneet.
Näin kuvailee Juhani Aho lyhyitä kirjoitelmiaan, "lastuja", joista on kirjailijan syntymän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistu tuore, Raimo Sallisen upeasti kuvittama kokoelma. Lastu on erinomainen termi kuvaamaan lyhyitä kertomuksia, kaskunomaisia tarinoita ja tunnelmapaloja, joita ei voi ihan novelleiksikaan kutsua. Lyhin lastu on vain vajaan sivun mittainen, pisinkin alle viisitoista sivua. Useimmat lastut on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, ja näennäisen yksinkertaisen tarinan taustalta saattaa löytyä viittauksia kirjoitusajankohdan yhteiskunnalliseen tilanteeseen tai tarkkanäköisiä, lämpimän piikikkäitä huomioita ihmisluonteesta.
Suosikkini Juhani Ahon tuotannosta ovat psykologiset kehitysromaanit Papin tytär (1885) ja Papin rouva (1893) sekä pienoisromaani Yksin, ja lastuista vain muutama oli ennalta tuttu. Siinä missä Papin rouva on läheistä sukua suurille eurooppalaisille romaaneille kuten Tolstoin Anna Kareninalle ja Flaubertin Rouva Bovarylle, ja Yksin puolestaan tapahtuu Pariisissa, ovat useimmat lastut mielestäni leimallisesti suomalaisia: ne kuvaavat suomalaista kansaa, maaseutua ja vähän Helsinkiäkin ja esimerkiksi lastu "Isäntä ja mökkiläinen" peilaa Suomen asemaa osana Venäjän suurruhtinaskuntaa.
Kokoelman "avauslastu" "Muistojen maisema" kuvaa niin vanhan yliskamarin ikkunasta avautuvaa talvista järvimaisemaa kuin kirjailijakertojan mielenmaisemaa, jota elävöittää jo ammoin unohdettujen tuttujen tervehdys, jotka luulin aikoja sitten itselleni kuolleiksi ja haudatuiksi kellastuneiden kirjanlehtien alle: Markkinamiehet ja Matit ja Liisat, vaivatta syntyneet, heti valmiit ja itsestään elävät, tullen puheilleni luontevasti kuin isäni luo pitäjän isännät ja emännät omiansa haastamaan. Muistot työn hetkistä, jolloin sen helppouden tähden en tiennyt sen vaivoista eikä kynän jälki korjausta tarvinnut. Omien kirjoitustöiden muistelusta kirjailija ajautuu pohtimaan sitä kirjallista perinnettä, jota hän työllään jatkaa: "lempirunoilijani säkeiden soudattelu", "tuudittelu kalevalaisen kielen", "Hirvenhiihtäjät ja Hannat", sekä "tarina kalpeasta immestä ja rohdinpaitaiset urhot Impivaaran saloilla". Näiden suomalaisen kirjallisuuden tienraivaajien jalanjäljissä myös kertoja on rakennellut ihanimpia tupiaan tuuleen.
Nautin kovasti näistä Ahon usein humoristisista tunnelmapaloista. "Helsinkiin"-lastun minäkertojan tyylistä tuli mieleen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-romaanin vanha jäärä, vaikka Ahon kertoja ei lopulta olekaan niin vannoutunut maaseudun rauhallisen elämän kannattaja kuin yrittää antaa ymmärtää. Ennen lastun lukemista arvailin, olisiko kyseessä jonkinlainen Ahon Helsinkiin-pienoisromaanin (1889) aihio, mutta yhteyttä kyseiseen teoskaimaan ei ollut - ellei sitten halua ajatella, että kertoja on ylioppilas-Antin vähemmän ruusuinen tulevaisuudenkuva!
Valikoimasta löytyy myös yksi Ahon tunnetuimmista kertomuksista, "Siihen aikaan kun isä lampun osti". Tarinassa nykyaika tunkeutuu savuiseen pirttiin, kun isä päättää ostaa oikein öljylampun ja siihen asti valonlähteenä toimineet päreet saavat väistyä. Tapahtumat kuvataan perheen lasten näkökulmasta. Toisaalta he ihastelevat kirkkaasti valaisevaa lamppua, mutta toisaalta muutoksia ei ole helppo hyväksyä (miettikää nyt vaikka nykyistä porua hehkulamppujen vaihtamisesta energiansäästölapuiksi!): vanha istukas-Pekka, joka on ahkerasti huolehtinut päreiden vuolemisesta, tuntuu jäävän virattomaksi. Niinpä lapset livahtavat joskus pitkinä talvi-iltoina Pekan luo saunaan, "jossa hän yhä vielä pärettään polttaen iltojansa viettää".
Juhani Ahon yksinkertaisuudessaan kaunista ja yli sadan vuoden kulumisesta huolimatta yllättävän modernia kieltä oli ilo lukea. Lastujen usein verkkainen tunnelma tuntui rentouttavalta. Jäin kaipaamaan vain tietoa siitä, minä vuonna kukin lastu oli alunperin kirjoitettu tai julkaistu, jotta olisin osannut tulkita niitä myös kirjoitusajankohdan valossa sekä suhteessa Ahon muuhun tuotantoon. Ilmeisesti kaikkien lastujen kohdalla asia ei ole tiedossa, sillä muutaman lastun lopussa oli vuosiluku, toisten ei. Myös jonkinlainen johdanto tai jälkisanat olisi lukijalle tällaisessa klassikkoteoksessa hyödyllinen.
Hankin luettavakseni Ahon Papin tyttären ja rouvan äskettäin. Lastuihinkin täytyy jossain vaiheessa tutustua. Kävin Aholassa myös hiljattain ja oli todella kiinnostavaa kuulla Juhani Ahon elämästä oppaan kertomana. Aholassa oli esillä Ahon teokset ja niiden käännöksiä muualle maailmaan. Esimerkiksi Juha oli käännetty nimellä Marja, mutta en tiedä millä kielellä. Kiinnostava ratkaisu, kun lukupiirissäkin tuli tätä nimiasiaa mietittyä.
VastaaPoistaLuin pari vuotta sitten Ahon Lohilastuja ja kalakaskuja (mieheni kirja). Jopa se oli ihan mukava luettava, vaikka en kalastuksesta mitään tiedäkään.
VastaaPoistaTämä olisi kiinnostava. Ihana postaus jälleen! Sinulle on tunnustus blogissani :D
VastaaPoistaSara, olen varma että pidät Papin tyttärestä & rouvasta, jälkimmäisessä on paljon samaa tematiikkaa kuin esim. Chopinin Heräämisessä, ei kylläkään äitiyspohdintaa mutta epätyydyttävä avioliitto jne.
VastaaPoistaAholassa olisi kiinnostava käydä!
Margit, tässä oli myös pari "kalajuttua", "Ensimmäinen onkeni" ja "Lastu siitä suuresta lohesta", ovatko ehkä samoja kuin siinä miehesi kirjassa?
Kiitos Valkoinen kirahvi, tulen kurkkaamaan :).
Oli hauska silmäillä juttusi tästä, sillä teos on tulossa myös minulla lukuun. Samoin kuin Kariston lastukokoelma "Tulivuori sammuessaan ja muita lastuja".
VastaaPoistaTällä hetkellä luen Panu Rajalan kirjoittamaa Juhani Aho -elämäkertaa, ja olen koko miehestä suorastaan ekstaasissa. :D Siis Ahosta, en Rajalasta. ;) Hän on ollut suosikkini kotimaisista kirjailijoista Eeva Tikan ohella (minulla on samat suosikkiteokset kuin sinulla, joskin lisäksi "Juha" on minusta upea), ja innostun hänestä koko ajan yhä enemmän.
Karoliina, muistin että rakastat Ahoa (se hääkuvakin!). Onko sinulla tuo Kariston kokoelma jo? Minäkin tilasin sen, mutta sillä hetkellä teos ei ollut vielä ilmestynyt. Oletko silmäillyt, että onko siinä täysin eri lastut vai osittain samat?
VastaaPoistaMinäkin haluaisin lukea tuon Rajalan kirjan!
Maria, mulla on jo se Karistonkin kokoelma, ja silmäilyn perusteella ainakaan monia samoja lastuja noissa ei ole (molemmissa on tosin niin paljon, että varmasti joitakin on jäänyt huomaamatta). Luepa tämä lyhyt vertailu Juhani Ahon seuran sivulta:
VastaaPoistahttp://www.juhaniahonseura.fi/blogi/2011/10/15/juhlavuoden-lastukokoelmat/
Rajalan kirjassa avataan monien lastujenkin syntyä, joten ihana päästä lukemaan niitä pian!
Kiitos linkistä, Karoliina! :)
VastaaPoistaNyt sait kyllä Juhani Ahon kuulostamaan todella kivalta jotenkin. Tähän on varmaan pakko palata jossain vaiheessa. Mukavaa, että tällainen fiilis tulee sellaisistakin kirjosita, joita ei ole koskaan ajatellutkaan lukevansa:)
VastaaPoistaKiitos Sonja! Suomalaisiin klassikoihin kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua, ja Aho on yksi niistä, joiden tekstit ovat kestäneet aikaa parhaiten.
VastaaPoistaVastaus kysymykseen: Ensimmäinen onkeni ja Lastu siitä suuresta lohesta ovat kirjassa Lohilastuja ja kalakaskuja. Minulla on mielikuva, että Ensimmäinen onkeni oli myös jossain koulun lukukirjassa, ainakin luimme sen koulussa.
VastaaPoistaMargit, tuo taitaa tosiaan olla suosittu lastu tuo Ensimmäinen onkeni, sillä Karoliinan laittaman linkin mukaan se löytyy myös Kariston ja SKS:n juhlavuoden kokoelmista :).
VastaaPoista