A. S. Byatt: Lasten kirja (osa I, Alkuja)

A. S. Byatt: Lasten kirja
Alkuteos The Children's Book (2009). Suom. Kersti Juva.
Teos 2011. 954 sivua.

"Lapset aikuisten joukossa, he puhuivat ja heille puhuttiin. Näissä perheissä 1800-luvun lopulla lasten elämä oli erilaista kuin ennen taikka jälkeen. He eivät olleet nukkeja eivätkä pikku aikuisia. Heitä ei pidetty lastenkamareissa poissa silmistä, he olivat läsnä yhteisillä aterioilla, ja heidän kehkeytyvät luonteensa otettiin vakavasti, niistä keskusteltiin illallisilla ja pitkillä kävelyretkillä. Ja samaan aikaan näillä lapsilla oli kuitenkin oma, suurelta osin itsenäinen elämänsä lapsina." (Lasten kirja s. 53-54)

A. S. Byattin Riivaus (Possession: A Romance), nykyhetken (1980-luvun) ja 1800-luvun välillä liikkuva runsas, romanttinen ja älykäs romaani vei sydämeni muutama vuosi sitten, kun kirja julkaistiin suomeksi. Byattin uusimmassa romaanissa, juuri suomennettussa Lasten kirjassa, on paljon samoja viehättäviä aineksia kuin Riivauksessa: kerronnan yksityiskohtaisuus ja hitaus, taitavasti kudottu ajankuva, brittiläisen yhteiskunnan kuvaus, tarinat tarinan sisällä (sadut, marionettiesitykset), teoksen sisäinen lumovoima, joka saa lukijan valtaansa.

Lasten kirja on sekä sivumäärältään (lähes tuhat sivua) että aiheiltaan ja teemoiltaan niin rikas teos, että päätin kirjoittaa siitä useammassa erässä. Olen nyt lukenut kirjan ensimmäisen osan, Alkuja, joka käsittää parisataa ensimmäistä sivua. Nimensä mukaisesti ensimmäinen osa on johdatteleva, se esittelee keskeisen henkilöt, heidän välisensä suhteet ja erilaiset aatteet, jotka törmäilevät ja aihettavat eripuraa jopa sukulaisten välille.

Lasten kirjan henkilögalleria on niin laaja, että teokset ensi lehdillä oleva henkilöluettelo tulee tarpeeseen. Teoksen keskiössä on viisi perhekuntaa, Todefrightia asuva Humphrey ja Olive Wellwoodin perhe, Lontoossa ja Vetcheyn kartanossa aikaansa viettävä pankkiiri Basil Wellwoodin perhe, Victoria ja Albert -museota isännöivät Cainit, keraamikko Benedict Fluddin perhe sekä marionettitaiteilija-kuvanveistäjäpariskunta Stern lapsineen. Lapset, jotka ovat tarinan alussa iältään noin kolmen ja viidentoista välillä, ovat tarinan päähenkilöitä.

Tarina alkaa, kun museokuraattorin Prosper Cainin poika Julian ja leipänsä pankissa tienaavan, mutta salaa kapitalismia kärkkäästi kritisoivan Humphrey Wellwooodin poika Tom näkevät Victoria ja Albert museossa monimutkaista ruukkua jäljentävän pojan ja seuraavat tätä museon suljetuille varastokäytäville. Poika on köyhä Philip Warren, joka on taiteellisesti erittäin lahjakas ja haaveilee keraamikon työstä. Tom ja Julian vaativat poikaa tulemaan mukaansa, ja kun Tomin äiti, kuuluisa satukirjailija Olive Wellwood saa kuulla pojan tarinan, hän ottaa pojan mukaansa perheen kartanoon Kentiin. Perheessä on seitsemän lasta, ja Philip solahtaa mukaan ylemmän keskiluokan lasten leikkeihin ja seikkailuihin, vaikka hänen taustansa on aivan toisenlainen.

Lasten kirja on kuin satua, mutta sadussa on myös pimeät puolet. Ennen kaikkea Philipin, mutta myös Olive Wellwoodin lapsuusmuistojen kautta 1800-luvun brittiläisen luokkayhteiskunnan varjot piirtyvät näkyviin. Henkilögalleriaan kuuluu feministejä ja anarkisteja, jotka osaltaan estävät lukijaa uppoamasta "Englannin puutarhan" kartanoidylliin.

Vaikka kerronnassa pysähdytään vähän väliä kuvailemaan yksityiskohtaisesti jotakin taideteosta, käsityöesinettä tai ihmisten pukeutumista eivätkä juonenkäänteet ole nopeita, pinnan alla kuohuu. Ja kuitenkin, lukija saa viivähtää kauniissa hetkissä, kun Todefrightin kartanossa pidetään juhannusjuhlat ja talonväki lapsia myöten pukeutuu Shakespearen Kesäyön uni -näytelmän hahmoiksi. Lukija saa seurata juhlavieraiden kanssa Tuhkimo-marionettinäytelmää, pohtia satujen eri versioita ja arvailla sitä, kuka tai ketkä romaanin todellisuudessa ovat tuhkimoita. Lukija saa lukea satuja, joita Olive Wellwood kirjoittaa ja aistia sadunomaisuuden kaikkialla romaanin maailmassa.

"Kaikki - lähtien Florianista ja päätyen Oliveen itseensä - olivat kulkiessaan talossa ja puutarhassa, pensastossa ja hedelmätarhassa, talleilla ja metsässä koko ajan tietoisia siitä, että kaikella oli näkyvän lisäksi näkymätön muoto - jopa keittiön ja lastenhuoneen vankat seinät kätkivät kivitorneja ja silkkimajoja. [-- --] Jonkun hedelmän tai kukan mehu saattoikin silmäluomille puristettuna, kielellä tai korvassa avata katsojalle tai kuulijalle tien toisaalle, antaa yli-inhimillisen aistimisen kyvyn. Mikä tahansa käyrä oksa saattoi olla viesti tai merkki. Näkyvä ja näkymätön maailma olivat olemassa limittäin ja päällekäin. Millä hetkellä hyvänsä saattoi lapsi kompastua toisesta ulos ja toiseen sisään." (s. 136)