Sivut

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Markku Pääskynen: Vihan päivä

Markku Pääskynen: Vihan päivä.
Tammi 2006, 117s.

Katson portailta tätä aurinkoista maisemaa surua täynnä, niin pohjatonta surua etten tiedä kuinka sen kanssa olla vaan tiedän ettei se suremalla lopu niin kuin ilo loppuu iloitsemalla. Itse olen suru, surusta tehty, mustista ajatuksista ja seisovasta vedestä, minut on tehty siitä että en pääse sängystä ylös ja jos pääsen en voi hampaitani harjata, puhua, syödä, katsoa lapsia, katsoa miestä, katsoa avonaisin silmin, rakastaa lapsia, rakastaa miestä, sanoa sitä heille, rakastaa, suudella, halata, hyväillä, rakastaa, sanoa surua ääneen, rakastaa, sanoa yhtikäs mitään tyhjässä talossamme joka kuitenkin on täynnä elämäänja perhettä ja valoa sillä tyhjyys on sisälläni, tämä autius, viha, murhe ja paremman elämän odotus.

Yleensä välttelen kirjoja, joissa on todella rankka ja ajankohtainen aihe, varsinkin jos se perustuu tositapahtumiin. Lionel Shriverin Poikani Kevin on varmasti ajatuksia herättävä kirja, mutta itse en ole siihen vielä jaksanut tarttua juuri synkän aiheen vuoksi. Markku Pääskysen Vihan päivä on myös kirja, joka luotaa ihmiselämän ja mielen pimeää puolta: taustalla on Suomessa pari vuotta ennen kirjan julkaisua tapahtunut perhetragedia. Pääskysen kirjan uskalsin lukea, koska se on hyvin lyhyt, ja itse lukeminen ei ollut raskasta sillä kieli on hyvin lyyrista ja minäkertoja, perheenäiti Elisa, kuvailee paljon maisemia ja uinuvan kylän tunnelmaa ja perheensä arkea, joka on lähes tavallista.

Perheen äiti, Elisa, on kuitenkin masentunut, on ollut jo vuosia, vaikka välillä on ollut parempia kausia: rakastuminen Askoon, toivottujen lasten syntymät ja asuminen mieltä rauhoittavassa porvoolaisessa puutaloidyllissä. Vaikeat asiat saavat kuitenkin vallan Elisan muistoissa ja unissa: lapsuus äidin kauas sysimänä, yksinäisenä tyttönä, nuoruuden sekavat vuodet, aika asunnossa jossa edellinen asukas oli murhannut miehensä raa'asti... Nämä muistot eivät auta Elisaa jaksamaan nykyhetkessä, jossa puoliso tuntuu etäiseltä, lapset saavat äidinäidiltään sen rakkauden, jota Elisa olisi kaivannut ja lipaston laatikko pursuaa maksumuistutuksia ja kirjeen ulosottovirastosta: Elisan perheen kodin huutokaupasta ilmoitetan lehdessä muutaman päivän päästä, ja silloin Asko, ja kaikki muut, saavat tietää, että Elisa on sotkenut raha-asiatkin.

Pääskysen kirjassa tarjotaan tragedialle useita selityksiä: rakkaudeton lapsuus, esineellistetty nuoruus, liian vähän tukea arkeen, Askon tuttavansa puolesta kotona mustassa jätesäkissä säilyttämä haulikko, huonosti hoidettu masennus ja näistä kaikista nouseva häpeä. Jollen olisi tiennyt tarinan karmeaa loppua, olisin voinut uskoa, että Elisaa ja hänen perhettään voidaan auttaa, että kaikki järjestyy, sillä perheenjäsenet rakastavat toisiaan, Asko on vastuullinen isä ja kahdeksan- ja kuusivuotiaat lapset ovat toki vaistonneet äitinsä mielialat, mutta ovat siitä huolimatta saaneet pysyä lapsina.

Kerronnan heikkous onkin mielestäni siinä, että Elisa ei vaikuta ihmiseltä, joka ajautuisi niin epätoivoiseen tekoon. Lisäksi olen jostain (kristevalaisista teorioista?) saanut sellaisen käsityksen, että masentuneen kieli olisi köyhää, ei sellaista rikasta ja tarkkanäköistä kuvailua kuin Elisalla. Elisa kulkee kuin sumussa mutta kykenee silti havainnoimaan tarkasti kesäkuista, heräävää luontoa, joka muodostaa tehokkaan vastakohdan synkille mielialoille ja tapahtumille. Välillä on kuin lukisi hieman kipuilevan nuoren naisen kasvutarinaa, mutta ongelmat, masennus ja onnettomien sattumien summa kumuloituvat niin, että lopulta kaikki murtuu.

Pääskysen kirjasta on kirjoittanut myös Jäljen äänen Penjami.

19 kommenttia:

  1. Vihan päivä on sellainen kirja, että sitä ei halua edes nähdä enää sen jälkeen, kun sen on lukenut. Rankka kokemus. Ahdistava kirja. Mutta sehän kertoo, että kirja on taitavasti kirjoitettu, vai mitä!

    VastaaPoista
  2. Päivi Brink, en tosiaan halua lukea tätä uudestaan tai säilyttää hyllyssäni vaan palautan saman tien kirjastoon. Olen kuitenkin iloinen, että menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja luin tämän kirjan. Pääskynen menee tosiaan taitavasti Elisan ihon alle, ja juuri hahmon inhimillisyys tekee tästä niin satuttavan.

    VastaaPoista
  3. Vihan päivä on kirja, jota ei voi unohtaa. Minä muistan kuitenkin ihastuneeni Pääskysen lyyriseen kieleen, maisemakuvaukseen sekä vahvaan tunnelmaan. Ehkä siksi en edes huomannut, että Elisan masennus on epäuskottavaa. Niin se varmasti onkin!

    Palautit tekstilläsi monia tämän lukuhetkellä päässäni liikkuneita tuntoja mieleeni.

    Oletko lukenut muita Pääskysen kirjoja? Minä vain tämän sekä Ellingtonin, mutta haluaisin lukea Enkelten kirjan.

    VastaaPoista
  4. Katja, vaikka kirjoitinkin, että vaikea uskoa masentuneen kertovan noin vivahteikkaalla kielellä, ei Elisan masennus itsessään ollut epäuskottavaa mutta ehkä se, että se päättyi noin kauheaan tekoon. Mutta niinhän se taitaa olla, että todellisuudessakin moni on masentunut mutta joskus kaikki kasaantuun niin pahasti, että jollakulla naksahtaa tosissaan.

    Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Pääskyseltä, mutta kielen takia haluaisin lukea enemmänkin - en näin rankasta aiheesta kuitenkaan.

    VastaaPoista
  5. Muistan vielä lehdistä tuon tragedian, joka kirjan tarinan taustalla on :( Luin kirjan aika pian sen ilmestyttyä ja aiheen rankkuudesta huolimatta "pidin" siitä ja yleensäkin Pääskysen tavasta kirjoittaa, kuljettaa tarinaa.

    VastaaPoista
  6. Susa, olen samaa mieltä Pääskysen taitavuudesta. Pitää tosiaan lukea lisää teoksia häneltä, joskus.

    VastaaPoista
  7. Minulla on sama kuin sinulla Maria, että välttelen tällaisia rankkoja aiheita, varinkin jos niissä toisena osapuolena on lapsi. Kirjoitit teoksesta hyvin ja alun tekstilainaus oli, niin kuin kerroit koko kirjan olevan, hyvin kaunista kieleltään.Silti en usko tätä lukevani.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaapa aika hurjalta kirjalta.. Minä en sinänsä välttele ainakaan tietoisesti vaikeita kirjoja, mutta niitä ei missään nimessä voi lukea liian montaa peräkkäin tai käy huonosti.

    VIhan päivä kuulostaa sinänsä kiinnostavalta, että voisin lukea tämän mutta en nyt. Poikani Kevin sen sijaan odottelee hyllyssä, ehkä syksyllä sitten.

    Hyvä ja huomioiva arvio! Mielenkiintoinen tuo pohdintasi henkilön kielenkäytöstä masennuksen alla.

    VastaaPoista
  9. Minustakin tämä kuulostaa niin rankalta, etten välttämättä haluaisi lukea. Sait kuitenkin kiinnostumaan tästä kirjasta, sillä kirjoituksessasi oli hieno, hyvin yhteenvetävä loppu. Aloin oikein miettiä, millaistakohan kieltä Elisa käytti. :)

    Pääskysen kirjoja kehutaan tuon tuosta, joten kai niihin on joskus tartuttava. Tämä kirja ei tosin kuulosta ollenkaan sellaiselta, jonka voisi "lukaista" kirjailijaan tutustuakseen.

    VastaaPoista
  10. Minulla oli sama kuin Katjalla, että olin niin vaikuttunut muista asioista tässä kirjassa, etten ajatellut loppuratkaisun olevan muuhun kirjaan nähden epäuskottava. Näin voi hyvin olla, mutta lyriikka usein pakenee realiteetteja - näin vähän lyyrisesti sanottuna. :)

    Minä olen tosi ihastunut kirjailija Pääskyseen kahden lukemani kirjan perusteella, ja niistä tämä teki minuun vielä suuremman vaikutuksen kuin Enkelten kirja, joka oli sekin hyvä (eikä yhtä sokeeraava aiheeltaan). Aion lukea loputkin jonain kauniina päivänä.

    Ulkokirjallinen huomio: Pääskynen on (ainakin ollut) Laura Honkasalon mies ja lasten isä. :)

    VastaaPoista
  11. Niin, heidäthän sopisi tosiaan lisätä sinne kirjailjapariskuntapostaukseen, nyt vasta tuli mieleen.

    VastaaPoista
  12. Jaana, Linnea ja Jenni: aihe tässä on tosiaan rankka, mutta kirjan lukemisen rankkuus syntyy pääsosin siitä, että lukija tietää mitä tulee tapahtumaan. Toki myös Elisan lapsuudenkokemukset ja Elisan lasten huoli äidistä surettavat, mutta itse surmatyö kuvataan hyvin lyhyesti ja lainkaan mässäilemättä (en lukisikaan kirjaa, joka mässäilisi tällä aiheella).

    Olen oikein tosissaan väitellyt tätä kirjaa, koska edellisessä lähikirjastossani Helsingissä tämä oli nostettuna esille hyllyssä, ja niin myös täällä nykyisessä). Nyt annoin periksi.

    Karoliina, tämä on kyllä taitavasti kirjoitettu - tuollaista äärikäyttäytymistä on vain vaikea uskoa, vaikka sitä miten kuvaisi. Kiitos tuosta avioliittoanekdootista; olen lukenut monta perhelehtihaastattelua Honkasalosta mutta Pääskysen nimi ei ole jäänyt niistä mieleen, koska on ollut minulle silloin vielä tuntematon kirjailija :).

    VastaaPoista
  13. Uskaltaisinkohan tarttua tähän? Vaikuttaa todella kiinnostavalta, ja kun kerrot kielen olevan hyvää ja kaunista, kirja kiehtoo kovin.

    Taidan laittaa listalleni. (Jonka olen muuten nyt taas vuosien jälkeen uudestaan perustanut, gulp. Listan mukaan tai edes väljästi sen perusteella lukeminen on minulle täysin toivoton tehtävä, mutta onpahan kiinnostavat kirjat jossakin edes tallessa! En muuten olisi ryhtynyt listaamaan mitään, mutta kirjaston netissä on kätevä "Oma hylly" -työkalu mm. tällaista varten. Siellä voisi pitää pientä lukupäiväkirjaakin, mutta minulla on nyt blogi.... :-))

    VastaaPoista
  14. Paula, uskallat kyllä, kun olet tuon Shriverinkin lukenut. Aiheeseen nähden tämä ei ole niin raskas lukukokemus kuin voisi olla, lyyrisyys etäännyttää ja loppukohtaus kerrotaan armeliaan yksityiskohdattomasti, joskin pohjattoman surullisesti.

    Tuo kuulostaa kivalta tuo teidän kirjaston Oma hylly -työkalu, meillä ei ole mitään tuollaisia hienouksia täällä :).

    VastaaPoista
  15. Minä seuraan liian vähän suomalaista nykykirjallisuutta, kun en Pääskystäkään ennenstään tiennyt. Tämä kirja vaikuttaa ehkä liian rankalta aloittaa tutustuminen häneen.

    VastaaPoista
  16. Sinut on haastettu blogissani. :)

    VastaaPoista
  17. Margit, minullekin Pääskysen nimi oli tätä ennen tuttu vain tämän kirjan kannesta ja Karoliinan blogista, jossa on muistaakseni arvottu joku Pääskysen kirja tai ollut muuten jotain juttua muista Pääskysen kirjoista kuin tästä. Aiheensa puolesta tätä kirjaa ei tosiaan halua suositella, vaikka tämä hyvä onkin; kokeile vaikka tuota Karoliinan mainitsemaa Enkelten kirjaa.

    Kiitos Anki, tulen kurkkaamaan :).

    VastaaPoista
  18. Kerrankin kirja jonka olen lukenut! Tämä oli tosiaan aika ahdistava, mutta hienosti kirjoitettu, sen muistan.

    Tuo Kristevan (?) teoria masentuneen köyhästä kielestä on kiinnostava. Kirjallisuudessahan on aika paljon esimerkkejä, jotka puhuvat sitä vastaan, esim. Sylvia Plath ja lukuisat muut itsetuhoiset kirjailijat, joiden kieli oli tai on virtuoosimaista. Itse olisin ehkä taipuvainen ajattelemaan, että masentuneen tekstille on pikemminkin tyypillistä sellainen sisäänpäinkääntyneisyys kuin kielellinen köyhyys. Eli kuten kirjoitit, Elisan tarkat huomiot ympäristöstään eivät ehkä olisi tässä katsannossa kovin "uskottavia", mutta rikas kieli sen sijaan ei olisi mitenkään harvinaista masentuneellekaan.

    VastaaPoista
  19. Lumikko, hienoa että kerrankin! :)

    Täytyypä tarkistaa tuo Kristeva; muistanko koko ajatuksen väärin vai onko kysymyksessä joku ihan toinen teoreetikko?Joka tapauksessa hyvä huomio tuo mitä sanoit Sylvia Plathista (jos olisin kotona, kurkkaisin Lasikellon alla -romaania), itse asiassa aika moni todella lahjakas kirjailija on ollut masentunut

    VastaaPoista