Sivut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Piristystä sadepäivään: kirjalöytöjä itselle ja muille

Tämä on "on-the-road" -postaus; ajelemme kotiin pieneltä päiväretkeltä kauniiseen vanhaan pikkukaupunkiin. Säät eivät varsinaisesti suosineet kotimaanmatkailua, mutta miehellä oli työasioita ja sillä aikaa ja sen jälkeen kävimme lasten kanssa syömässä ja kirjakaupoissa. Kotikylämme kirjakauppa lopetti noin vuotta ennen kuin muutin paikkakunnalle (olen varma, että se ei olisi lopettanut, jos kaltaiseni kirjarohmu olisi päässyt edistämään myyntiä), joten kirjakauppoihin pääseminen on minulle suhteellisen harvinaista herkkua!

Kolmen kirjakaupan kierroksella mukaan tarttui
-värityskirjat kaikille lapsille, yhteiset puuvärit ja tytöille tarra-arkit (automatkan ja todennäköisesti myös parin seuraavan sadepäivän pelastus)
- Mysi Lahtisen kesäinen, saareen sijoittuva lastenkirja Kuinka käpylehmä ammuu
- omaan kirjahyllyyni Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä; Ritva Haavikon Mika Waltari, Valloittaja; Pertti Niemisen Maailma pitäisi aloittaa alusta
-kolme kirjaa, jotka aion laittaa jakoon teille lukijoilleni arvonnassa, joka alkaa tänään!

Leppoisaa sadepäivän jatkoa kaikille - sade on ihana tekosyy uppoutua kirjaan, minulla on nyt kesken sateiseen Englantiin kuljettava Sarah Watersin Silmänkääntäjä...

5 kommenttia:

  1. Ooh, Carol Shields ja Sarah Waters. <3 Ja arvontakin tulossa, jee!

    VastaaPoista
  2. Voit ajatella positiivisesti, että rahat säästyy, kun ei pääse liian usein kirjakauppaan. Itse en pääse ulos ostamatta mitään juuri koskaan(;

    VastaaPoista
  3. Minäkin huokailen erityisesti Carol Shieldsille ja kesken olevalle Sarah Watersille ;)

    PS: Arvontakirjasi lähtivät tänään postin kuljetettavaksi kakkosluokan kirjeenä, eli toivon mukaan pe sinulla!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Karoliina, Jaana ja Susa! Shields taitaa olla meidän monien vanha suosikki ja Waters sellainen uudempi suosikki, joka on ollut esillä Vieras kartanossa ansiosta?

    Jaana, se hyvä puoli siinä on ;). Tosin silloinkin on nettikirjakaupat, mutta niistä ostaminen on suunnitelmallisempaa.

    VastaaPoista
  5. Maria, minulle molemmat ovat melko uusia tuttavuuksia, ja toisaalta molempia olen suunnitellut lukevani vuosia. Ekan Shieldsini luin viime kesänä, ja nyt Vieras kartanossa oli lopulta ensimmäinen Waters.

    VastaaPoista