Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Varpaitani paleli, ja nyt oli keskikesä. Olin kuullut Vanhimpien puhuvan siitä, miten ennen oli toisenlaista. Joskus kauan sitten kesäpäivät olivat lämpimiä ja yöt lempeitä. Silloin tuulen humina puiden latvoissa oli kuulostanut siltä kuin suuri, hyväntahtoinen olento olisi kammannut hyräillen paksuja hiuksiaan. Nyt kuuset ritisivät tuulessa.


Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia. Karisto 2011.

Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia on tarina Nimettömästä, tytöstä, joka on eksynyt maahisten kansoittamaan Varjojen maahan. Hän ei muista kuka on, mutta unet ja kyky itkeä todistavat, että hän ei ole vielä täysin unohtanut menneisyyttään - ja että jossakin joku kaipaa häntä. Vaikka Varjojen maan asukkaat ovat ystävällisiä, Nimetön ei halua olla yksi heistä, sillä hän tietää kuuluvansa jonnekin muualle. Koiransa Jacobin kanssa Nimetön lähtee etsimään kotiaan, vaeltamaan kohti Orientiaa, jonne Nimettömälle kuuluva silkkitakki tuntuisi viittaavan. Ikävä kyllä muinoin rikas Orientia on nykyään köyhä maa, jonka nälkäiset asukkaat pelkäävät joutuvansa orjiksi suolakaivoksiin, jos he uhmaavat keisari Solimania tai hänen neuvonantajaansa Nepotia.

Eksyneet näkevät unia pohtii ikiaikaisia, erityisesti nuoria askarruttavia kysymyksiä: kuka minä olen, missä ovat juureni, kuka minua kaipaa? En ole juurikaan lukenut nuorten fantasiaa, mutta satuja ja saturomaaneja paljon, ja Ellilän kirja liittyy vahvasti tarinankerrontaperinteeseen. Löysin Eksyneistä paljon samaa tematiikkaa kuin Maria Gripen saturomaanista Lasinpuhaltajan lapset: perhe, jonka jäsenet ovat joutuneet eroon toisistaan - osin omaa syytään, jatkuva vierauden tuntu ja koti-ikävä vieraassa maassa. Myös surumielisyys ja paikoin pelottava tunnelma on näille kirjoille yhteistä. Toinen samanlaista surullisenkaunista tunnelmaa henkivä ja perheen eroa kuvaava satu, joka tuli mieleeni Eksyneitä lukiessa, on Leena Laulajaisen kuvakirja Kultamarja ja metsän salaisuudet. Tyttö, joka pelastaa yhteisön pahan vallasta matkaten maitten ja metsien halki, on myös Tuula Kallioniemen sadussa Kuinka Sepontyttö vapautti taivaanvalot. Sadunhohtoiset luontokuvaukset ja metsää kansoittavat suohuurulaiset, kultakorennot ja maapulliaiset tuovat tarinaan samanlaista lumoavaa jännitystä kuin kakkiaiset ja ajattarat Lindgrenin Ronja ryövärintyttäreen.

Ellilän teksti on kaunista ja runollista, ja juoni tempaa mukaansa. Uskon, että kirjassa on paljon sellaisia viittauksia ja merkityksiä, joista en ensi lukemalla saa otetta. Kun lukukokemuksesta on kulunut aikaa, teksti todennäköisesti alkaa elää mielessä ja saan uusia oivalluksia esimerkiksi eri henkilöhahmojen nimistä (joista monet ovat raamatullisia, kuten Salomon ja Filemon). Mikään kysymys ei kuitenkaan jäänyt vaivaamaan, vaan kokonaisuus on ehyt ja juoni etenee perinteisesti jännityksen kautta onnelliseen loppuun. Aavistan - ja toivon! - että Nimettömän tarinalle on tulossa jatkoa, sillä päästyään kotiinsa tyttö alkaakin kaivata Varjojen maahan jäänyttä ystäväänsä...

Kirjojen luokitteleminen tietyn ikäisille on hankalaa - ja usein tarpeetontakin - mutta uskoisin että Eksyneet näkevät unia sopii parhaiten noin 8-13 -vuotiaiden luettavaksi. Oma, kirjailijalta saamani kappale kirjasta pääseekin seuraavaksi nuorten luettavaksi - odotan mielenkiinnolla, mitä he siitä pitävät!

Eksyneet näkevät unia -kirjasta on kirjoittanut myös Kirsi.

Kirsti Ellilä on turkulainen kirjailija, joka on kirjoittanut aiemmin nuorille muun muassa Emma-kirjoja sekä nuortenromaanit Iiris ja Reetta ja linnan vangit.