Sivut

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Danny Parker & Freya Blackwood: Milla & Mari



Danny Parker (teksti) ja Freya Blackwood (kuvitus): Milla & Mari
Molly & Mae, suom. Sanna Niemi.
Karisto 2017.

Milla mietti sanojaan joita ei pitänyt sanoa ja painoi ne piiloon.
Hän keksi paljon kivempia sanoja joista syntyi taas silta heidän välilleen.
Mari lisäsi vielä lauseen pari ja silta tuli vahvaksi ja valmiiksi.

Danny Parkerin ja Freya Blackwoodin suloisessa kuvakirjassa Milla & Mari ystävykset matkustavat junalla. Matkanteko on välillä jännittävää, välillä tylsää, niin kuin pitkällä junamatkalla ainakin. Tarina sijoittuu aikaan ennen kännyköitä ja tabletteja, joten viihdykettä on keksittävä esimerkiksi Laiva on lastattu -leikistä. Ystävyys ja matka rinnastuvat, ja tämä tuodaan esille niin tekstin kuin kuvituksenkin kautta.

Aukeaman kuvissa on usein kaksi näkökulmaa: toisessa juna kiitää halki maiseman, toisessa katsotaan tarkemmin, mitä junavaunussa tapahtuu. Kerrontaa, niin kuvallista kuin sanallista, leimaa kaikesta liikkeessä olemisesta huolimatta kiireettömyys ja ajattomuus. Oi ihanaa lapsuutta, jolloin aikaa on rajattomasti ja yksi junamatka voi tuntua todella pitkältä!

Blackwoodin lempeä kuvitustyyli tuntui tutulta, ja tajusin, että olen lukenut aiemminkin hänen kuvittamansa kirjan, Jan Ormerodin kirjoittaman Maijan ja Karhun (Karisto 2011) monta vuotta sitten. Ihastuimme nelivuotiaamme kanssa Millaan & Mariin niin, laitoin kirjastosta varaukseen Parkerin ja Blackwoodin toisen suomennetun kuvakirjan Onnenpäivä.

4 kommenttia:

  1. Otin tän sivuun juurikin tuon ihanan herkän kannen takia, postausta on luvassa ensi viikolla. Kiva että tällaista vanhahtavan oloista kuvitusta vielä näkee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, kiva kuulla, että sinäkin ihastuit tähän kuvitukseen. Postaustasi odotellessa :)

      Poista
  2. Kuulostaa todella herttaiselta ja ihastuttavalta lastenkirjalta ystävyysuhteiden luominen teemanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, tämä on tosiaan herttainen kirja: ihana aihe ja kaunis, klassinen kuvitus.

      Poista