Sivut

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi



Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi
Solkattens år, suom. Raija Rintamäki.
Tammi 2015, 250 sivua.

Heinäkuu on kuukausi, jolloin kaikki keikahtaa yli ja menee liiallisuuksiin. Juhannukseen asti sää on mukavan raikas, mutta heinäkuussa huomaa,että syksy ja kuolema alkavat ilmoitella tulostaan. Heinäkuu voi olla hyvin kaunis, mutta siinä on jotain psykoottista. Odottamisen ilo on aina suurempi kuin täyttymyksen, ja heinäkuu on kuukausi, jolloin kaikki täyttyy. Kesä saa täyttymyksensä ja täyttymys tarkoittaa, että kaikki on ohitse.  –Henrik Nordbrand, sit. Merete Mazzarella

Moni on sanonut, että Aurinkokissan vuosi ei ole parasta Mazzarellaa. Eikä se olekaan. Kirjassa on paljon toistoa, sekä sisäistä toistoa että sellaista, minkä Mazzarella on jo sanonut aiemmissa kirjoissaan. Esimerkiksi yllä oleva sitaatti Henrik Nordbrandilta on tuttu jo Mazzarellan aiemmasta teoksesta Kun kesä kääntyy – vanhenemisen taidosta (2001). Luin Aurinkokissan vuoden heinäkuussa, kesän jo kääntyessä, ja nyt elokuun viimeisenä päivänä tuntuu hyvältä palata kirjan tunnelmiin.

Nuo tunnelmat ja kesän muistot ovat ihania: luin Aurinkokissan vuotta kesälomareissulla eri paikoissa, yleensä iltaisin, päivän ohjelmasta ja kävelystä väsyneenä. Nuo lukuhetket teekupin ääressä olivat kuin rupatteluhetkiä kirjailijan kanssa, kuin tyyni satama, koti. Siksi en pysty arvioimaan kirjaa objektiivisesti, vaikka näenkin sen heikkoudet: hypähtelevyyden, joskus jopa töksähtelevän rytmin. Enimmäkseen teksti kuitenkin kulki eteenpäin verkkaisen kauniisti, kuin rauhallisen kävelyn rytmissä.

"Aurinkokissan vuosi" on Mazzarellan seitsemänkymmentävuotissyntymäpäivää edeltävä vuosi. Tuon vuoden aikana Mazzarella kirjoittaa, käy aamukävelyillä miehensä kanssa, keskustelee ja pohtii ajan kulkua ja maailman tapahtumia. En muista, että Mazzarella olisi aiemmin liikkunut esseissään maantieteellisesti ja kulttuurisesti näin laajalla alueella tai näin kiinni ajankohtaisissa tapahtumissa. Eniten kuitenkin nautin Mazzarellan arjen kuvauksesta, siitä kuinka pieni San Franciscosta hankittu aurinkokissa heiluttaa tassuaan kesällä nopeammin, talvella laiskemmin.

Yksi Mazzarellan vahvuuksista on hänen rohkeutensa ja rehellisyytensä. Juuri kun lukija saa itsensä kiinni uteliaisuudesta tietää enemmän tilanteista ja tunteista, Mazzarella paljastaa ne – aina hyvällä maulla, tietysti. Kirjan koskettavinta antia on avioliiton kuvaus, kaikki se rakkaus ja kunnioitus, joka pariskunnan yhteiselosta välittyy.

Muissa blogeissa sanottua: KirjakuiskaajaKulttuuri kukoistaa, Levoton lukija, Assyriologin lifestyle-blogi, Ullan Luetut kirjat, Mamma Pippuri

2 kommenttia:

  1. Minulla on oli samanlainen tunne, että tämä ei ollut parasta Mazzarellaa. Olen lukenut luultavasti kaikki hänen teoksensa ja viihtynyt niiden seurassa. Olen työstänyt joitakin opintotehtävissä kasvatustieteessä, moninaistuvassa Suomessa ym. esim. identiteettiä. Pidän hänen tekstinsä rehellisyydestä, joka paljastaa hänestä inhimillisiä piirteitä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Mazzarella poukkoilee Aurinkokissassa. Ehkä pidin sitä kuitenkin sympaattisena, tuota poukkoilua, koska se ehkä osoittaa kirjoittajan ikääntymistä. Kun elämä muuttuu niin tekstikin muuttuu.

    VastaaPoista