Sivut

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Jens Andersen: Astrid Lindgren & Petter Karlsson: Muumimaailma ja todellisuus



Petter Karsson: Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina.
Muminvärlden & verkligheten. Tove Janssons liv i bilder, suom. Sari Kumpulainen.
Kuvatoimitus Bengt Wanselius.
Wsoy 2014, 246 sivua.


Jens Andersen: Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä.
Denna dagen, ett liv. En biografi över Astrid Lindgren, suom. Kari Koski.
Wsoy 2016, 435 sivua.

Kaksi kirjailijaa, lapsen ymmärtäjää, mielikuvituksen ja luovuuden kuningatarta. Tove Jansson ja Astrid Lindgren on helppo asettaa rinnakkain, kuten he ovat alla olevassa, Jens Andersenin Lindgren-elämäkertaa kuvittavassa valokuvassa. Molemmat kirjailijat elivät läpi 1900-luvun, kokivat sodat sekä ahtaan ja tuomitsevan ilmapiirin, säilyttivät kosketuksen lapsuuteen ja ammensivat uskomattomasta mielikuvituksesta tarinoita ja kuvia, joita lukemattomat lapset ja aikuiset rakastavat yhä.

Kirjoitin taannoin Tuula Karjalaisen hienosta Tove Jansson -elämäkerrasta Tee työtä ja rakasta, alkuvuodesta nautiskelin Jens Andersenin Astrid Lindgren -elämäkerrasta Tämä päivä, yksi elämä. Petter Karlssonin Muumimaailma ja todellisuus -teoksen luin viime vuonna, mutta innostuin selailemaan sitä Lindgren-elämäkerran rinnalla. Muutenkin Karssonin kirja on selailu- ja tunnelmointikirja, johon tulee palattua aina aika ajoin. Muumimaailma ja todellisuus on eräänlainen kuvaelämäkerta, jossa lyhyet tekstit Toven elämänvaiheista täydentävät upeiden valokuvien kertomaa.

Jens Andersenin Tämä päivä, yksi elämä sen sijaan on täysiverinen elämäkerta, joka sekin on toki kuvitettu kiinnostavilla valokuvilla arkistoista ja yksityiskokoelmista. Lindgrenin poismenosta on viitisentoista vuotta, ja Andersenin teos on ymmärtääkseni ensimmäinen siloittelematon, huolelliseen aikaläislähteiden lukemiseen perustuva elämäkerta Ruotsin satukuningattaresta.



Opin Astrid Lindgrenin elämästä ja persoonasta paljon uutta, ja ymmärtääkseni Andersenin elämäkerrassa on paljon sellaista tietoa, jota ei ole aiemmin julkaistu missään. Esimerkiksi se, että Lindgren synnytti aviliiton ulkopuolella lapsen, on ollut yleisesti tiedossa, mutta Andersen kertoo tapahtumista ja nuoren Astridin tunteista varsin yksityiskohtaisesti. Andersen siteeraa runsaasti alkuperäislähteitä, ja minua ilahdutti erityisesti Astridin kirje, jossa hän kuvasi sitä iloa ja ylpeyttä, jolla hän esitteli kauan salassa pidetyn Lasse-poikansa kotikylänsä moraalinvartijoille ja sai varsin pian katkaistua juoruilta siivet avoimuudellaan ja pystypäisyydellään.

On tavattoman kiinnostavaa lukea siitä, kuinka Astrid Lindgren toimi sota-aikana kirjeiden sensorina ja kirjoitti samaan aikaan päiväkirjaa (josta julkaistaan toimitettu laitos suomeksi syksyllä!), teki kirjoitustyön ohella pitkää päivää kustantamon lastenkirjaosaston toimittajana ja johtajana ja taisteli luonnon ja eläinten oikeuksien puolesta. Lindgrenin humaanius, empaattisuus ja oikeudentunto ovat toki tulleet tutuiksi hänen teoksistaan, mutta on mielenkiintoista kuulla, miten tämä kaikki näkyi Astridin arjessa ja miten hän henkilökohtaisesti koki asiat. Jälleen tulee mieleen Tove Jansson, joka kirjoitti unelmansa rauhasta muumimaailmaansa ja vuodatti sodan aiheuttamaa tuskaa yksityisiin kirjeisiinsä.

Andersen kirjoittaa melko tavanomaista elämäkertaproosaa. Tämä päivä, yksi elämä etenee sujuvan kronologisesti, samalla mukavan mittaisiin temaattisiin lukuihin jaoteltuna. Lindgrenin kirjallista tuotantoa Andersen käsittelee melko pinnallisesti ja välillä kömpelösti arvottaen. Samalla hän kuitenkin kertoo paljon teosten taustoista ja linkittää ne Lindgrenin elämänvaiheisiin.

Lindgrenien ja Janssonien välissä Tolkienin Hobitti, jonka ruotsinnoksen kuvittajaksi Astrid Lindgren kutsui Tove Janssonin.






Elämäkerran nimi tulee ruotsalaisen runoilijan ja filosofin, Thomas Thorildin lauseesta, joka oli maalattu kirjailija ja naisasianainen Ellen Keyn talon sisääntuloaulan seinään. Nuori Astrid vieraili kuuluisan Keyn talossa pikaisesti kesävaelluksensa aikana ja kantoi ajatusta mielessään. Voisin kuvitella, että myös Tove Jansson olisi allekirjoittanut Thorellin ajatuksen. Kenties juuri he, joilla on kyky elää hetkessä, kykenevät luomaan sellaista, mikä kestää aikaa?

Akira Kinoshita: Tove Jansson ateljeessaan. Muumimaailma ja todellisuus -teoksen kuvitusta.
Työ ja rakkaus olivat niin Janssonille kuin Lindgrenille elämän johtotähtiä. Molemmat kirjoittivat kirjoja rakkaistaan ja rakkailleen, kirjoittivat toiveitaan ja pelkojaan sadun maailmaan.



5 kommenttia:

  1. Olen juuri lukemassa tätä Lindgren-elämäkertaa. Se on ihana, mutta totta: tavanomainen kronologisuudessaan. En ole vielä tullut Marikkiin, mutta kuulin että kirjaa käsitellään vain yhdessä lausessa. Marikki-fanille se on pieni järkytys!

    Mutta nautittavaa luettavaa, muuten. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tässä kirjassa tosiaan kiehtova aihe on pääasia. Enemmänkin olisi voinut Lindgrenin ihania kirjoja käsitellä. Minäkin olen Marikki-fani, mutta vieläkin enemmän sydämeni sykkii Ronjalle. Ihania, keväisiä lukuhetkiä tämän elämäkerran parissa! <3

      Poista
    2. Minäkin olen aina fanittanur Ronjaa - ja Peppiä tietysti! Molemmat esittelemäsi kirjat vaikuttavat kiehtovilta, mutta etenkin tuon Lindgrenin elämäkerran haluan lukea!

      Poista
    3. Kia, Peppi on ihan mielettömän hauska! Minulle ja sisaruksilleni luettiin ääneen ainakin Ronja, Marikki, Eemeli, Mio, poikani Mio, Katto-Kassinen sekä Veljeni Leijonamieli, kun olimme pieniä, mutta Peppiin muistan tutustuneeni ensimmäistä kertaa itse lukien. Olin jo ehkä kymmenvuotias ja muistan jotenkin jopa yllättyneeni kirjan humoristisuudesta, varmaan koska monet Lindgrenin kirjat ovat niin surullisia, eikä esim. Eemelikään ihan niin riemukas kuin Peppi.

      Toivottavasti pääset pian lukemaan Lindgreniä!

      Poista
  2. Minullakin tämä on kesken. Ihan mukava kirja mutten ole ihan täysin myyty kuten joskus elämänkertojen kohdalla käy.

    VastaaPoista