Sivut

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kate Atkinson: Elämä elämältä


Kate Atkinson: Elämä elämältä
Life after Life, suom. Kaisa Kattelus.
Schildts&Söderströms 2014, 595 sivua.

Kate Atkinsonin romaani Elämä elämältä leikittelee taidokkaasti sattuman ja vaihtoehtoisten elämänkulkujen ajatuksella. Ursula Todd syntyy vuonna 1910 keskiluokkaisen brittiperheen kolmanneksi lapseksi. Kirja näyttää vaihtoehtoisen kulun Ursulan elämäntarinalle, yksi toisensa perään: ensin Ursulan elämä näyttää katkeavan heti alkuunsa, kun napanuora on kaulan ympärillä eikä lääkäri ehdi ajoissa paikalle. Toinen kohtalokas hetki on viisivuotiaana, kun Ursula hukkuu meren aaltoihin – eikä sittenkään, sillä rannalla lapsia maalaukseensa luonnosteleva harrastelijataiteilija onkii hänet kuiville. Ja niin edelleen, läpi vuosien ja vuosikymmenten. Näiden selkeiden vaihtoehtoisten, peräkkäin esitettyjen tarinalinjojen lisäksi olin huomaavinani useita muitakin vaaranpaikkoja ja läheltä piti -tilanteita Ursulan elämässä, kerrontaratkaisu sai sillä tavoin varpailleen – eikä suotta, sillä tytön syntymään ja varhaisvuosiin palataan kirjan kuluessa uudelleen ja uudelleen. Niin moni pienikin asia voi viedä kuolemaan, ja toisaalta pienikin väistöliike voi saada elämän jatkumaan. Ursulan ja hänen perheenjäsentensä elämät kerrostuvat kuin lumihiutaleet, joissa on lukemattomia variaatioita.

Elämä elämältä käynnistyy hitaasti ja vaihtoehtoisten kerrontapolkujen idea tulee vasta pikku hiljaa motivoiduksi. Ennen kuin vaihtoehtojen kudelman kiehtovuus pääsee täysillä lentoon, on tyydyttävä seuraamaan Toddin perheen verkkaista elämää La Belle Epoque -aikakauden Englannissa – paitsi että ei voi puhua tyytymisestä, sillä niin elävästi, koskettavasti ja usein ironisesti Atkinson kuvaa henkilöitään, heidän tunteitaan ja ajatuksiaan sekä pinnanalaisia konflikteja, jotka versovat osin luokkayhteiskunnan sekä naisten ja miesten erilaisten roolien ja mahdollisuuksien ristipaineista. Atkinson kuvaa osuvasti henkilöiden välisiä suhteita:

"Fox Corner – se olisi hyvä nimi talolle. Kenelläkään muulla ei ole sen nimistä taloa, ja eikös se juuri ole tarkoitus?
"Onko?" Hugh sanoi epäilevästi. "Vähän hupsu nimi ehkä, eikö sinusta? Kuulostaa satukirjalta. Kettukulman talo.
"Ei pieni hupsuttelu ketään vahingoita."
"Mutta voiko talo oikeastaan olla kulma, jos tarkkoja ollaan?" Hugh kysyi. "Eikö talo pikemminkin ole kulmassa?"
Tätä siis on avioliitto, Sylvie ajatteli.


Toddin perheen äiti Sylvie on aluksi huomattavan paljon kiinnostavampi hahmo kuin myöhemmin paikkansa päähenkilönä lunastava Ursula. Sylvie on tarkkanäköinen havainnoitsija, joka tuntee kohtalon viileät hipaisut poskellaan ja tulee vuosien mittaan useaan kertaan ihmetelleeksi tyttärensä outoja déjà vu -tuntemuksia. Sylvie on äitinä, vaimoja ja ystävänä inhimillinen vikoineen ja salattuine ajatuksineen.

Paikoin kylmää, kun lukee Toddin perheen ajatuksia ja kokemuksia maailmansotien kaaoksessa ja ehkä ennen kaikkea niiden kynnyksellä. Tieto Itävallan sadanjulistuksesta Serbialle ohitetaan olankohautuksella, vailla aavistustakaan tulevasta. Muutoin pidin Atkinsonin tavasta keriä Ursulan elämää eteenpäin ja taaksepäin, mutta eräs Saksan – ja koko maailman – historiaa heilauttaneisiin tapahtumiin viittaavaa episodi sai minut hieman huokailemaan ärtymyksestä, niin kuluneelta kyseinen ajatusleikki tuntui.

Olin ihastunut Atkinsonin kirjailijanlaatuun, tapaan kirjoittaa rumasta ja pahastakin vivahteikkaasti ja monisyisesti, jo lukiessani kolmea viime vuosina suomennettua Jackson Brodie -dekkaria. Vaikka Elämä elämältä ei olekaan dekkari, sen lukeminen oli minulle tutunomainen yhdistelmä jännitystä ja liikutusta, vastustamattomasti etenevää juonta (ja ikävä kyllä myös paikoin haukotuttavaa paikallaanjunnaamista) ja pysähtymään kutsuvia tunnelmakuvauksia ja oivalluksia. Ihana kirja, joka kenties vielä hellepäiviäkin paremmin olisi sopinut talvi-iltaan takkatulen ääreen, kuten peribrittiläinen romaani ainakin.

Muissa blogeissa sanottua: Lumiomena, Taikakirjaimet (joka luku kirjan alkukielellä), Luetutlukemattomat, La Petite Lectrice, Kirsin kirjanurkka, P. S. Rakastan kirjoja, Ullan luetut kirjat, Kirjavakammari, Lukuisa, Lukuneuvoja, Tuijata

3 kommenttia:

  1. Minulla on ollut tämä jo toista kuukautta lainassa ja vieläkin olen lykännyt sen aloittamista juuri sillä, ettei se tunnu kesähelteiden kirjalta! Ehkä se tulee luettua jo elokuun lopussa, tai ainakin syyskuussa. Mielettömän kiinnostava juonen rakenne siinä on!

    VastaaPoista
  2. Minä luin tämän loppuun (englanniksi) muutama päivä sitten. Aika samoilla linjoilla mm. ainakin siitä, että Sylvie vaikutti pitkään kiinnostavimmalta hahmolta, ja sitten se Saksa-juoni oli vähän turhan kliseinen. Minä en ollut aiemmin lukenut Atkinsonilta mitään, niin en oikein osannut tyyliltäkään mitään odottaa. Kaunis kirja kaiken kaikkiaan.

    VastaaPoista
  3. Minut tuo kirja valloitti. Löysin tuon kirjailijan vasta nyt, vaikka omistankin hänen kirjoja. Mutta löysin hänet tärkeäksi.

    VastaaPoista