Olli Korjus: Kuusi kuolemaantuommittua

Olli Korjus: Kuusi kuolemaantuomittua
Atena 2014, 461 sivua.

"Olen rakastanut vain sinua ja aatetta", tunnustaa Kustaa yhdessä viimeisistä kirjeistään vaimolleen kuolemankopista.

Kuusi kuolemaantuomittua antaa kasvot ja tarinan kuudelle punavangille, jotka teloitettiin Suomenlinnassa syyskuisena aamuna vuonna 1918. Heidät oli tuomittu maan- ja valtionpetoksesta epämääräisessä oikeudenkäynnissä valtiorikosoikeudessa. Suomen sisällissodasta oli kulunut muutamia kuukausia ja maa ei ollut ollut vielä vuottakaan itsenäinen valtio. Katkeruus ja viha leimasivat tuomioita ja rangaistuksia, joita voittaneet valkoiset langettivat hävinneille punaisille.

Rankan aiheen vuoksi arkailin hieman kirjan aloittamista. Teloitettujen ja heidän perheidensä kohtalot tekevät surulliseksi. Laajassa teoksessa on kuitenkin paljon tietoa ja taustoitusta, historian suurempia linjoja ja ajankuvausta, eikä lukeminen käy liian raskaaksi dramaattisten käänteiden äärellä, vaikka kaikki vuoden 1918 tapahtumat syineen ja seurauksineen ovatkin karua luettavaa. Olli Korjus kirjoittaa sujuvaa, yleistajuista asiaproosaa, jota inhimillisyys ja kiihkottomuus lämmittävät.

Kukin kirjassa kuvatuista kuudesta miehestä oli tullut punaisten toimintaan mukaan omista lähtökohdistaan ja motiiveistaan, toinen ehkä enemmän aatteen palosta kuin toinen, toinen enemmän käytännön syistä tai henkilökohtaisin motiivein. Esimerkiksi maalari Kustaa Salminen tunnettiin sopuisana työmiehenä, joka oli luottamusmiehenä toimiessaan säilyttänyt hyvät välit työnantajaan. Yhtä lukuunottamatta kaikki tuomitut olivat naimisissa, ja heiltä jäi kaikkiaan yksitoista lasta. Yksi miehistä, kanttori Gunnar Mörn, ei ollut kuulunut punakaartiin eikä kantanut asetta -- kuolemantuomio perustui hänen Arbetet-lehteen laatimiinsa kärjekkäät ja anarkistiset kirjoitukset. Kuuden kuolemaantuomitun joukossa oli kuitenkin myös niitä, joiden tuomio ei ollut pelkästään poliittinen, vaan joilla oli todennäköisesti kontollaan sodan aikana tapahtuneita murhia tai tappoja. Kaikkiin tapauksiin ei ole enää mahdollista saada täyttä selvyyttä.

Korjus nostaa paikallishistoriat arvoonsa tutkimuslähteinä. Jokainen Kuudessa kuolemaantuomitussa kuvattu elämäntarina ankkuroituu henkilön kotipaikkaan ja niihin paikkakuntiin, joilla hän toimi, mahdollisesti taisteli ja jolla hänet vangittiin. Korjus näkee vuoden 1918 tapahtumat pikemminkin useiden paikallisten taisteluiden ja kahakoiden sarjana kuin yhtenäisenä sisällissotana; eri paikkakunnilla levottomuudet saattoivat syttyä eri syistä. Punaista liikehdintää yhdisti kuitenkin yleensä vaatimus paremmista elinmahdollisuuksista torppareille, työläisille ja muille köyhille.

Kenties koskettavimpana kirjasta jäävät mieleen lainaukset Kustaa Salmisen Laina-vaimolleen kirjoittamista kirjeistä, jossa hän viimeiseen asti elättelee toivoa rangaistuksen muuttamisesta elinkautiseksi, kutsuu vaimoaan hellittelynimillä ja kaipaa rauhallisia koti-iltoja.

Lukuhaasteet: Ihminen sodassa

Kirjasta muualla: Helsingin sanomien arvio