Sivut

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton III


Blogistanian kolmas yhteinen kesälukumaraton on täällä! Ensin ajattelin osallistua vain kannustusjoukoissa, mutta en sitten kuitenkaan osannut vastustaa kiusausta. Huomasin vaivihkaa poimivani hyllystä lyhyitä, jo pitkään hyllyssä odottaneita kirjoja ajatuksella, että "näitä olisi kiva lukea maratonilla". Tiedän, että en pysty lukemaan kokonaista vuorokautta putkeen (edes normaalien syömis- ja nukkumistaukojen puitteissa), mutta katsotaan miten käy. Olen flunssassa, joten joudun joka tapauksessa nyhjöttämään kotona ja ottamaan mahdollisuuksien mukaan rauhallisesti. Sääkin suosii tämäntyyppistä  maratonia, joskin olisi ollut ihana lukea myös ulkona, jos olisi ollut lämmintä. Koska huomenna on aika paljon muuta ohjelmaa, aloitan maratonin jo tänään, tarkemmin sanottuna nyt!

Mukaan voi halutessaan vielä ilmoittautua Anna minun lukea enemmän -blogissa. Varsinainen maratonpäivä on siis 19.6., mutta jos ei halua aloittaa ja lopettaa juuri vuorokauden vaihtuessa puoliltaöin tai omat aikataulut muuten suosivat maratonin painottamista joko 18. tai 20. päivän puolelle, voi aloittaa mihin aikaa vaan tänään tai huomenna. Olennaista on, että maratonin kokonaisaika on (maksimissaan) 24 tuntia taukoineen päivineen. Tai siis olennaista on tietenkin lukeminen, mutta oma viehätyksensä on myös tämän Blogistanian kesälukumaratonin yhteisöllisyydessä ja siinä, että saa kerrankin oikein luvan kanssa lukea kirjan toisensa perään.

Lukumaratonin banneri: M. Carole.


Aion päivittää tätä postausta aina silloin tällöin, etenkin aina kun olen saanut jonkun kirjan loppuun. Kisajuomana nautin teetä ja kuumaa kaakaota, ja lukupinosta löytyvät seuraavat kirjat:

Bo Carpelan: Anders saaressa
Bo Carpelan: Kaari
Matti Hälli: Suopursu kukkii
John Keats: Yön kirkas tähti
Helmi Krohn: Eeva-Liisa
Anna-Liisa Lundqvist: Tyttö sateessa
Nelma Sibelius: Tarina ritarista ja kirkonkellosta
Benedict Zilliacus: Kertomus kadonneesta saaresta

Taidan aloittaa Anna-Liisa Lundqvistin tyttöromaanilla Tyttö sateessa, jota olen hellinyt lukemistaan odottavien kirjojen pinossa jo pitkään. Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille ja toivottavasti saan pian seuraa muista kirjamaratoonareista!


Klo 18.30 Maratonaikaa on kulunut jo yli kuusi tuntia (eli neljännes!) Flunssa on hidastanut lukutahtia, ja kaikenlaista muutakin on ollut. Aktiivista lukuaikaa käytin ehkä pari, kolme tuntia. Lundqvistin Tyttö sateessa (198 sivua) on nyt luettu. Olin juuri edellisenä yönä lukenut loppuun Vera Valan Villa Sibyllan kirous -dekkarin, joka oli aikamoinen page-turner, ja vanhan nuortenromaano. hidas kerronta ja hivenen vanhahtava tyyli tuntuivat flunssan pehmittämällä päällä hieman raskaalta. Kirja oli kuitenkin hyvä, vähän vakavampi mutta kuitenkin nuoruuden elämänilon sävyttämä romaani sodan runtelemasta Saksasta Ruotsin-sukulaistensa hoiviin muuttavasta 16-vuotiaasta Joy-tytöstä. Kirjoitan kirjasta ehdottomasti oman postauksensa joskus myöhemmin.

Seuraavaksi haluan lukea jotain muuta kuin nuortenkirjallisuutta. Aprikoin vielä, lukisinko Kadonneesta saaresta, Suopursusta vai Yön kirkkaasta tähdestä, mutta alan kallistua viimeksi mainitun puoleen.

Torstaina 19.6 klo 10: Tarkoitus oli myöhään eilen illalla päivittää tätä ja kertoa, että olen edennyt Yön kirkasta tähteä jo hyvän matkaa, mutta uni voitti. Minulla oli illalla muutama tuntia todella hyvää lukurauhaa, mutta siitäkin kului osa nukkumalla flunssaa pois. Siitä huolimatta sain myös luettua, ja Keatsin 99 viimeistä kirjettä sain loppuun nyt aamulla. Suht runsaasta sivumäärästä (281 s.) kirja oli nopealukuinen, sillä sivut ovat pieniä ja monilla sivuilla on vaan vähän tekstiä (silloin kun Keats on kirjoittanut vain muutaman rivin). Tästäkin kirjasta lisää myöhemmin, omassa postauksessaan, nyt totean vain, että pitää lukea Keatsin runoja ja katsoa Jane Campionin Yön kirkas tähti -elokuva.

Minulla on vielä pari tuntia maratonaikaa jäljellä, ja ajattelin ehtiä lukemaan vielä Nelma Sibeliuksen pienen saturomaanin Tarina ritarista ja kirkonkellosta. Aurinkoista päivää kaikille!

Klo 12.30: Oma maratonini on päättynyt hetki sitten, ja sain luettua Ritarin ja kirkonkellon (54 sivua). Lisäksi luin lapsille ääneen Kaivajakoira-kuvakirjan sekä parikymmentä sivua erästä Tuhannen ja yhden yön satuihin kuuluvaa tarinaa Suuri satukirjasto 3:sta, mutta niitä en laske lopulliseen maratonlukusaldoon, joka on siis 533 sivua.

Omat fiilikset maratonin jälkeen ovat tosi positiiviset: maraton auttoi jaksamaan läpi flunssapäivän, jolloin en jaksanut poistua kotoa pihan aurinkotuolia (jossa kävin hetken hytisemässä) pidemmälle. Aluksi oli kyllä vaikea keskittyä vain kirjaan; vähän väliä teki mieli kurkkia kanssamaratoonareiden päivityksiä ja facebookia. Nyt lähdenkin kohta blogikierrokselle katsomaan, miten muilla maratoonareilla sujuu. Monella on vielä lukurupeama meneillään ja toiset vasta asettautuvat lähtökuoppiin kirjapinon vierelle, tsemppiä kaikille!

Kiitos ihanista ja kannustavista kommenteista tähän postaukseen, vastailen niihin ehtiessäni! Suloista keskikesän juhlaa kaikille!

38 kommenttia:

  1. Carpelania ja Keatsia, vau!
    Seuraan ihan kohta perässä, kun aloitan oman maratonini. Tsemppiä urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr, Keatsin kirja osoittautui juuri niin ihanaksi kuin kansi ja ennakko-odotukset lupailivat :). Nuo Carpelanin kirjat ovat vielä lukematta, mutta uskoisin lukevani ainakin tuon Kaaren pian.

      Poista
  2. En ole lukenut mitään maratonpinostasi, mutta kaikki kirjojen kannet henkivät silti viehättävää tunnelmaa. Tsemppiä maratonille! Jään seuraamaan, sillä itse aloitan vasta huomenaamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, noissa vanhoissa kirjankansissa on tosiaan taikaa. Maratonpinossani on useampikin kirja (ainakin Kaari, Eeva-Liisa ja Tyttö sateessa), jotka olen hankkinut vasta, kun olen löytänyt verkkodivareita kolutessani juuri sen oikean kannen / tallella olevan kansipaperin.

      Kiitos sinulle yhteismaratonin emännöimisestä! :)

      Poista
  3. Ihania kirjoja. Nappasin tuon Keatsin nimen ylös. En ole lukenut noista mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, vanhoissa kirjoissa on sitä jotain, ihan esineinäkin! Keatsin kirjeiden lukeminen oli nautinto, toivottavasti sinäkin tykkäät jos päädyt hankkimaan kirjan käsiisi.

      Poista
  4. Oi, Yön kirkas tähti ja Eeva-Liisa odottavat lukemistaan minunkin hyllyssäni, molemmat hiljattain hankittuja :) Antoisia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hauska sattuma että olit juuri vähän aikaa sitten hankkinut kaksi maratonpinoni kirjoista, kun toinen niistä on vanha ja vähän unohdettu eikä toinenkaan enää uutuus. Ostin Keatsin jo pari, kolme vuotta sitten, mutta niin vaan se sai odottaa vuoroaan hyllyssä tähän asti. Eeva-Liisa taas oli hankintalistallani kauan, kunnes löysin juuri tuon kauniskantisen painoksen.

      Poista
  5. Enpä ole minäkään lukenut ainoatakaan kirjaa maratonlukemistostasi. Niinpä odotankin mielenkiinnolla päivityksiäsi!
    Olisi ollut hauskaa osallistua ihka ensimmäistä kertaa lukumaratonille, mutta nyt en millään ennätä. Olen kuitenkin varma, että joskus minäkin osallistun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, ihan varmasti sinäkin vielä pääset lukumaratoonaamaan! Itse olen maratoonannut kolmesti, mutta en kertaakaan "täysillä", vaan pienten päiväunien / lasten isänsä kanssa tekemien retkien ja yöllä valvomieni tuntien aikana, sillä en oikein keksi, minne pääsisin yksin vuorokaudeksi :). Kivaa on silti ollut, ja oikeastaan silmäni ja koko kroppa kiittävät puuhakkaista tauoista.

      Poista
  6. Voi kehvatsu, etten ikinä näihin kollektiivisiin lukumaratoneihin ehdi osallistua! Tarkoitus on kuitenkin järjestää oma maraton lomalla heinäkuussa. Hyvältä näyttää listasi! Niistä Yön kirkas tähti ja Suopursu kukkii ovat tuttuja, muutkin kyllä varsin houkuttelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi-Maria, hauska kuulla, että olet lukenut Suopursun – se taitaa olla aika unohdettu kirja. En (muistaakseni) ole nähnyt edes siitä tehtyä elokuvaa, mutta nyt Suopursun kukinta-ajan tienoilla olisi tarkoitus lukea Hällin kirja.

      Yhteismaratoonaus on kivaa, mutta maratoonaaminen ihan omana päivänä on varmasti yhtä ihanaa. Sinulla onkin mitä odottaa :)

      Poista
  7. Menestystä maratonille! Sinulla on kerättynä mukavan näköinen joukko maratonkirjoja (joista en ole lukenut ainuttakaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit! Kaikki ne kirjat, jotka olen ehtinyt lukea tästä pinosta maratonilla tai sen jälkeen, ovat olleet helmiä (kukin omassa kategoriassaan).

      Poista
  8. Hyvää maratonia! Kirjoista en ole mitään lukenut, kansina on muutama tuttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hdcanis! Sinulle on vapaaehtoistyössäsi tainnut tulla eteen vanha kirja(nkansi) jos toinenkin :)

      Poista
  9. Voi, en ole kuullutkaan noista kirjoista! Mutta käyn silti kurkkimassa täällä aina miten ovat sytyttänet. :3 Tsemppiä maratonille, Maria!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kirjoja! Minun piti heti käydä kirjastosta varaamassa tuo Kertomus kadonneesta saaresta, mutta Jyväskylän kirjastoista sitä ei enää löydy laisinkaan. :( Onneksi kaukolainat toimivat ja saan kirjan luultavasti heti juhannuksen jälkeen. Tsemppiä urakkaan, minä peukutan täällä kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, kiva että kaukolaina toimii, vaikka tämä helmi on kaupunginkirjastostanne jo poistettu! Luin Kadonneen saaren nyt reilu viikko maratonin jälkeen, ja voin entistä varmemmin vakuuttaa, että se on sinun kirjasi! :)

      Poista
  11. Hienoja kirjoja sinulla, hauskaa maratonia ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä maratonille! Vanhoissa kirjoissa on ihania kansia, paljon kauniimpia kuin nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti! Ja ihan sama mieltä kirjojen kansista, vaikka toki uusissakin on helmiä.

      Poista
  13. Vieraita minullekin kaikki kirjasi, mutta ihania kansia niissä ainakin on. Muutenkin vanhat tyttökirjat viehättävät :-) Tsemppiä lukemiseen ja paranemiseen! Itse aloitan vasta huomenna päivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, kiitos! Ja vanhat tyttökirjat ovat kyllä ihan parhautta kansineen kaikkineen.

      Poista
  14. Kivaa maratonia sinulle! Itse pääsen aloittamaan muutaman tunnin päästä, tällä hetkellä olen vielä töissä. Kutkuttaisi jo lukea!
    Tyttö sateessa -kirjan kansi on aivan ihana; odotan arvosteluasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos fable; oli kiva löytää blogisi ja kurkata maratonisi etenemistä :) Tuota Tyttö sateessa -kirjaa olisi ollut tarjolla myös kansipaperittomana versiona, mutta odotin kunnes löysin kansipaperillisen – kuva lienee iki-ihanan Maija Karman käsialaa. Pitääkin blogata kirjasta lähipäivinä!

      Poista
  15. Kiva, että lukumaraton toi piristystä flunssapäivään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, mikä olisikaan mukavampaa ajanvietettä pienessä flunssassa, kunhan vain kotoiset velvollisuudet antavat edes vähän myöten :)

      Poista
  16. Toivottelen antoisaa lukupyrähdystä ja ihanaa juhannusaikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta, sekä maraton että juhannus menivät kivoissa, joskin sateisissa merkeissä :)

      Poista
  17. Onnea maalin saavuttaneelle maratonlukijalle! :) Lukupinosi näyttää hurmaavalta – ja jotenkin niin Mariamaiselta! :D Kaikki ovat itse asiassa minulle entuudestaan tuntemattomia kirjoja, mutta tuota kuvaa katsoessani miltei kuulen korvissani noiden vanhojen tyttökirjojen houkuttelevan kutsun! Pitäisi ehkä tuosta pinosta poimia muutama lukuvinkki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, nämä vanhojen kirjojen kannet (ja tuo uusikin, Keats) ovat aikamoista "silmäkarkkia", ja sisältökin ihanaa sen perusteella, mitä olen nyt ehtinyt lukea maratonissa ja sen jälkeen. Uskoisin sinun pitävän ainakin Yön kirkkaasta tähdestä ja Sibeliuksen satukirjasta!

      Poista
  18. Mielenkiintoisia kirjoja lukupinossasi, suurimmasta osasta en ollut aikaisemmin kuullutkaan!:) Minäkin päädyin nyt sadesäällä tyttökirjallisuuden klassikkoon eli Tytöistä parhain -kirjaan. Sitä on kotoisa lukea teekupponen kädessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, nämä lukumaratonpinon kirjani olivatkin aikamoisia "arkistojen aarteita", joita olin haalinut huutiksesta ja (verkko)antikvaariaateista, pääosin blogisuositusten perusteella :). Tyttökirjat ovat ihan parasta kesälukemista ja tuovat lämpöä ja kodikkuutta sateisiin päiviin!

      Poista
  19. Olen täällä kurkkinut näitä maratonkirjoituksia vähän myöhässä ja fiilistellyt lisää. Odotin, pääsetkö Kadonneeseen saareen asti, mutta ehkä oli hyvä, että et vielä ehtinyt, vaan annat kurjalle aikaa. Hyvä sivumäärähän sinulle kertyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, luin Kadonneen saaren nyt tänä viikonloppuna. Se oli ihana, ja lukuaikakin oli juuri oikea: eilen luin aurinkoisista kesämuistoista kesän tähän mennessä lähes ainoan hellepäivän lämmössä, tänään luin lopun synkemmät jaksot sateen ropistessa.

      Poista