Sivut

torstai 8. toukokuuta 2014

Jukka Itkonen & Camilla Pentti: Kaikki hyvin kasvimaalla


Jukka Itkonen (teksti) ja Camilla Pentti (kuvitus): Kaikki hyvin kasvimaalla
Lasten Keskus 2014.

Ansioituneen lastenlyyrikon, Jukka Itkosen, uusin runokirja Kaikki hyvin kasvimaalla johdattaa vuodenkiertoon, mullan tuoksuun, mansikan makuun ja mehiläisten surinaan. Kirjassa eletään niin toukokuuta, kun "Ilmassa lentelee / pieniä keväitä" kuin lokakuutakin, kun "Täysikuu neuloo villasukkaa / puiden latvustoissa." Runojen viehätys perustuu pitkälti riimeihin ja sanaleikkeihin; koivusta tulee kesällä vasta vasta. Itkosen runot ovat kuin pieniä tarinoita tai tuokiokuvia.

Pidän todella paljon kirjan kuvituksesta, joka on Camilla Pentin käsialaa. Vaikka tietokoneenkin avulla saadaan kivoja ja hienoja kuvituksia, ei mikään voita aitoa piirrosjälkeä. Kaikki hyvin kasvimaalla -kirjan kuvituksessa on jotain lapsenomaista ja hyvällä tavalla vanhanaikaista, jonka voisin kuvitella tarjoavan samaistumispintaa lapsille. Kuvasta, jossa on traktori ja kissa, tulee mieleen G. Kalinovskin kuvitukset Eduard Uspenskin Fedja-setä -kirjoihin.

Jukka Itkosen säkeet ovat todellisia hyvän mielen runoja. Kuten "Mansikoita suussa" runossa osuvasti sanotaan, "Hyvän olon runo on / kuin manskoita suussa."







Kirjasta muualla: Sininen keskitie, Helsingin sanomat

8 kommenttia:

  1. Kerrassaan viehättävä kuvitus! Itkosen lastenrunoihin on pitänyt jo kauan tutustua. Sait innostumaan, Maria!

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä mukava kirja ja kuvitus oli mukavan raikasta, perinteistä piirrosjälkeä- arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, sana raikas tosiaan kuvaa hyvin kirjan värimaailmaa siroja viivoja. Jotain muuta kuin (sinänsä söpöjä ja lapsia usein miellyttävää) pastillinsävyistä tietokoneanimaatiota.

      Poista
  3. Ihana kuvitus! Suomessa on tosiaan yllättävän paljon hyviä lastenrunoilijoita. Oma suosikkini on Eppu Nuotio, mutta nyt täytyykin tutustua Jukka Itkosen tuotantoon paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Lilli – Suomessa on tosiaan rikas lastenlyriikkaperinne: Kirsi Kunnas, Hannele Huovi, Leena Laulajainen... Eppu Nuotion lastenrunoihin pitääkin tutustua, kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Ahmu/ Vinttikamarissa10. toukokuuta 2014 klo 12.16

    Näyttää kivalta! Tätä jossain kehuttiinkin, pitää tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, eikös näytäkin? :) Ja ainakin Hesarissa tätä oli kehuttu kovasti; jo lehden palstoille pääsykin on nykyään lastenkirjalle hieno juttu!

      Poista