Sivut

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tammen Keltainen kirjasto 60 vuotta

Kirjabloggaajia keltaisissaan, taustalla Jhumpa Lahirin tuotantoa sekä Keltaisen kirjaston uutuuksia.

Laadukkaan käännöskirjallisuuden lippulaiva, Tammen Keltainen kirjasto, täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Lähes jokainen suomalainen lukuharrastaja tunnistaa Keltaisen kirjaston vähintäänkin ulkoasusta ja omaa jonkinlaisen intuition siitä, millaista kirjallisuutta sarjassa julkaistaan. Kirja-alan toimijat tuntevat brändin ulkomaillakin. Omia suosikkejani sarjassa ovat muun muassa Alice Munron, Toni Morrisonin ja Haruki Murakamin teokset, ja yksittäisistä kirjoista haluan mainita erityisesti Orhan Pamukin Viattomuuden museon, Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin ja Colm Toibinin Brooklynin.

Keltaisessa kirjastossa on julkaistu tähän mennessä jo 28 Nobel-palkitun kirjailijan teoksia, mukaan lukien viime vuonna palkittu Munro. Ei ihme, että monet kirjailijat, mukaan lukien Keltaisen kirjaston "syntymäpäiväjuhlissa" esiintunyt Jhumpa Lahiri pitävät suurena kunniana, että heidän kirjansa on julkaistu sarjassa. Keltaisen kirjaston isä, vuonna 2010 edesmennyt Jarl Helleman paljastaa muistelmateoksessaan Kustantajan näkökulma muutamia periaatteita, joiden mukaan käännösoikeuksien etsijän haaviin tarttuu helmiä. Oma haasteensa on varmasti myös siinä, että sarjan linja pysyy yhtenäisenä huolimatta siitä, että jokaisen kirjailijan tuotanto ja yksittäiset kirjat ovat tietysti omanlaisiaan.

Jhumpa Lahiri lukee katkelman Tulvaniitty-romaaninsa alkuteoksesta. Kuva: Tammi.

Jhumpa Lahirin Tulvaniitty, joka julkaistiin Keltaisen kirjaston juhlissa, on ennen kaikkea novelleistaan tunnetun kirjailijan toinen romaani. Olin lukenut Lahirilta aiemmin (ajalla ennen blogia) novellikokoelman Tämä siunattu koti, ja tulen varmasti lukemaan kirjailijalta lisää – ostin uutuusromaanin juhlissa ja kävin pyytämässä siihen kirjailijalta signeerauksen. Lahirin haastattelua oli ilo kuunnella. Lahiri puhui muun muassa kielestä ja identiteetistä – hän asuu perheineen nykyään Roomassa, jossa hän saa käyttää "kolmatta kieltään", aikuisena opiskelemaansa Italiaa ja kokee löytävänsä myös uusia näkökulmia kirjoittamiseen. Tulvaniitty-romaanin päähenkilöiden taustalla on todella eläneiden veljesten tarina 1960-luvun Intiasta. Lahiri luku katkelman romaanin alkuteoksesta Lowlands, minkä jälkeen suomentaja Sari Karhulahti luki saman katkeöman suomeksi.



Kirjailija Karo Hämäläinen ja kirjabloggaajia.

Olen viime aikoina kärsinyt jonkinasteisesta kaunokirjaillisuuden lukujumista ja lukuajan vähyydestäkin, mutta kuunnellessani ensin Lahirin haastattelua ja myöhemmin illalla Keltaisen kirjaston kirjoista (aloitus?)katkelmia lukevia näyttelijöitä koin taas uutta intoa tarttua romaaneihin ja novelleihin. Pelkät katkelmatkin koskettivat, herättivät ajatuksia ja lukumuistoja. Juhlavuoden kunniaksi ajattelin lukea nyt loppukeväästä erityisesti Keltaisen kirjaston kirjoja, uusia ja vanhoja.

Jotakin uutta, vanhaa, jotakin lainattua, kaikkea keltaista. Luettuja ja lukemattomia kirjoja, ja yksi kirjoittamatonkin, nimittäin Tammen juhlien läksiäisinä saatu Keltainen muistikirja, jonka sivut ovat KK:n  käännöskirjasitaatteja lukuunottamatta tyhjät 
Aurinkoista sunnuntaita ja keltaista kevättä kaikille!



8 kommenttia:

  1. Hieno ja kiinnostava raportti (oi, jospa oisin saanut olla mukana).

    Mukavaa keväistä viikon alkua!

    PS. Kurkkaa blogiini. Haastoin sinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mustikkakummun Anna! Voi kunpa Suomen maantiede ei asettaisi rajoituksia; olisi kiva saada teitä "maakuntabloggaajia" usemmin tänne ruuhka-Suomeen ja niin ikään päästä täältä useammin kirjatapahtumiin muuille paikkakunnille.

      Poista
  2. Kiitos keväisestä raportista! Keltainen kirjasto on kulttuurin sankaritekoja! Yöjuna Lissaboniin olisi tuossa käden ulottuvilla, kuten moni muukin houkuttelevan keltainen kirja... Hyvä, että lukuintosi palautuu, vaikka eihän sen aina tarvitse olla huipussaan ja silti tulee helmiä kohdalle.

    VastaaPoista
  3. Elina, mahtavaa että sinulla on Yöjuna ihan käden ulottuvilla! Kohta on minullakin; Keltaisen juhlinnan innoittamana selasin taas pitkästä aikaa netin antikkatarjontaa ja löysin viimein kauan kaipaamani Yöjunan sekä Viattomuuden museon. Haaveilen ehtiväni lukea molemmat uudestaan vielä tänä vuonna.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivasta -ja keltaisesta ;)- raportista!

    Minulle keltaisesta kirjastosta tulee aina mieleen lukiossa äidinkielen tunnille luettu Yashar Kemalin Haukkani Memed. En enää muista tarinaa kovin tarkkaan, mutta se teki hirvittävän vahvan vaikutuksen. Kirja (jatko-osineen, en silloin koulussa tiennytkään, että siihen on jatkoa enkä ole sitä lukenut) ansaitsisi ehdottomasti paikan kotikirjahyllyssäni sekä uusintaluvun.

    Keltainen kirjasto on upea kirjasto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, en ole lukenut Haukkani Memediä, mutta muistan sen olleen lukion äikänkurssin yhtenä kirjavaihtoehtona meilläkin. Sait kyllä nyt kiinnostuksen heräämään Kemalin tuotantoa kohtaan!

      Poista
  5. Kiva raportti! :D Julkaisit sitten sen tempakkakuvan täälläkin... Lähdin niin rivakkaan juhlista kuin Tuhkimo ikään, että jäin ilman lahjamuistikirjaa :( Mutta hauskat juhlat, hieno kirjasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Pitihän tempakat ja muut kaunottaret saada tähän kuvitukseksi ;) Muistikirjoja annettiin narikasta, jos sitä ei käyttänyt (?) niin varmaan helposti jäi kirja saamatta, höh. Minäkin lähdin aika vauhdilla sen jälkeen, kun katsoin narikalla kelloa ja tajusin, että bussin lähtöön on enää vartti... Ehdin kuitenkin, ja iltaa oli sitten mukava muistella kotiin körötellessä :)

      Poista