Sivut

torstai 30. tammikuuta 2014

Jaakko Hintikka: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka


Jaakko Hintikka: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka
Wsoy 2014, 239 sivua.

Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka on filosofi Jaakko Hintikan (s. 1929) muistelma ja elämäkerta vaimostaa Merrill Hintikasta (alunperin Jane Merrill Bristow, 1939–1987). Kirjan nimi juontuu Hintikan pohdinnoista, mikä sai Merrill Provencena uraa luoneen periamerikkalaisen feministifilosofin ottamaan aviomiehensä ulkomaalaisen sukunimen avioituessaan kolmannen kerran. Huomaa etten ole filosofi, kun omasta mielestäni on aivan loogista (!) ottaa kolmannen miehensä sukunimi jos on ottanut kahden ensimmäisenkin aviomiehensä nimet käyttöönsä, mutta Hintikan mukaan päätös ilmensi Merrillin syvää sitoutumista ja oli sopusoinnussa Merrillin me-subjektin kaipuun kanssa, ja tämäkin on epäilemättä aivan totta.

Tarina Merrill Hintikan elämästä on kiinnostava kurkistus amerikkalaiseen yliopistoelämään ja seurapiireihin, mutta ennen kaikkea poikkeuksellisen älykkään ja valovoimaisen naisen ajatteluun jna persoonaan. Jaakko Hintikka kuvailee edesmennyttä vaimoaan harvinaisen empaattiseksi ja sen kautta myös sosiaalisesti erittäin taivaksi ihmiseksi, joka pystyi lähestulkoon kokemaan toisen ihmisen tunnetilat, aistimaan tuntemattoman vierustoverinsa persoonallisuuden ja voittamaan monet vastahakoisetkin ihmiset puolelleen. Lisäksi Merrill oli ilmeisti lahjakas kaikessa mihin ryhtyi, oli sitten kyse konkreettisista talousaskareista, osakesalkun hoitamisesta, blackjackin pelaamisesta tai Wittgensteinin teorioiden tutkimisesta.

Hintikka ei viittaa mihinkään lähteisiin kirjassaan; ilmeisesti jokseenkin kaikki anekdootit, yksityiskohdat ja tulkinnat ovat hänen omia muistojaan ja ajatuksiaan sekä sellaista, mitä hän muistaa Merrillin aikanaan kertoneen, kirjoittaneen kirjeisiin tai sanelleen magnetofoninauhalle. Monet anekdootit ovat melko triviaaleja, etenkin tällaiselle suomalaiselle perusjuntille, joka ei tunnista kaikkia name droppingin kohteita. No, Kennedyn kyllä tunnistan, mutta en jaksa olla kiinnostunut hänen rakkausseikkailuistaan. Enkä kyllä, toden sanoakseni, olisi välittänyt kuulla myöskään Merrillin suhteista, joista Jaakon mukaan erääseen (nuoremman työtoverin kanssa) sisältyi aimo annos kasvatuksellista kokeilua ja joista yhden Merrill kuulemma aloitti erään professorin kanssa saadakseen hänet vedettyä pois vakavasta masennuksesta, johon avioero oli hänet syössyt.

Monet merkittäviltä vaikuttavat asiat taas ohitetaan maininnalla. Olisipa kiinnostavaa kuulla, mitä asioita Merrill olisi itse kertonut elämästään ja ihmissuhteistaan, jos olisi saanut valita. Tässä "pienoiselämäkerrassa", joka on pitkälti Jaakon näkökulmaa, on mukana esimerkiksi kirje, jonka nuori Jane Bristow nainen kirjoitti isälleen tämän evättyä häneltä pääsyn itärannikon yliopistoon sekä pari Merrillin kirjoittamaa runoa. Lopussa liitteenä on Merrillin kirjeitä Jaakolle sekä aukikirjoitettuja nauhoitteita: Luojan tähden, rakkaani, en voi kuvitella, kuinka tämä maailma voi olla niin erehtynyt, niin uskomattoman väärässä, etä se on salannut sinulta [Jaakolta] suurenmoisuutesi ihmisenä. -- Voi luoja, toivon sinun tietävän iloni, sen uskomattomasti liikuttavan iloni siitä, että minä olen antanut tuon tunteen sinulle.

Jaakko kuvaa Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka -kirjassa hänen ja Merrillin suurta rakkaustarinaa ja sitä, mikä merkitys heidän suhteellaan oli etenkin Jaakon itsetunnolle ja sitä myöten myös ammatilliselle kehitykselle. On hellyyttävää, kuinka toisen ihmisen rakkaus ja ihailu voi eheyttää ja inspiroida ihmistä, mutta Hintikka kuvaa tätä "vuosisadan rakkaustarinaa" niin kliseisin kielikuvin, niin suurella paatoksella ja niin intiimejä asioita kuvaillen, että vaikutus on lähinnä vaivaannuttava. Minua häiritsee myös se, kuinka Jaakko Hintikka selostaa Merrillin hienoa sartrelaista moraalifilosofiaa, mutta kumpikaan filosofi ei tainnut tuntea tunnontuskia aloittaessaan rakkaussuhteen olleessaan kumpikin vielä tahollaan aviossa. Merrillin uskomaton empatiakyky ei kenties kantanut valtameren taakse syrjäiseen Suomeen?

Tiivistäen – mikäli mikään mielekäs tiivistelmä on mahdollinen – mitä Merrillin ja Jaakon rakkaustarinassa on niin erityistä? Miksi Merrilliä tekee mieli kutsua uudeksi Héloïseksi? Vastaus on hänen persoonallisuudessaan. Juuri se tekee hänen kirjeidensä välittämästä kertomuksesta sen, mikä se on. Juuri se selittää, miksi hän muutti nimensä solmiessaan avioliiton Jaakon kanssa.

Tiivistäen: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka on pikantti lisä suomalaiseen kiss and tell -kirjallisuuden perinteeseen. Kohdehenkilö (tarkoitan nyt Merrilliä, en Jaakkoa) on kiinnostavan ja vähän ambivalentinkin oloinen hahmo, josta olisi kiinnostava tietää lisää, jostakin toisesta näkökulmasta.

Kirjasta on blogannut myös Kirjasieppo.

P.S. Oma vaaatimaton panokseni filosofijuoruiluun olkoon tämä: Eräänä lakkiaislauantaina valkolakkinen (tuleva) filosofi koetti aloittaa keskustelua saman koulun ylioppilastytön kanssa kysymällä "Montako ällää sä kirjotit?". Tyttö liukeni nopeasti paikalta. Good for her.

4 kommenttia:

  1. Kiitos Maria arviosta -- olen miettinyt että josko minunkin pitäisi tämä lukea, mutta nyt en varmaankaan ihan heti syöksy tätä hankkimaan vaan odotan, että se tavalla taikka toisella tipahtaa eteeni, sitten lukaisen.

    Sartrella ja de Beauvoirillahan oli sellainen avoin avioliitto, joka salli ulkopuoliset suhteet molemmille -- en ole tarpeeksi perehtynyt sartrelaiseen moraalifilosofiaan, mutta kenties sillä ei ole mitään tekemistä institutionaalisen/kristillisen avioliiton kanssa? Ei-kristinuskossa elävät filosofit eivät pidä avioliittona "pyhänä", rakkaus syttyy, jos syttyy, huolimatta siitä oletko naimisissa vai et. Useat avioliitot ja ulkopuoliset suhteet ovat muuallakin akateemisessa maailmassa enemmän kuin yleisiä, näin se vain on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tätä ei tosiaan (minun mielestäni) kannata rynnätä suoraa päätä kaupasta ostamaan. Itse varasin kirjan luettuani Kuukausiliitteen Jaakko Hintikka -haastattelun; odotin kiinnostavaa (rakkaus)tarinaa ja jossain määrin tämä sellainen onkin, mutta jotenkin itseriittoisella tavalla. (Oikeasti kiehtovista ja vaikuttavista taiteilija-avioliitoista puheen ollen, ilahduin kovasti, kun löysin divarista Märtä Tikkasen Kaksi-teoksen pari viikkoa sitten!)

      Sartrella ei kyllä tosiaan varmaan ollut mitään pikkuporvarillisia avioliittokäsityksiä, mutta Jaakko Hintikka antaa tässä kirjassa ymmärtää, että Merrill Hintikka olisi jotenkin muodostanut oman moraalikäsityksensä filosofiselta pohjalta ja noudattanut sitä myös käytännössä. Ns. taviksethan, kristittyjä tai ei, pitävät aika yleisesti pettämistä vääränä, mutta Merrill näki asiat eri tavalla. Eikä ilmeisesti ollut mikään poikkeus kaltaistensa (filosofien) joukossa?

      Poista
  2. Voi, tästä luinkin Hesarin kuukausiliitteestä. Kiinnostaisi kovasti.

    VastaaPoista
  3. Minäkin kiinnitin huomiota tuohon itseriittoisuuteen... mutta tavallaan silti pidin tästä. Ei siksi että tämä olisi tekstinä jotenkin ihmeellinen, mutta hellyyttävä se kaikessa ylenpalttisuudessaan oli, ja sai minut ajattelemaan muutamia uusia ajatuksia.

    (Siitä olen samaa mieltä, että uskottomuuskysymys käsiteltiin hyvin kevyesti, ainakin verrattuna siihen mikä paino pantiin joillekin muille asioille.)

    VastaaPoista