Sivut

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kirsi-Maria Hytönen & Keijo Rantanen (toim.): Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla


Kirsi-Maria Hytönen ja Keijo Rantanen: Onnen aika?
Valoja ja varjoja 1950-luvulla.
Atena 2013, 300 sivua.

Sodanjälkeisessä Suomessa rakennettiin rintamamiestaloja ja uutta teollisuutta optimistisessa hengessä, iloiten rauhasta, mutta oltiin myös tiukoilla sotakorvausten vuoksi ja nähtiin yöllä painajaisia sotatraumojen vuoksi. Lapset, nuo kuuluisat "suuret ikäluokat" kasvoivat ahtaissa asunnoissa ja kävivät koulua vuoroissa, mutta toisaalta ulkona riitti aina kavereita ja pienetkin ilot tuntuivat suurilta ja yhteisiltä. Öisellä taivaalla saattoi nähdä Sputnikin valot, mutta elämänpiiri saattoi olla varsin ahdas, jos asui syrjäkylällä eikä saanut mahdollisuutta pyrkiä oppikouluun tai lähteä kotiapulaiseksi kaupunkiin. Naiset pääsivät entistä suuremmin joukoin työelämään, mutta paineet kodin ja lasten mallikelpoisesta hoitamisesta kasvoivat, ja housupukuisia naisia paheksuttiin yhä. 1950-lukuun liittyi niin valoa kuin varjoakin, ja näitä erilaisia näkökulmia kartoitetaan Kirsi-Maria Hytösen ja Keijo Rantasen toimittamassa yleistajuisessa tietokirjassa Onnen aika?

Teos jakaantuu johdannon jälkeen viiteen teemaan, joiden alussa on yleisluontoinen taustoitus. Ensimmäisen teeman artikkelit käsittelevät lapsuutta ja nuoruutta – muun muassa lapsiperheiden ahtaita ja puutteellisia asuinoloja, uuden lapsikeskeisen ajattelutavan syntyä, lavatansseja, ajan koulujärjestelmää sekä orastavan nuorisokulttuurin ilmiöitä lättähattuineen ja villamyssymisseineen. Seuraava aihepiiri on työ, kolmas kylmä sota naapurisuhteineen. Neljäs teema, "Perheenemäntiä ja housupukuja", kertoo naisten aseman muuttumisesta 1950-luvulla, jolloin "kotikultti" alkoi säröillä entistä enemmän ja työtä alkoi olla entistä enemmän tarjolla myös kodin ulkopuolella, joskin ennen kotitalouskoneiden läpimurtoa työtä riitti yllin kyllin kotonakin. Viimeinen teema käsittelee elämää kaupungissa ja maaseudulla, kertoen muun muassa tehdastyöläisten ja pienviljelijöiden elämän ehdoista.

Minua kiinnostivat henkilökohtaisesti eniten 1950-luvun lapsuutta, nuoruutta ja perhe-elämää sekä naisten asemaa kartoittavat artikkelit, mutta luin mielelläni myös artikkelit minua lähtökohtaisesti vähemmän kiinnostavista aiheista, ja niistä opin ehkä eniten uutta. Kirjassa on artikkeli myös Ville Kivimäeltä, jonka sotatraumoja käsittelevä tietokirja Murtuneet mielet voitti tämän vuoden Tieto-Finlandia -palkinnon. Kivimäen kirjoitus "Muuttuneet miehet" kertoo muun muassa siitä, kuinka olematonta matalan kynnyksen psykologinen ja psykiatrinen tuki rintamaveteraaneille oli. 1950-luvulle tultaessa akuuteimmat ongelmat alkoivat jäädä taka-alalle, kun sodassa olleiden miesten siviilielämä alkoi vakiintua ja moni löysi jälleen paikkansa työ- ja perhe-elämässä. Vuosien myötä monet veteraanit käänsivät sotatraumat selviytymistarinoiksi. Kaikkein rankimpia tarinoita mielen järkkymisestä ei kuitenkaan ole kertomassa kukaan, sillä kuten Kivimäki toteaa, niiden kokijoista harva on enää hengissä – mitä suurempaa stressiä sotilas oli joutunut rintamalla kokemaan, sitä suurempi riski hänellä oli menehtyä ennenaikaisesti esimerkiksi sydänsairauteen.

Monessa artikkelissa viitataan 1950-lukulaisten omiin muistoihin ja siteerataankin niitä. Nämä lainaukset elävöittävät tekstiä ja osoittavat, miten erilaisena vuosikymmen saattoi näyttäytyä samoina vuosina syntyneille lapsille, nuorille tai aikuisille, vaikka he olisivat asuneet samalla paikkakunnallakin. Luonnollisesti on myös joitakin niin sanottuja sukupolvikokemuksia, jotka ovat yhteisiä ainakin useimmille 1950-luvulla eläneille: vaikka elanto oli tiukassa ja työtä oli paljon, ihmisiä yhdisti se, että sama tilanne oli melkein kaikilla, ja Armi Kuuselan Miss Universum -tittelistä ja Helsingin Olympialaisista vuonna 1952 iloittiin kollektiivisesti.

Historiallisen tiedon popularisointi on onnistunut hyvin kautta koko Onnen aika? -teoksen, samoin pääosin autenttisista mustavalkokuvista koostuva kuvitus, jolle on annettu ilahduttavan hyvin tilaa.

Kirjasta löytyy arvio myös blogista Eniten minua kiinnostaa tie.

6 kommenttia:

  1. Kuten jo Kirsi-Marialle jossain vaiheessa kommentoin, minua kiinnostaisi tämä kirja. Vaikuttaa monipuoliselta opukselta ja avaa varmasti hyvin 1950-luvun elämää eri puolilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kyllä, tässä kirjassa oli nostettu esiin monia kiinnostavia näkökulmia!

      Poista
  2. Kiitos Maria arvostelusta! Ja Jaana, varmaan saat arvostelukappaleen jos tarjoudut arvioimaan kirjan jonnekin. Jokohan se on Agricolassa mennyt? J@rgoniaan en voi tarjota, kun on vähän liian lähellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsimaria, te tekijät voitte olla ylpeitä tästä kirjasta, se oli oikein sujuvaa ja kiinnostavaa luettavaa kaltaiselleni maallikolle: ei liian jargonia (!), mutta ei liian yksinkertaistettuakaan.

      Poista
  3. Kinnostava kirja. Tuolla vuosikymmenellä on ollut lähellä niin valo kuin varjokin. Etsin tuon käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiva että kiinnostuit! Valoja ja varjoja mahtuu varmasti kaikkiin vuosikymmeniin, mutta aivan erityisesti tuollaisiin kuten 1950-luku, jotka ovat ikään kuin vedenjakajalla.

      Poista