Sivut

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kaksi lukuromaania valheista ja rakkaudesta: Valo valtameren yllä ja Jos saat tämän kirjeen


M. L. Stedman: Valo valtameren yllä
The Light Between Oceans, suom. Leena Perttula.
Karisto 2013, 442 sivua.

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen
The Postmistress, suom. Raija Rintamäki.
Bazar 2013, 376 sivua.

Valo valtameren yllä loistaa majakasta, jota nuori aviopari hoitaa syrjäisellä saarella Australian rannikolla 1920-luvulla, ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Tomilla on tapana merkitä majakanvartijan päiväkirjaansa tunnollisesti jokainen pienikin tapahtuma, mutta vaimonsa Isabelin hartaasta pyynnöstä hän jättääkin kirjaamatta jotakin todella tärkeää: tiedon pienessä veneessä, kuolleen miehen kanssa rantaan huuhtoutuneesta pienestä vauvasta. Useista keskenmeinoista kärsinyt, lasta kuumeisesti kaipaava Isabel haluaa pitää pienokaisen, mutta entä jos lapsella on äiti yhä elossa – äiti, joka kaipaa ja rakastaa lastaan yhtä palavasti kuin Isabel?

Jos saat tämän kirjeen on harras toive, joka lausuttiin hiljaisesti mielessä lähes joka kerta, kun postia lähetettiin matkaan toisen maailmansodan aikana. Sensuurille ja kirjeiden ajoittaiselle katoamiselle eivät tavalliset kansalaiset voi mitään, mutta entä jos postin työntekijä rikkoisi ammattietiikkansa ja jättäisi toimittamatta kirjeen perille? Mikä voisi oikeuttaa sellaisen teon, vai voisiko mikään? Pikkukaupungin postinhoitaja Iriksen, Lontooseen matkustanutta lääkärimiestään kaipaavan amerikkalaisen Emman ja sodan kauhuista Lontoossa raportoivan radiotoimittaja Frankien kohtalot kietoutuvat yhteen.

Ilselän Minna on muutaman kerran asettanut kaksi teosta keinulaudalle, ottamaan mittaa toisistaan esimerkiksi kielen, rakenteen ja tematiikan saralla. Viimeksi tänään Ilselän keinulaudalla ovat keinuneet Marie NDiayen Kolme vahvaa naista ja Daniel Kehlmannin Minä ja Kaminski, ja kyseisestä postauksesta löytyvät linkit myös aiempiin "keinulautabloggauksiin". Minnan idea on mainio, ja saatan joskus apinoida sitä, mutta nyt en laita Stedmanin ja Blaken kirjoja vastakkain, vaan rinnakkain – niin samantapaisen lukukokemuksen sain kummastakin ja niin samankaltaisia teemoja ne käsittelevät.

Kumpikin kirja päätyi lukulistalle lupauksena viihdyttävästä, mutta kuitenkin ajatuksia herättävästä lukuromaanista. Valo valtameren yllä -romaanista odotin vähän enemmänkin, sillä olin lukenut englanninkielisestä alkuteoksesta kehuja ja majakkasaarimiljöö on aika lupaus jo itsessään. Lounais-Australian rannikolla sijaiseva yksinäinen majakkasaari onkin viehättävästi kuvattu, joskin Stedmanin romaanissa liikutaan myös vähemmän idyllisissä miljöissä, kuten oikeussalissa. Jokin määrittelemätön kuitenkin jätti Valon valtameren yllä minulle valjuksi lukukokemukseksi tunteisiin vetoavasta tarinasta huolimatta – osasyynä oli ainakin kerronnan ja kielen jonkinasteinen yksinkertaisuus ja ennen kaikkea se, että henkilöhahmot eivät tulleet minua lähelle.

Romaanin Jos saat tämän kirjeen maailmaan en tahtonut päästä lainkaan sisälle. Missään vaiheessa en tuntenut, että tämä tarina vie mennessään, näiden ihmisten kohtalot haluan tietää – sen sijaan kohottelin hieman kulmiani mutkikkaalle, dramaattiselle mutta silti niin lattealle juonelle. Blaken kirja on ihan sympaattinen pyrkimyksessään käsitellä vaikeita teemoja, mutta toteutus jää puolitiehen. Idea, jossa kolmen alkujaan toisilleen tuntemattoman naisen kohtalot kietoutuvat yhteen, ei ole uusi, mutta kuitenkin ihan kiva. Jälleen kerran kielen ja kerronnan tasolla kirja ei tarjoa mitään sen erikoisempaa kuin tällaiselta kevyehköltä (ei toki aiheeltaan, mutta käsittelytavaltaan) lukuromaanilta voi odotttaa.

Jos etsit tunteisiin vetoavaa, viihdyttävää luettavaa kiehtovassa miljöössä tai dramaattisella aikakaudella, Valo valtameren yllä tai Jos saat tämän kirjeen saattaa olla sinun kirjasi. Varaudu kuitenkin siihen, että tarina lupaa enemmän kuin lunastaa, ja siloiltellusta pinnasta ei välttämättä saa otetta. Jos kuitenkin asettaisin nämä kaksi lukuromaania keinulaudalle, veisi Stedmanin romaani kyllä voiton.

Valoa valtameren yllä ovat seuranneet myös ainakin Sara, Norkku, Katri, Mai, Anneli, Raitasukka, Henna, MarikaMaria

Jos saat tämän kirjeen puolestaan on kulunut ainakin AinonAnnika K.:n, Norkun, Jenni K.:n, Marjan ja Main käsissä.

9 kommenttia:

  1. Olen jo pitkään ihmetellyt, mitä lukuromaanilla tarkoitetaan. Onko se sama kuin viihdekirja eli kertokäyttöromaani, jonka jaksaa vaivoin lukea loppuun, mutta jolla ei ole mitään taiteellista arvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, 'lukuromaani' on tosiaan aika hassu termi, jolla tarkoitetaan milloin mitäkin :). Itse tarkoitan lukuromaanilla sellaista kirjaa, jolla ei ole mitään erityisiä (korkea)kirjallisia ansioita, mutta joka ei ole ihan kaavamaista viihdettäkään. En odota, että 'lukuromaani' jotenkin ravistelisi maailmaani tai että siinä olisi erityisen hienoa kieltä tms. Lukuromaani ei siis ole (ainakaan ensisijaisesti) mikään taide-elämys, vaan viihdyttävää, parhaimmillaan sydäntä lämmittävää ja lohduttavaa viihdykettä – eri asia kuitenkin kuin viihdekirja, joiksi lasken saman kaavan mukaan kirjoitetut norarobertsit (joita en ole lukenut, kröhöm) ym. Monet käyttävät lukuromaani-sanaa myös laaturomaaneista (Shields, Tyler, Waltarin historialliset romaanit jne), mutta itse en mielellään laajenna termiä siihen suuntaan. Joka tapauksessa nämä rajanvedot ja luokittelut ovat aina hyvin liukuvia :)

      Poista
    2. Hyvä selitys! Lukuromaani on siis astetta parempi kuin viihderomaani. Minua on välillä ärsyttänyt, kun millon mikäkin romaani leimataan lukuromaaniksi, esim. Kerstin Ekman. Sananakin "lukuromaani" on kummallinen. Aivan kuin olisi olemassa myös katseluelokuvia ja kuuntelumusiikkia. Tai kuin olisi olemassa romaaneja, jotka voi "jopa" lukea läpi eikä vain laittaa kirjahyllyyn koristeeksi. Koristeromaani? ;)

      Poista
  2. Valo valtameren yllä on sellainen kirja, jonka voisin lukea. Tämä toinen ei oikein sytytä.

    Hih, Tuija, koristeromaani! =D Minua joskus riepoo koko lukuromaanikäsite. Minua on usein mietityttänyt, että minkälaiset/mitkä kirjat luetaan sitten niihin "korkeakirjallisiin" teoksiin, esim. nykyromaaneista. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, suosittelen kokeilemaan Valoa valtameren yllä (kuulostaapa dramaattiselta :D).

      Tuo lukuromaanikäsite on kyllä vähän hassu, mutta jokin funktio sillä on kun sitä käytetään. Hmm, tämän vuoden kotimaisista uutuuksista pidän "korkeakirjallisina" ainakin Pelon Jokapäiväistä elämää ja Krohnin Hotell Sapiensia. Kirja, joka ei ole korkeakirjallinen, ei kyllä välttämättä mielestäni ole silti "lukuromaani", siinä mielessä kuin itse sanaa käytän, saati viihdettä. Hmm, kovin on vaikea tämä... :)

      Poista
  3. Ystäväni sanoi yhteen aikaan, että tuli taas lainaamaan minulta roskaromaaneja. Hän tykkäsi lukea viihdettä, mutta arvioi niiden arvon roskaksi.
    Blaken ja Stedmanin kirjat ovat viihdekirjoja, jotka voisivat olla hyllyssäni, tykkäsin kummastakin. Stedmanin Valo valtameren yllä kolahti hienojen luontokuvausten ja saarimiljöön vuoksi. Tapahtuuhan siinä myöskin rikos, joka luo jännitettä koko kirjaan. Blaken kirja toimisi minusta elokuvana paremmin kuin kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Stedmanin kirjassa oli paljon viehättävää. Hyvällä viihteellä on mielestäni ehdottomasti paikkansa, sitä ei tule väheksyä.

      Poista
  4. Olen ollut varovaisen kiinnostunut tuosta Valo valtameren yllä -kirjasta juuri sen miljöönsä vuoksi..ehkäpä joku kerta nappaan kirjastosta mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kannattaa kyllä vilkaista Stedmanin kirjaa, siinä on paljon koskettavaa ja kaunista, vaikka ihan täysin en itse kirjalle lämmennytkään.

      Poista