tiistai 19. marraskuuta 2013

Jarkko ja Laura Antikainen: Lumottu saari


Laura Antikainen (teksti) ja Jarkko Antikainen (kuvat): Lumottu saari
Minerva 2013, 47 sivua.

–Mutta sinähän olet Vellamo, sanoivat tytöt. 
–Solmitko kalaverkkoa itsellesi?
–En toki. Sisareni Kuutar pyysi minua virkkaamaan teille valosta viitat. Niistä on paljon hyötyä Lumotussa saaressa. Vellamo ojensi tyttöjä kohti kahta hohtelevaa kuukangasviittaa.
–Pankaa ne nyt yllenne.
Kun Virginia ja Eleonoora kietoutuivat viittoihin, tapahtui kaksi asiaa. He tunsivat pienenevänsä kyynärän kokoisiksi ja heidän selkäänsä kasvoivat ihastuttavat läpikuultavat siivet. Tytöt katselivat ihmeissään toisiaan.
–Me olemme muuttuneet keijukaisiksi!

Satukirja Lumottu saari kertoo kahdesta siskoksesta, Eleonoorasta ja Virginiasta, jotka lähtevät salaperäiseen saareen etsimään parantavia marjoja sairaalle äidilleen. Alkuasetelmasta tulivat mieleen Anni Swanin sadut, ja muutenkin kirjailija Laura Antikaisen ja valokuvaaja Jarkko Antikaisen kirjassa on kosolti viehättävää vanhojen satujen henkeä. Saaressa tytöt saavat oppaakseen Rosso-kissan, keskustelevat Puuvanhuksen kanssa, kuulevat tarinan tanssikumppania etsivästä sarvekkaasta Minotauruksesta ja pyristelevät irti hämähäkin seitistä. Vellamolta tytöt saavat hohtavat siivet ja he kutistuvat pieniksi keijukaisiksi, saavat apua sudenkorennolta ja tutustuvat prinssi Eerikiin.

Jarkko Antikaisen valokuvakuvituksesta tulee etsimättä mieleen Yrjö Kokon Pessi ja Illusia (Wsoy 2013) ja sen alkuperäinen, Kokon mustavalkokuvista koostuva kuvitus. Tuoreemmistakin lasten kuvakirjoista löytyy vertailukohta: myös Aura Sévoninin ja Paula Lehdon Aika metka retki (Karisto 2013), jossa Lehdon isoäitien lapsuutta kuvaavissa otoksissa on ripaus sadun taikaa esimerkiksi kiven takaa kurkkivan sammakkokuninkaan hahmossa. Osa Antikaisen kuvista on kirjan nimen mukaisesti lumoavia, mutta aivan kaikkiin en sommittelun ja hahmojen osalta ihastunut varauksettomasti. Toisaalta on hyvä, että kaikki kirjan kuvat eivät olleet kauniita – eihän luontokaan ole aina kaunis, ei edes saduissa, ja rujo Minotaurus-hahmo estää kirjaa olemasta liian siirappinen.

Tekstin ja kuvien sijoittelu aukeamille ei ole kaikilta osin onnistunut. Ratkaisu, jossa aukeaman vasemmanpuoleisella sivulla on aina pitkät pätkät tekstiä ja oikeaa sivua hallitsee (vähän toisellekin sivulle ulottuva) iso kuva, on kaavamainen, lukijaa (joka saattaa tällaisen kirjan kohdalla olla itsenäisen lukutaipaleensa alkupuolella haparoiva, jos kohta todennäköisemmin tällaista kirjaa luetaan ääneen lapsille, kuten meilläkin) väsyttävä eikä kovin esteettinen. Hienoa on kuitenkin se, että teksti on riittävän suurta nuorellekin lukijalle ja että pääosin upeat kuvat ovat saaneet riittävästi tilaa.

Kaiken kaikkiaan Lumottu saari tarjoaa viehättävän matkan mielikuvitukseen, seikkailuun ja omien rajojen ylittämiseen. Tarina huokuu välittämistä ja erilaisuuden hyväksymistä, ja sen juonen kaari kantaa.


P.S. Kirja toi mieleen Riihimäen tuntumassa sijaitseva perheiden retkeilypaikan, Aarniwalkean satupihan, jossa kävimme viime kesänä kahdesti.

9 kommenttia:

  1. Täytyypä vilkaista tätä Lumottua saarta ja hyvä, kun muistutit Aika metka retkeä seuraavalla kirjastoreissulla! Pessi ja Illusia tulee kyllä mieleen vahvasti valokuvien tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, niinpä, ja nyt kun mietin, niin oikeastaan Kokon valokuvien ohella tulee mieleen se balettielokuvasovitus (1954).

      Poista
  2. Maria, minä en vain tälle syttynyt ja niinpä sitten vaikenen. Se on mun tapa, kun minusta tuntuu, että vika on takuulla minussa;) Sen sijaan Metka retki oli minusta varsin onnistunut ja se meneekin joululahjaksi sukulaistytölle. Kunpa osaisin edes sanoa, mikä tässä kirjassa otti vastaan...Pessi ja Illusia on minulta edelleen yhden asian takia lukematta, mutta nyt kyse ei ole tykkäämättömyydestä. Ja kannattaa muistaa myös kirja Vesta-Linnea kuunvalossa. Pidän kirjloista joissa tuodaan esille vaikeitakin asioita, mutta lapsen mieltä suojaten, muistaen, että lapsi on lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minäkään en tosiaan ihan kaikesta tykännyt kirjassa mutta kokonaisvaikutelma jäi minulla (ja lapsilla) positiivisen puolelle. Mutta jos ei nappaa, niin ei nappaa ja silloin voi hyvällä omalla tunnolla siirtyä eteenpäin, kohti uusia kirjoja...

      Vesta-Linnea kuunvalossa tulee pian lukuun, hain sen viime viikolla kirjastosta. Vesta-Linneat ovat mainioita ja sinun laillasi arvostan lastenkirjoja, joissa osataan käsitellä vaikeitakin aiheita ikätasoon sipivasti ja lohdullisesti.

      Poista
  3. Onpa mielenkiintoinen kuvitus! Rohkeasti arvioit vaikka et kaikkeen kirjassa ihastunut. Olen miettinyt samaa mihin Leena Lumi viittasi - mitä kirjoittaa jos ei syty mutta tietää kirjan olevan silti hieno. Olen kirjoittanut, etten pidä, mutta sitten sekin on jäänyt kaivelemaan. 'Aika metka retki' ei olekaan vielä tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivi, tuo onkin hyvä kysymys, miten kirjoittaa kirjasta jonka ansiot tunnistaa mutta joka ei itselle kolahda. Minulla on kesken eräs (aikuisten) romaani, jonka hienouden tunnistan mutta jonka raskassoutuisuuden edessä uuvun. Jos saan kirjan loppuun ja bloggaan siitä, tulen todennäköisesti ymeisen esittelyn ja arvottamisen ohessa pohtimaan tuota ristiriitaa: miksi tämän ei ollut "minun kirjan, ainakaan juuri nyt.

      Poista
  4. Mä olen tarkoituksella pysytellyt erossa näistä, kun mä en kestä sitä Jarkko&Laura -euroviisua. Loistava perustelu taas. :D

    VastaaPoista
  5. Hih! :) Onneksi en ole juuri seurannut euroviisuja, minulle tekijät olivat täysin tuntemattomia vaikka toki takakannessa mainittiin jotain Antikaisten aiemmista töistä.

    VastaaPoista
  6. Meillä oli tämä lainassa, ja luettiin läpi. 6-vuotias tykästyi arvoituksiin (olivathan ne tässä kirjassa?!). Muuten jäi sellaiseksi "ihan ok" -kirjaksi.

    VastaaPoista