Sivut

lauantai 30. marraskuuta 2013

Hellevi Putkonen & Jussi Sinnemäki: Mahtava matikkamatka


Hellevi Putkonen & Jussi Sinnemäki: Mahtava matikkamatka
Kuvittanut Anita Polkutie.
Lasten Keskus 2013, 39 sivua.

Ihanaa! Loma oli alkanut. Tänä vuonna Aaltosen perhe matkusti maatilalle. Kati-äiti ajoi autoa, ja Juha-isä toimi kartanlukijana. Pikku Aapo nukkui turvaistuimessa päiväuniaan. 

Meneillään oli autojahtileikki. Veeti valitsi jahdattaviksi punaiset henkilöautot. Kun tällainen auto tuli vastaan, Veeti sanoi "YKSI". Seuraavaksi oli Ennin vuoro.

Kun Enni havaitsi punaisen henkilöauton, hän sanoi "KAKSI". Sitten vuorostaan Vilma sanoi "KOLME" nähtyään seuraavan punaisen auton.

Veeti aloitti uuden kierroksen, ja näin jatkettiin lukuun 20 asti. Sitten Vilma sai valita, minkälaisia autoja jahdattaisiin.



Mahtava matikkamatka on lasten kertova ja vuorovaikutuksellinen lasten tietokirja, joka kannustaa lapsia laskemaan, mittaamaan ja ratkaisemaan matemaattisia ongelmia. Kirjan otollisinta kohderyhmää ovat alle kouluikäiset; kirjan päähenkilöperheen lapset ovat 3-, 5-, 6- ja 8-vuotiaita ja perheen lomatouhuista saa vinkkejä siihen, miten matematiikkaa voi tuoda arkeen. Kirja alkaa klassisella "lasketaan punaisia autoja ajomatkalla" -kohtauksella, mutta kaikenkaikkiaan Matikkamatka esittelee monipuolisesti erilaisia pelejä ja leikkejä, joiden avulla lapsi kehittyy lukumäärien, mittojen ja ajan hahmottamisessa.

Kuvitus on olennainen osa tällaista kirjaa, ja Anita Polkutien selkeät, iloiset kuvat kutsuvat monenikäiset lapset tutkimaan kirjan sivuja. Tehtävät ja "matikkapähkinät" ovat kirjassa pääosassa kehystarinan jäädessä taustalle – hyvä näin, mutta tarinallisuutta olisi ehkä voinut hyödyntää enemmänkin. Kirjaa ei toki ole tarkoitettukaan luettavaksi kerralla kannesta kanteen, vaan tekijät suosittelevat aikuislukijaa käymään lapsen tai lasten kanssa läpi aukeaman kerrallaan.

Matematiikka on osa-alueena laaja, ja Matikkamatkassa esitellään myös liikennemerkit ja käydään läpi vuoden- ja vuorokaudenajat. Viimeksi mainituthan kuuluvat myös varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaan: lapsen on hyvä oppia hahmottamaan vuorokauden- ja vuodenkierto. Kellonajat saattavat tuntua lapsesta abtrakteilta, mutta kirjassapa annetaan ohjeet vesikellon rakentamiseen!



Molemmat Mahtavan matikkamatkan kirjoittajat ovat pitkän linjan pedagogeja ja oppikirjailijoita. Hellevi Putkonen on saanut Suomen tietokirjailijoiden palkinnon elämäntyöstään oppikirjojen tekijänä ja Jussi Sinnemäki on väitellyt matematiikan oppimispelien psykologiasta.

Muissa blogeissa: Lasteni parhaaksi, Sininen keskitie, Hyllyjen uumenista nuorille ja naperoille

1 kommentti:

  1. Opettavaisen selkeä Matikkamatka - Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista