Sivut

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Päivä Turussa: Kirjaston kummitus, sukulointia ja kirjamessut

Turun pääkirjaston lastenosaston Peppi Pitkätossu -ikkuna.

Vaikka olisi kuinka lukutoukka ja kotihiiri, joskus on hyvä lähteä vähän tuulettumaan. Eilen lauantaina suuntasin Turkuun heti aamusta, sillä kirjabloggaajille oli tarjolla kaikenlaista mukavaa. Ensimmäinen etappi oli Turun kaupunginkirjasto, jossa saimme kuulla Lukulamppu-hankkeesta ja pääsimme kiertelemään kirjaston kellareissa. Tämän mukavan ja kirjantuoksuisen aamupäivän meille järjesti Turun kaupunginkirjastossa työskentelevä Erja Erjan lukupäiväkirjasta – kiitos Erja!

Informaatikko Ritva Hapuli vei meidät tutustumaan Aurian kellarin suljettuun varastoon, jossa hyllyjä kansoittivat kirjaston vanhimmat kokoelmat, muun muassa 1800-luvulla painetut romaanit ja kellastuneet Turun sanomien vuosikerrat. Kirjabloggaajat aivan villiintyivät kaikkien näiden repaleisten ja kauniiden kirjojen keskellä, ja kamerat kävivät tiuhaan – kurkatkaa vaikka erästä mainiota tilannekuvaa, joka löytyy Ja kaikkea muuta -blogin postauksesta!

Tietyt kirjat ja tietyt lukijat ovat varmastikin luotuja kohtaamaan. Ei varmasti ollut sattumaa, että juuri Saran kirjojen Sara, jolta ilmestyi vastikään tietokirja Rasavillejä ja romantikkoja - rakkaat suomalaiset tyttökirjat, poimi muuton jäljiltä vielä varsin epäjärjestyksessä olevista hyllyistä Tytöistä parhain -tyttöromaanin suomennoksen ensipainoksen vuodelta 1890. Kyseessä on siis tyttökirjagenren äidin, Louisa M. Alcottin An Oldfashioned Girl -nimellä alunperin ilmestynyt romaani, jonka suomentajaksi oli tuossa vanhassa kirjassa merkitty Aatos S. Kirjan kieliasua on tuon sitten Aatos S.:n ainakin uudistettu, ellei kirjaa ole suomennettu kokonaan uudelleen. Sara hehkutti, että tätä varhaista suomennosta kotimaisen tyttö- ja poikakirjallisuuden uranuurtaja Anni Swan on lukenut! Itsekin olen tuon herttaisesta Polly-tytöstä kertovan kirjan lukenut lapsena ja tykännyt, sen varsin opettavaisesta eetoksesta huolimatta, vaikka Alcottin teoksista Pikku naisia on tietysti ylitse muiden.

Tietokirjan kotimaisista tyttökirjoista juuri julkaissut Saran kirjojen Sara Kokkonen poseeraa Louisa M. Alcottin Tytöistä parhaimman suomalaisen ensipainoksen (1890) kanssa. 

Matkalla Mikä-mikä-maahan -blogin Anna puolestaan löysi hyllystä (1800-lukulaisen?) englanninkielisen lastenkirjaihanuuden A Birthday Gift for Boys and Girls, jossa oli upeat kohokuvioiset kangaskannet. Kirjassa oli mustavalkoinen piirroskuvitus ja yksi värikuva, joka hehkui uskomattoman upeissa väreissä. Ritva Hapuli taas nosti esille muutaman erityisen kiinnostavan ja kauniin kirjan, esimerkiksi oppineiden naisten elämäkertoja sisältävän teoksen sekä vanhan Lontoon-matkaoppaan, jossa esiteltiin oikein värikuvien kera, miten erottaa eri yhteiskuntaluokkien edustajat väenpaljoudessa!

 



Seuraavaksi lähdimme kirjaston kummituksen jäljille kirjastonhoitaja Virva Suvitien opastamana. Vaikka varastokäytävissä oli kierroksen aikana hyvin hämärä valaistus, ei edesmenneeksi kirjastotyöntekijäksi arveltu kummitus rohjennut näyttäytyä yli kymmenpäiselle hihittelevälle ja kirjojen selkämyksiä taskulampun valossa tiirailevalle bloggarijoukolle.

Kirjastokierroksen jälkeen minulla oli vaativa tehtävä saada mies ja lapset pois kirjaston lastenosastolta. Lattiaan ja kirjahyllyihin oli upotettu niin ihania "satuikkunoita", joista saattoi bongata lastenkirjoista tuttuja hahmoja, kuten Herra Hakkaraisen, Pekka Töpöhännän, Franklinin, Eemelin, Pikku-Iidan tai Peppi Pitkätossun, että niitä tutkiessa meni tovi jos toinenkin. Vitriineissä oli esillä myös vanhoja kirjasto- ja kirjoitustarvikkeita, kirjoja ja nukkeja.



Turussa asuva ihana tätini kutsui meidät kotiinsa lounaalle, ja siellä olikin mukava vähän hengähtää ennen kirjamessuille suuntaamista. Messuilla olisi ollut paljon kiinnostavia kirjailijahaastatteluja, muun muassa Taivaslaulullaan lumonnut Pauliina Rauhala ja Café pour les idiots -blogista tuttu, Veristen varjojen oopperalla tänä syksynä debytoinut Marissa Mehr, mutta en tällä kertaa ehtinyt seurata muuta messuohjelmaa kuin Kirjabloggaajailtapäivää.

Kirjabloggaajailtapäivässä yläkerran kokoustilassa kuuntelimme Kirjablogikirjan kirjoittajien, Lumiomenan Katjan ja Kirjainten virran Hannan vuoropuhelua kirjablogeista. Tämän jälkeen alkoi Kirjasfäärin Taikan järjestämä kirjablogipaneeli, johon osallistuivat Kirsin kirjanurkan Kirsi Hietanen, Ja kaikkea muuta -blogin Minna Vuo-Cho, Morren maailman Hanna Matilainen sekä Into-kustannuksen Mika Rönkkö ja Like-kustantamon Nora Varjama. Paneelissa puhuttiin muun muassa kirjablogien roolista mediakentällä, arvostelukappaleista ja piilomainonnasta sekä siitä, saako kulttuurituotteita lytätä julkisesti.

Lähdin paneeliyleisöstä hieman etuajassa, sillä kauhukseni tajusin messujen sulkeutuvan heti tilaisuuden jälkeen enkä ollut ehtinyt kierrellä osastoilla vielä yhtään. Ilokseni törmäsin erään pienkustantamon osastolla rakkaaseen ystävääni, jota en ollut nähnyt hetkeen, ja jäin hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Tämän jälkeen kiisinkin vauhdilla kirjapöytiä läpi ja ihme kyllä ehdin tehdä joitakin hyviä löytöjä:


Aurinko-kustannuksen osastolta löysin ihanan lasten kuvakirjan Prinsessa vailla valtakuntaa, jonka olen blogissanikin esitellyt mutta jota olin turhaan yrittänyt ostaa nettikirjakaupasta painoksen ollessa jossain vaiheessa loppuunmyyty. Sammakon (kirjakaupan) osastolta puolestaan ostin Jarmo Ihalaisen esikoisromaanin Perheestä ja alastomana juoksemisesta, jonka luin kesällä mutta jonka niin ikään halusin omaan hyllyyn. Antikvariaattiosastolta ostin Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian kaksi ensimmäistä osaa (kolmatta en löytänyt), sillä haluan lukea monen kehuman laajan teoksen ajan kanssa, ilman kirjaston eräpäiviä hengittämässä niskaan. Kaikki kirjat maksoivat kympin, paitsi Viimeinen uitto oli 12,50. Ostoksista ei tullut edes shoppailukrapulaa, sillä kaikki kirjat olivat sellaisia, että olin niiden ostamista jo aiemmin harkinnut. Moni muukin kirja houkutteli, mutta en tällä kertaa olisi edes ehtinyt sortua heräteostoksiin.

Kirjallisesta lauantaipäivästä ovat bloganneet myös (aiemmin linkittämäni Minnan ohella) myös ainakin Kirsi, Salla, Taika, Sara ja Katja. Oli mukava nähdä teitä ja kaikkia muita paikalla olleita kirjabloggaajakollegoja!

Tapahtumarikkaan lauantain ja sen vastapainoksi vietetyn leppoisan sunnuntain jälkeen on mukava kääntää katse kohti alkavaa viikkoa. Aurinkoisia ja kirjaisia päiviä kaikille!




21 kommenttia:

  1. Turun kirjasto on kyllä hieno. Minua hieman harmittaa, etten töiden vuoksi ehtinyt mukaan kirjasto- ja kummituskierrokselle, mutta olen onneksi päässyt vierailemaan kirjastossa aiemmin. Nuo vanhat kirjat ovat upeita aarteita.

    Minäkin katselin tuota Prinsessa vailla valtakuntaa -kirjaa, mutten nyt tehnyt ostoksia. Ainakin viime vuonna Aurinko-kustannus oli myös Helsingin messuilla, toivottavasti tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
  2. Katja, niin on – minulle tämä oli ensivisiitti ja kyllähän kirjasto vaikutti juuri niin upealta kuin moni on kehunut, vaikka varsinaisiin yleisötiloihin kerkisin tutustua vain hyvin pikaisesti, lähinnä siis tuohon lastenosastoon.

    Varmasti Aurinko-kustannuksen löytää Helsingin messuiltakin, ja eiköhän noita Prinsessa-kirjoja löydy vielä, varmaan uusi painos otettu. On se vaan niin ihana!

    VastaaPoista
  3. Olipa Maria mukavaa tavata ja tosi mahtavaa oli tutustua kirjaston vanhoihin kokoelmiin, jossa aikaa olisi viettänyt enemmänkin kummituksesta huolimatta! :) Minä myös Katjan tavoin katsoin tuota Prinsessa vailla valtakuntaa -kirjaa ja ajattelin tytölle sitä, mutta en sitten kuitenkaan ostanut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, niin oli, ja meidän isossa iloisessa joukossamme ei kyllä osannut pelätä kummitusta :). Suosittelen tuota Prinsessa vailla valtakuntaa -kirjaa kyllä todella lämpimästi, vaikka sitten kirjastosta, se on ihana paitsi kuvitukseltaan myös tarinaltaan.

      Poista
  4. Maria, kiitos ihanasta jutusta ja kiitos kun kävit! Oli kiva tavata, tervetuloa uudestaan!

    VastaaPoista
  5. Näitä raportteja on ollut kiva lukea.
    Sinulle on haaste blogissani, ignooraa jos et koe sen osuvan kirjablogiisi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, olikin melkoinen haaste; saa nähdä rohkenenko vastata siihen ;) Kiitos!

      Poista
  6. Voi että miten ihanat kuvatkin sulla täällä on :) Kiitos messuraportistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Kännykkäräpsyjähän nämä, mutta kohteet (kirjat ja ihmiset) ovat niin ihania, että se välittyy kehnommallakin kameralla :)

      Poista
  7. Mukavia tunnelmia Turusta! Ihania kuvia ja osuvia löytöjä!

    Pitää onnitella hyvistä ostoksista. Ekmanin Sudentalja-trilogia on hieno, yksi viime vuosien upeimmista lukukokemuksistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Mukava kuulla, että sinäkin olet pitänyt Sudentaljasta; olen jo etukäteen päättänyt itsekin tykätä :)

      Poista
  8. Mukavasti on päiväsi sujunut Turussa! Mahdoitko nähdä edes vilaukselta Kirjaston kissoja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirjaston_kissat), joista myös Kissojen Suomi -kirjassa mainitsen? (Ja jota Sammakon osastolta kävin kyselemässä, mutta joka on ilmeisesti kaikkialta loppu. Harmi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, en nähnyt kissoja (ullakolla emme käyneetkään, mutta ei näkynyt kellarissakaan) eikä kukaan muistaakseni maininnut niistä mitään! Eli jonkun työntekijän kellarissa tuntema ilmavirtaus voisikin olla peräisin ohi livahtaneesta, hiirtä jahtaavasta kissasta! Kenties kirjaston kummituksella on oma lemmikki?

      Oletko Helsingin messuille tulossa? Pitää katsoa, jos silloin osuisimme samana päivänä paikalle :)

      Poista
    2. En ole tulossa Helsingin messuille ainakaan kissalliskirjallisuuteen liityvissä asioissa. (Muista asioista en vielä tiedä.) Mutta jotain hyvääkin: me voidaan tavata myös ilman Helsinkiä ja ilman messuja. ;-)

      Poista
    3. Ps. Meilläkin on luettu tuota Prinsessa vailla valtakuntaa -kirjaa.

      Poista
  9. Ihana kirjastokierros teillä, voin kuvitella että tuosta riittää iloa ja muistoja pitkäksi aikaa. Katselin tuota edellistä postausta kirjailijakodeista. Minuakin kiinnostaa tuo Anni Blomqvist ja saaristolaisuus ylipäätään. Mielikuva raikkaasta merituulesta, valkoisiksi kalkituista pinnoista ja karun yksinkertaisesta elämästä, miten paljon se kuitenkin sisällään pitää.Ja haluaisin esimerkiksi kiivetä johonkin majakkaan...
    Mukavaa alkanutta viikkoa! - Johanna
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, minulla on samanlaisia haaveita saarista ja majakoista! Ehkä ensi kesänä... Mukavaa, ihanasti jo puoliväliin ehtinyttä viikkoa!

      Poista
  10. Oi, minäkin tiirailisin mielelläni satuikkunoita. Hyvä idea! Ja jos kirjoista puhutaan, niin minäkin haluaisin kokoelmiini tuon Prinsessa vailla valtakuntaa - kuvitus on ihastuttava!

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva lukea tämä bloggauksesi! En yhtään ihmettele, miksi et meinannut saada miestäsi ja lapsiasi mukaan sieltä kirjaston lastenosastolta, en nimittäin meinaa saada sieltä itseänikään monesti pois, vaikka siellä melko usein käynkin!

    Prinsessa vailla valtakuntaa on aivan ihana! Yksi oman hyllyni tarkimmin varjeltuja aarteita! <3 Se on juuri niitä kirjoja, joista ei riitä, että sen on kerran lukenut, vaan sellainen, jota pitää mahdollisimman usein katsella ja hypistellä käsissään – siis juuri sellainen, joka on ehdottomasti saatava omaan hyllyyn.

    VastaaPoista
  12. Hei! Kiva huomata, että Turun kaupunginkirjaston vanha kokoelma kiinnostaa :) Kokoelmalle on lanseerattu viime kuussa myös omat nettisivut, jotka löytyvät osoitteesta http://opintokokoelma.wordpress.com/
    Tietoa saa levittää!

    VastaaPoista