keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kirjabloggaajat lukevat ja lahjoittavat lukutaidon hyväksi – tule sinäkin mukaan!


Suomen Pakolaisapu pyysi kirjabloggaajia mukaan lukutaitokampanjaansa. Intohimoiset lukuharrastajat osallistuvat kampanjaan tietysti lukemalla, kertomalla kampanjasta eteenpäin sekä lahjoittamalla rahaa niille, jotka tarvitsevat taloudellista tukea saadakseen oppia lukemaan. Meillä Suomessa lukutaito on itsestäänselvyys ja nekin, joille lukemisen ensiaskeleet ovat hankalampia, saavat koulussa kaiken mahdollisen tuen. Kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin: maailmassa on noin 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista ja vain kolmannes maailman lapsista saa käydä koulua.

Kampanjan ideana on lukea mahdollisimman paljon 6.–13.9 välisenä aikana ja lahjoittaa euro jokaisesta luetusta kirjasta. Jos on kiireinen eikä ehdi lukea, voi toki lahjoittaa muutenkin! Itse en yleensä ehdi lukea kovin montaa romaania viikon aikana enkä halua arjen sujumisen kustannuksella alkaa lukumaratoonaamaan. Siksi päätin omalla kohdallani, että lahjoitan euron paitsi itsekseni lukemistani kirjoista myös kaikista viikon aikana lapsille lukemistani kuvakirjoista. Niitä kertyy yleensä runsaasti, ja syntyy monenlaista hyvää: kampanja kannustaa minua lukemaan erityisen paljon lapsilleni, mikä tukee heidän (tulevaa) lukutaitoaan, ja jokaisesta lukuhetkestä kertyy myös pieni summa keräystilille.

Raportoin viikon mittaan blogissa oman lukukampajani edistymisestä, pääosin perinteisten kirjapostausten muodossa.


Kirjabloggaajia on lähdössä mukaan sankoin joukoin, muun muassa Mustikkakummun Anna, jonka postauksesta kävin poimimassa seuraavat tiedot:

"Kaikki kampanjan aikana kertyneet varat ohjataan lyhentämättöminä Suomen Pakoalaisavun lukutaitotyöhön. Lukutaitokoulutusta järjestetään pakolaisille ja paluumuuttajille tällä hetkellä Sierra Leonessa, Liberiassa, Ugandassa ja Thaimaassa.

Jokainen euro on lukutaitotyössä tärkeä. Esimerkiksi neljällä eurolla saadaan hankittua koulutarvikkeet yhdelle lukutaito-opiskelijalle, ja 52 eurolla Pakolaisapu pystyy järjestämään yhdeksän kuukauden pituisen koulutuksen yhdelle lukutaidottomalle."

Tule sinäkin mukaan! Nauti lukutaidostasi, joka avaa sinulle ovet uskomattomiin maailmoihin. Lue lapsille, jotka eivät vielä osaa lukea, ja jos voit, lahjoita rahaa koulutarvikkeisiin niille, jotka eivät muuten pääse kouluun. Keräys- ja lahjoitussivu (jolle on kivasti jo kertynyt lahjoituksia, vaikka varsinainen kampanja alkaa huomenna) löytyy täältä.

Lukuisaa kampanjaviikkoa! Kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään tulevana sunnuntaina, 8. syyskuuta.




2 kommenttia:

  1. Olen juuri tuolloin matkalla enkä ehdi lukea juuri mitään, mutta osallistua voi monella tapaa -- vaikka laskemalla turkkilaisia kylttejä, joiden merkitystä ei ymmärrä ja antaa niistä jonkin tietyn summan.

    Lukutaidon merkitystä ei voi oikeasti liikaa korostaa & ilman kirjoitustaitoa ei olisi myöskään lukutaitoa :). Kirjoitus syntyi Mesopotamiassa ja räjäytti kertaheitolla muistiinmerkitsemisen kapasiteetin ja mahdollisti tiedon siirron satojen ja tuhansien vuosien päähä. Eikä ainoastaan tiedon vaan myös kirjallisuuden, mm. Gilgamesh-eepoksen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiva jos osallistut, vaikka sitten kryptisten turkkilaisten kylttien perusteella! :) Luku- ja kirjoitustaito on tosiaan muuttanut maailman, ei sitä oikein tajuakaan millaista olisi, ellei merkkijärjestelmiä olisi keksitty. Ja pienemmässä mittakaavassa lukutaito muuttaa yhä jokaisen ihmisen elämän, joka sen saavuttaa.

      Poista