Sivut

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta


Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta
Sammakko 2012, 231 sivua.

Sofiasta tuntui, että tämä kaikki oli tapahtunut ennenkin. Että aina lauantaina alkoi jossain vaiheessa sataa. He keräsivät kiireesti pöytäliinoja ja viinilaseja pois. Nopeasti vettä tuli jo lähes kaatamalla ja he kaikki ryntäsivät kuistille suojaan. Kuistilla he naureskelivat, puhisivat ja kuivailivat vaatteitaan, vaikka ne eivät oikeastaan olleet ehtineet juuri kastua. 

Sade ropisi kattoon ja rummutti nurmikkoa, yhtiön miehet, Roosa ja äitikin nauroivat. Joku sanoi jotain Suomen kesästä. 

Ja vähän ennen kuin nauru haipui kokonaan pois, hetken aikaa kaikki oli tasapainossa. 

Jarmo Ihalaisen esikoisromaani Perheestä ja alastomana juoksemisesta oli viime syksynä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana, mutta lukulistalleni kirja päätyi blogikollegojen suosituksesta. Kirjaa verrattiin blogeissa muun muassa Tove Janssoniin – Kesäkirjaan ja romaaniin Reilua peliä, jotka molemmat olen lukenut vuosia sitten ja itsellenikin tuli Tove mieleen, ei vähiten romaanin keskeisiin henkilöihin kuuluvasta taiteilijanaisten pariskunnasta, joista toinen on kirjailija ja toinen kuvataiteilija. Paikoin Ihalaisen kerronassa on samankaltaista lakonisuutta kuin Tove Janssonin kirjoissa, mutta loppujen lopuksi tyyli on aika erilainen. Ihalainen kirjoittaa varsin runollisesti, kuvaa taitavasti luontoa, maisemia ja tunnelmia, mutta romaanissa tapahtuu ja paljastuu seesteisen alun jälkeen aika rujojakin asioita.

Romaanissa on kaksi merenrantahuvilaa ja kolme aikatasoa, jotka kertovat Wikstenin perheen elämästä. Keskiössä ovat aikuistuvat sisarukset Sofia ja Roosa sekä naapurissa asuvat "taiteilijanaiset" Gudrun ja Fredriksson. Myös tyttöjen vanhempien ja isovanhempien tarinaa kerrotaan, mutta he ovat enemmäkin taustaa nuorten naisten sisarussuhteelle, kasvukivuille ja elämänvalinnoille. Gudrunin ja Fredrikssonin kautta taas kuvataan hieman laimentunutta ja arkistunutta parisuhdetta, jossa toinen jo harkitsee eroa, leppoisaa boheemielämää ja vähän taitelijan luomistuskaakin.

Ihalainen on taitava kertoja ja osuva ihmisten ja ennen kaikkea heidän välistensä suhteiden kuvaaja. Paikoin hän kuitenkin selittää ja kirjoittaa auki vähän liikaa, tyyliin "Fredrikssonin pienen huvilan pihalla seisoskelee joukko ihmisiä, jotka ovat kaikki joissain suhteessa keskenään". Hieman kömpelöltä tuntuu myös se, että muutama keskeinen seikka selviää vanhoista kirjeistä ja edesmenneiden kirjoittamista viesteistä. Toisaalta monet asiat kerrotaan aika viitteellisesti; esimerkiksi äidin ja tyttären suhde on juonen kannalta varsin keskeinen, mutta tämä kirkastui minulle vasta aivan romaanin viime sivuilla. Perheestä ja alastomana juoksemisesta kestää varmasti useammankin lukukerran, sillä asioiden väliset (syy- ja seuraus)suhteet eivät välttämättä avaudu ensilukemalla.

Moni lukija on kommentoinut romaanin loppua. En itsekään pitänyt siitä, mutta ratkaisu tulee kyllä romaanissa motivoiduksi ja oikeastaan vähän arvasinkin mitä tuleman pitää. Ihan muutamassa kohdin romaani kallistuu vähän absurdin, kliseiden ja mustan huumorin puolelle, mikä tuntuu hieman hämmentävältä teoksen vakavaa yleissävyä vasten. Perheestä ja alastomana juoksemisesta sisältää ripauksen antiikin tragediaa, jossa vanhempien synnit tulevat jälkipolvien maksettaviksi ja kohtaloaan on mahdoton väistää.

Parhaimmillaan tämä kirja on varmasti juuri kesällä luettuna ja kaikkein parhaiten se sopii elokuun pimeneviin iltoihin, kun

ei tarvittaisi kuin yksi tuulinen päivä, yksi hiukan viiämpi säärintama, joka mylläisi meriveden, ja veteen sekoittuisi jo hiukan syksyn viileyttä

Huviloilla ovat viihtyneet myös kirjailijan oma tytär emi, Suketus, Liisa, BooksyJenni ja Karoliina.

6 kommenttia:

  1. Oli kiinnostavaa lukea arviosi sillä tämä kirja on minullakin tulossa lukuun seuraavien joukossa. Ja sama juttu, päädyin lainaamaan tämän kirjastosta Karoliinan suositusten perusteella, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkuus meni minulta jotenkin vähän ohi silmien. :)

    Palaan lukemaan arviosi uudelleen kun saan itsekin kirjan luettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, uskon että pidät tästä, etenkin kun olet meren ja merellisten kirjojen ystävä :)

      Poista
  2. Aloitin lahjaksi saamani kirjan lukemisen eilen. Vuoden aika ja sää olivat todella suotuisasti tukemassa tunnelmaa.Ahmaisin siis kirjan kokonaisuudessaan siltä istumalta (ulkona lepotuolissa). Nyt fiilistelen ja mietin kirjan lopun, olettamani "ilmalennon" syitä, ja mahdollisia vaihtoehtoja kuvaamaan ns.vapautumista. Olikohan tämä kirjailijan tarkoitusenakin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, hauska kuulla että sinäkin pidit! "Ilmalennon" syynä pidän jonkinlaista burn-outia mutta ennen kaikkea sitä, mitä työntekijän kerrotaan sanoneen. Tätä kirjaa pitää tosiaan vielä makustella mielessään.

      Poista
  3. Tämän kirjan nimi on ihana tänä aikana, jolloin minusta tuntuu, että miltei kaikkien kirjojen nimi on lyhyt ja yleensä yhden sanan mittainen (Raja, Totta, Vadelmavenepakolainen, Mielensäpahoittaja, Siipirikko, Mammutti jne). Joka kerta tämän kirjan nimen kuullessani sydämessä läikähtää riemu ja haikeus. Kirja on lukulistallani.

    VastaaPoista
  4. Tässä on kirja minun makuuni! Haluan tämän itsellenikin, täytyy bongailla jostain - luin kirjastolainana. Tarina ja tunnelma olivat kohdillaan ja naapurin taiteilijarouvat olivat ihastuttavia henkilöhahmoja kaikessa epätäydellisyydessään. Todellinen kesäkirja, vaikkakin vakava, jopa synkkä paikoin.

    VastaaPoista