Sivut

torstai 21. maaliskuuta 2013

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä


Laura Lähteenmäki: Iskelmiä
Wsoy 2013, 230 sivua.

Vasta kun olen purkanut viimeisenkin letin, pääsen kainaloon ja saan suukkoja. Ensin ihan kevyitä ja puolihuolimattomia. Nenään, poskiin, suulle, kaulalle, poskiin taas. Sitten vauhti kiihtyy. Samuli jyystää jaloillaan hiekkaa kammetessaan kimppuuni. Katselen hänen kuopimiaan jälkiä hiekassa. Ihan heti en pääse hänen fiiliksiinsä mukaan vaan lämpenen hitaasti niin kuin Kyylahden kämpän oikutteleva takka.

– Älä nyt murjota, Samuli kuiskii vasten poskeani ja silittää tukkaa pitkin, vaativin vedoin saaden sen veto vedolta suoremmaksi. – Mä en vain tykännyt niistä leteistä. 

Aino on kuusitoistavuotias tyttö, omien sanojensa mukaan kasvanut viilipurkissa versovien pikkutaimien ja hentojen siveltimenvetojen välimaastossa. Koulussa Aino on aika hiljainen ja yksinäinen, niitä jotka istuvat välitunnit kukkaruukkujen reunalla. Vapaa-ajallaan hän on oman vartioryhmänsä tyttöjen esikuva, kiltti ja vastuuntuntoinen vartiojohtaja, jolle voi purkaa sydäntään. Ainolla on myös samanikäisiä kavereita, reipas ja järkevä Hanna sekä naapurin Otto, mutta hän kokee olevansa vähän syrjässä oikeasta elämästä. Eihän häntä ole edes koskaan suudeltu.

Ainon elämä muuttuu, kun suosittu ja vähän salaperäinen Samuli iskee häneen silmänsä – ja lopulta myös nyrkkinsä. Aino ei oikein tiedä, kuinka hänen pitäisi suhtautua Samulin ailahtelevaisuuteen, toistuviin mykkäkouluihin ja koviin otteisiin. Mitä kaikkea seurusteluun kuuluu, kuinka paljon pitää antaa anteeksi ja potkiiko hevonen todella rakkaudesta? Aino ei uskalla kertoa tilanteestaan kenellekään, purkaa vain pahaa oloaan vuorollaan heikompiinsa.

Lähteenmäki kuvaa taitavasti Ainon tilanteen kompleksisuutta. Ainon ihastus Samuliin on vahvaa, ja ensi kertaa seurustelevana hän on aidosti epävarma siitä, miten asioihin pitäisi suhtautua. Suositun pojan huomio myös hivelee hänen itsetuntoaan, ja Samulin kautta Aino uskoo pääsevänsä samoihin piireihin etäältä ihailemansa Auroran, vanhemman partiokaverin kanssa. Ainolla ei ole sisaruksia, ja vanhempiinkin on vaikea tukeutua, kun työttömäksi jäänyt kuvataiteilijaäiti haahuilee päivät pyjamassa ja maalaa surullisia bambumaisemia.

Rankalla aiheella, parisuhdeväkivallalla, ei Iskelmissä mässäillä. Tapahtumat kuvataan kuitenkin elävästi, lukija pääsee syvälle Ainon pelon, tyrmistyksen ja kivun tunteisiin. Tarina ei ole liian ahdistava, sillä Ainolla on onneksi elämässään paljon muutakin kuin Samuli, vaikka suhteessa koettu tunteiden vuoristorata vaikuttaa kaikkeen ja epävarma nuorukainen yrittää tarkoituksella kaventaa Ainon elinpiiriä. Ainon läheisetkin havahtuvat pikku hiljaa - he ovat kenties huomanneet enemmän kuin Aino aavistaakaan.

Ainon hahmoon on helppo samastua, vaikka en kirjan varsinaiseen kohderyhmään (noin 13-16 -vuotiaat) kuulukaan. Koskettava tarina tulee erityisen lähelle, koska Lähteenmäki kirjoittaa niin kaunista kieltä. Maailma on kaunis, nuoruus on ihanaa aikaa, ja sitä synkempinä näkyvät mustelmat.




8 kommenttia:

  1. Tykästyin Lähteenmäen nuortenkirjoihin pari kirjaa häneltä luettuani ja varmaan luen vielä jatkossakin. Jos olisin työssä koulussa, niin tyrkkisin näitä kirjoja luettavaksi.

    Väkivalta on ikävä kyllä aivan yleinen aihe nuorten(kin) keskuudessa.

    VastaaPoista
  2. Mari a, samat sanat Lähteenmäen kirjojen suhteen :).

    Mediassa kerrotaan yleensä vain sellaisia tarinoita parisuhdeväkivallasta, jossa osapuolet ovat jo aikuisia, on yhteinen asuntolaina, ehkä lapsiakin. Iskelmissä kuvataan uskottavasti - vaikka sitä ei _haluaisi_ uskoa - kuinka seurustelukumppanikin pystyy eristämään ja manipuloimaan toista, vaikka tämä asuu vielä vanhempiensa luona, käy koulua jne.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin tämän vasta ja olen bloggaamassakin piakkoin. En siis lukenut tekstiäsi vielä kovin tarkoin. Minä pidin kirjasta ja sen tavasta käsitellä ikävää aihetta. Tämä kirja olisi jokaisen tytön hyvä lukea!

    Olen Lähteenmäeltä lukenut aikaisemmin vain North end -sarjan avauksen, mutta oppilaille olen hänen kirjojaan kovasti yrittänyt (Mari A:n sanoin) tyrkkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti, minäkin olen lukenut Lähteenmäen nuortenkirjoista vain tuon dystopia-avauksen, ja vaikka tykkäsin siitäkin, niin tästä vielä enemmän (en osaa sanoa, johtuuko se siitä, että realismi on ylipäänsä enemmän minun juttuni vai onko Iskelmiä "objektiivisesti parempi" kuin North End). Aikuisille suunnattu Kaaso oli myös ihan hyvä lukukokemus. Odotan mielenkiinnolla mietteitäsi tästä!

      Poista
  4. Kiinnostuin tästä kirjasta jo syksyllä kun tästä kuulin, joten tämä täytyy kyllä lukea! Kiitos arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Salla, tämä on tosiaan lukemisen ja blogisavujen arvoinen!

      Poista
  5. Minäkin kiinnostuin tästä silloin kirjamessujen aikaan, joten varmasti luen kirjan ennemmin tai myöhemmin tämän vuoden aikana. Kansi on yksinkertaisuudessaan jotenkin puhutteleva. Ja on mukavaa kuulla, että Lähteenmäki kirjoittaa kaunista kieltä, siitä jo arvaan että tulen itsekin pitämään kirjasta (sen rankasta aiheesta huolimatta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minustakin kansi on onnistunut ja kuvaa kirjaa hyvin, vaikka mielessäni kuvittelen Ainon vähän toisen näköiseksi, siropiirteisemmäksi. Itse asiassa ajattelin Ainoa (ehkä Gallen-Kallelan Kalevala-maalausten takia :)) vaaleakutriseksi, vaikka kirjassa sanottiin monesti, että Ainon hiukset ovat tummat.

      Poista