Sivut

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 12: Tyttökirjamaisia tunnustuksia ja kirjallisia samastumiskohteita

Lukutoukka Molly Gibson (Justine Waddell) minisarjasta Wifes and Daughters.

Olen saanut erilaisia blogeissa kiertäviä tunnustuksia ja haasteita ainakin seuraavista blogeista: Kirjakaapin avain, Kirjoista, Lukunurkka, Opuscolo, Annan lukupäiväkirja, Ankin kirjablogi, Lumiomena, Oota mä luen tän eka loppuun ja Mari A.:n kirjablogi (ja ehkä jostakin muustakin, anteeksi jos unohdin jonkun!) Kiitos kaikille! Kolmelta viimeksi mainitulta sain Tsemppaava blogiystävä -tunnustuksen, ja se lämmittää mieltäni erityisesti. Tuon tunnustuksen kohdalla teen myös sen poikkeuksen, että annan sen eteenpäin muutamalle bloggaajalle, joiden blogeissa harvoin kommentoin (koska luemme niin erilaisia kirjoja), mutta joilta olen useita kertoja saanut tukea ja neuvoja sählätessäni Bloggerin tai jonkin muun blogiteknisen seikan kanssa. Kiitos siis Sivukirjaston Liinalle, Kirjamielellä -blogin Marjikselle, Nenä kirjassa -blogin Norkulle ja Le Masque Rouge -blogin Emilielle! (Tunnustus ei edellytä mitään ;)). Muut tunnustukset ovat kiertäneet varmaan lähes kaikissa seuraamissani blogeissa moneen kertaan, joten en jaa niitä eteenpäin.

Käyn aina tunnustuksen antajan blogissa kiittämässä, mutta haasteisiin vastaaminen tahtoo jäädä. Siihen on pääasiassa kaksi syytä: ajanpuute (ehdin hädin tuskin blogata kaikista lukemistani kirjoista) ja se, että olen huono keksimään hauskoja ja kiinnostavia vastauksia tai "satunnaisia asioita" itsestäni. Toiset ovat siinä parempia ja luenkin mielelläni bloggaajien henkilökohtaisempia, muitakin aihealueita kuin lukemisharrastusta sivuavia juttuja, mutta keskityn itse kirjallisuuteen - myös näissä kiertävissä haasteissa, vaikka niissä pyydettäisiin alunperin kertomaan lempiruokansa.

Teen tästäkin haastevastauksesta (joka toimikoon yhteisvastauksena moniin erilaisiin haasteisiin) "kirjallisen" ja lainaan Annan lukupäiväkirjan Annan ja Saran kirjojen Saran ideoita (linkeistä pääsee lukemaan, keihin Anna identifioituu ja ketkä ovat Saran tyttökirjahahmosuosikit). Anna oli listannut kahdeksan kirjallisuuden henkilöhahmoa, joihin kokee identifioituvansa, Sara puolestaan lapsuuden sankarittariaan. Anna ja Sara listasivat kahdeksan, mutta minä listaan joulukuun kahdennentoista kunniaksi kaksitoista (tyttökirjojen) suosikkihahmoa ja kaksitoista (aikuisten kirjallisuuden) samastumiskohdetta. (Oikeastaan fuskasin ja hahmoja tuli loppujen lopuksi enemmän.)

Kaksitoista (12+) tyttövuosien kirjallisia suosikkihahmoja (satunnaisessa järjestyksessä):

1. Jo March (Louisa M. Alcott: Pikku naisia)
2. Sara Crewe (F. H. Burnett: Pikku prinsessa)
3. Anna Shirley (L. M. Montgomery: Annan-sarja)
4. Emilia Starr (L. M. Montgomery: Runotyttö-trilogia)
5. Iris Klewe ja Kaarina (Anni Swan: Iris rukka ja Kaarinan kesäloma)
6. Maleena (Maritta Lindqvist: Maleena-sarja)
7. Berta (Maria Gripe: Varjo-sarja)
8. Virva Selja (Rauha S. Virtanen: Selja-sarja)
9. Ulla (Anni Swan: Pikku pappilassa, Ulla ja Mark)
10. Pirkko (Helga Nuorpuu: Ruusulan tytöt -sarja)
11. Laura Ingalls (Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla -sarja)
12. Eeva (Mary Marckin Eeva-sarja)



Kaksitoista (12+) kirjallista hahmoja, joihin samastun tai joita ihailen:

1. Anna (Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna)
2. Maija (Anni Blomquist: Myrskyluoto-sarja)
3. Mona Kummel (Ulla-Lena Lundberg: Jää)
4. Tuulia (Riina Katajavuori: Lahjat)
5. Jane Eyre ja Lucy Snowe (Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani / Syrjästäkatsojan tarina)
6. Elizabeth Bennet (Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo)
7. Marianne Dashwood ja Fanny Price (Jane Austen: Järki ja tunteet Kasvattitytön tarina)
8. Reta Winters (Carol Shields: Ellei)
9. Gaute (Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
10. Valancy Stirling (L. M. Montgomery: Sininen linna)
11. Anna Tuomi (Sirpa Kähkönen: Kuopio-sarja)
12. Molly Gibson (Elisabeth Gaskell: Wifes and Dauhgters)

Näitä oli hauska miettiä. Henkilöhahmot ovat minulle tärkeitä kirjallisuudessa, mutta loppujen lopuksi on paljon mielestäni hyviä tai ihania kirjoja, joiden henkilöihin en varsinaisesti samastu. No, edellä sanottu on varmaan aika itsestään selvää, sillä kirjallisuudesta haetaan paitsi samastumis-, myös toiseuden kokemuksia. On kiinnostavaa lukea ihmisistä, jotka ovat aivan erilaisia kuin itse on - ja jotka toisaalta ovat epätäydellisyydessään samanlaisia kuin me.

En tosiaan haasta ketään henkilökohtaisesti, mutta olisi kiva kuulla muidenkin lapsuuden / teini-iän kirjallisia suosikkihahmoja tai henkilöitä, joihin samaistutte - joko tämän postauksen kommenteissa tai bloggaajien omissa blogeissa! Olen jopa niin utelias kuulemaan muiden vastauksia, että arvon suklaata kaikkien niiden kesken, jotka kommentoivat tähän postaukseen 19.12 klo 12 mennessä - vaikkapa jättämällä linkin omaan aihetta käsittelevään postaukseensa, kysymällä jotakin tässä postauksessa mainituista kirjallisista hahmoista tai kertomalla omia suosikkejaan. Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!

31 kommenttia:

  1. Tyttökirjasankarilistasi näyttänee sangen samanlaiselta omani kanssa :D

    Mainitsemasi Eeva-kirjat ovat minusta ihania, ihastuin niissä siihen vähän vanhahtavampaan ja nykynuorelle erikoisempaan kieleen. Sekä Eeva että Hertta ovat suosikkejani, samoin tietysti Harri ja Ossi vaikka he eivät tyttöjä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pii, Marckin kirjoissa asiat olivat tosiaan ihanan "intresantteja" :). Harri ja Ossi, nykyään sanottaisiin että ensin mainittu on adhd ja jälkimmäinen tietoviisaudessaan ties mitä :D Ihania nuorukaisia!

      Poista
  2. Oi, niin ihana listaus, että kommentoinnin sijasta taidan koettaa laatia omani. :) Viikonloppuna vaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, Katja, odotan mielenkiinnolla! :) Varmaan paljon samoja ja vähän "erejä" ;)

      Poista
  3. Uhkailu, lahjonta ja kiristys, mitä sitä nyt sanotaan lasten kasvatuskeinoista, sopii myös suklaahimoisiin kirjabloggaajiin. Ei vaiskaan, olisin tähän muutenkin kommentoinut :)

    Mona Kummel olisi ehdottomasti omalla listallani myös, ehkä myös Anna Tuomi. Kuten Katja, innostuin minäkin tästä ja voisin tehdä oman listani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, minulle Mona Kummel on henkilö jota ihailen, jossain suhteissa samastun ja joissain suhteessa (esim. lastenkasvatus) olen ihan eri koulukuntaa. Oikeastaan olen monessa suhteessa enemmän Petter; hassua etten "muistanut" häntä vaikka koetin varta vasten keksiä myös miespuolisia kirjallisia hahmoja. Hmm, pitäisikö lisätä Petter tuohon Monan rinnalle.

      Poista
  4. Heh, kyllä täytyy sanoa, että Anna on hyvä nimi! Listoiltasi löytyy peräti 3 Annaa! :)

    Hauska lukea tällaisia listoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiinnitin huomiota samaan, klassisen kaunis nimi <3 Anni Blomqvistin Anna Beata ei sentään päässyt listalleni, vaikka kirjat ovat ihan hyviä.

      Poista
  5. Kiitos! Ilahdutti ihan valtavasti tämä :)

    VastaaPoista
  6. Ihania listoja, Maria! Noista tyttökirjojen sankarittarista Pirkko on minulle vielä ihan tuntematon hahmo. Mutta pian täytyy Ruusulan tyttöihin tutustua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minulle jäi Ruusulan tytöistä (jonka siis luin ala-asteella) erityisesti mieleen se, että Pirkon siskon nimi oli Kerttu (sukunimi ei kai sentään ollut Leppä :)), ja että siskokset olivat vähän kuin Meg (Kerttu) ja Jo (Pirkko) tai Montgomeryn Anna (Pirkko) ja Diana (Kerttu): toinen vähän poikatyttömäinen villikko, toinen lempeä ja naisellinen. Ihania lukuhetkiä Ruusulan tyttöjen parissa; voi kuinka mielellään lukisin kirjat uudelleen!

      Poista
  7. Ihana lista ja kiitos tsemppauksesta!

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihanat listat! Paljon samoja suosikkeja löytyy, molemmista listoista. Taidanpa minäkin tehdä oman listani - ainakin noista tyttökirjojen sankarittarista :)

    VastaaPoista
  9. Kiinnostavaa oli lukea! Minäkin laittaisin omaan listaani ainakin Jane Eyren,Elizabeth Bennetin ja Anna Tuomen. Myrskyluodon Maijan olen monesti ajatellut lukea, mutta Maijan kohtalo tuntuu niin julmalta...etten tiedä haluanko.
    Lapsena koin vahvasti Marja-Leena Mikkolan Anni Mannisen. Ehkä siksi, että se tuli kuunnelmana radiosta, luin kyllä kirjankin.
    Hyvää Joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija kokee kyllä kauheita menetyksiä, mutta jotenkin tarinassa on koko ajan läsnä toivo ja valo.

      Hauska kun mainitsit Anni Mannisen. Luin juuri pari viikkoa sitten Mikkolan tekstin kirjasta Miten kirjani ovat syntyneet 5, ja mielekiintoni hänen tuotantoaan kohtaan heräsi.

      Poista
  10. Minunkin tekee mieli laatia oma tämmöinen. Aika monta samaa nimeä saattaa tulla!

    VastaaPoista
  11. Kiitos mieltä lämmittävästä tunnustuksesta! Itse en ole kovin paljon lukenut tyttökirjoja, mutta nyt vanhemmiten aion kyllä tutustua Anna-kirjoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Emilie! Anna-kirjoihin kannattaa ehdottomasti tutustua <3

      Poista
  12. Jo, voi hyvä luoja, Jo!<3 Minä ilmeisesti inhoan tyttökirjoja, mutta Jo talutti minut lähes vahingoittumattomana kokemuksesta nimeltä Pikku naisia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dee, Jo on kyllä mainio, vähän "epätyttömäinen" tyttökirjasankaritar :). Itseasiassa monenkin tyttökirjaklassikon päähenkilöt, tai ainakin päähenkilöiden parhaat ystävättäret, ovat vähän villikkoja ;)

      Poista
  13. Minulla on etupäässä niitä aikuisia esikuvia, todellisia alter egoja, joita löydän sekä kirjailijoista (unessa;-) että kahdesta kirjallisuuden henkilöstä.

    Anna tietysti 4-ever, mutta sen kaikki jo tietävätkin.

    Hyvä, että huomasin tämän vasta nyt, sillä minulla on hirveä suklaa-addikti ja juuri tänään, eikun huomenna syön viimeiset suklaani KOLMEEN KUUKAUTEEN.

    Listasi ovat täydelliset ja kiinnostavat, mutta minun aikani ei riitä aikuiskirjojen, lastenkirjojen, sisustuksen, kokkailun, taiteen ja puutarhan ohella vielä syvästi tyttökirjoihin. Toki niitäkin olen tehnyt, mutta nehän ovat sinuun verrattuna vain pintaraapaisua.

    VastaaPoista
  14. Leena, olisi kyllä kiinnostavaa kuulla, keitä nuo esikuvat ovat!

    Olet Anna, sen toki tiesin ;)

    Ihailtavaa itsekuria suklaan suhteen, voisin yrittää ottaa esimerkkiä... Ihanaa ja kirjaisaa uutta vuotta, Leena!

    VastaaPoista
  15. Päädyin lukemaan tätä tekstiä vasta nyt, kun sivupalkissasi on tähän linkki. Minä samaistun kaikkein vahvimmin Harry Potter -kirjojen Hermione Grangeriin. Suhtaudun opiskelujuttuihin hyvin samalla tavoin kuin Hermione, ja muutenkin Hermione on tuntunut minulle aina erityisen läheiseltä ja rakkaalta kirjan henkilöltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, minun täytyy nolona tunnustaa, että en ole lukenut Harry Pottereita (enkä nähnyt elokuvia).Toivottavasti saisin joskus aikaiseksi lukea edes yhden Potter-kirjan... Hermionen hahmon kyllä tiedän, olipa kiva vastaus tähän samastumisjuttuun! :)

      Poista
  16. Pakko kommentoida tällaiseen vanhempaankin ketjuun, koska kukaan ei ole maininnut minun suurta tyttökirjaidoliani, Martha Sandwall-Bergströmin Gullaa! Gulla on köyhän torpan aputyttö, huutolaislapsi, joka lopulta paljastuukin aidoksi aatelisneidiksi. Gulla ei kuitenkaan unohda historiaansa, vaan alkaa määrätietoisesti tehdä työtä torppareiden perheiden elinolojen parantamiseksi.

    Gullan tarina on erikoinen sekoitus romantiikkaa ja realismia. Kehyskertomus on tyypillinen romanttinen ryysyistä rikkauksiin -tarina, mutta torppien oloja Sandwall-Bergström kuvaa hyvinkin karusti. Kirjoissa nostetaan esille myös vammaiset ja vanhukset.

    Gulla on paras!

    (Olen kirjoittanut itse Gullasta
    http://miianomablogi.blogspot.fi/2013/07/gulla-huutolaistytto-ja-aatelisneiti.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miia, kiva kun kommentoit vähän vanhempaakin tekstiä, se on oikein suotavaa ja ilahduttavaa! :) Gulla on mennyt minulta ihan ohi tyttökirjavuosinani, eikä se nyt myöhemminkään ole tullut vastaan esimerkiksi kirjastossa tai kirpparilla (kirjastoissa Gullat on varmaan siirretty varastoon ja kirppareilta innokkaat keräilijät haalivat ne heti mukaansa). Saran kirjat -blogin Sara on kirjoittanut Gulla-sarjasta, ja olisiko Lumiomenan Katjakin blogannut jostakin Gulla-kirjasta. Kuulostaa kyllä ihan omanlaiseltaan tarinalta ja hahmolta, pitää jossain vaiheessa varailla kirjastosta ja tutustua! :)

      (Ketjun yleiseen aiheeseen liittyen, vastikään on ilmestynyt kirja Rakkaani, romaanihenkilö, josta bloggasin juuri:

      http://sininenlinna.blogspot.fi/2014/08/artikainen-haapamatti-heikkila-maki.html

      Siinä useampi lukija kertoo suhteestaan johonkin kaunokirjallisuuden henkilöön.)

      Poista