Sivut

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kaksi päärynäpaitaista tyttöä (ei yhteyttä kirjan tapahtumiin).

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät.
Atena 2010, 372 sivua.

Vesilinnan ohi kävellessään Olli näkee kuvajaisensa ikkunassa ja huvittuu. Hän näyttää jonkin vanhan elokuvan hahmolta. Nyt hän arvelee ymmärtävänsä sen, mitä on lukenut elokuvallisesta syväminästä. Luonnollisesti hän on yhä syvästi huolissaan, mutta samalla osa hänestä, kaiketi elokuvallinen syväminä, vaikuttaisi tuntevan jonkinmoista esteettistä mielihyvää koska siinä elämässä, jota hän elää, on tapahtunut arjen rutiinit rikkova käänne.

Kustantaja Olli Suominen saa vaimoltaan Ainolta hääpäivälahjaksi Elokuvallisen elämänoppaan ja alkaa tarkastella omaa elämäänsä ja kotikaupunkiaan Jyväskylää cinemaattisin silmin. Kirjan on kirjoittanut Ollin nuoruudenrakkaus, kirjailijannimeltään Kerttu Kara, jota Olli ei ole nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Facebookin kautta on kuitenkin helppo ottaa yhteyttä menneisyyden ihmisiin, ja yllättäen Olli huomaa viestittelevänsä intensiivisesti Kertun kanssa ja valmistelevansa tämän seuraavan kirjan, Maagisen kaupunkioppaan julkaisemista. Toisaalta kaverilistalla keikkuvat häiritsevästi myös sellaiset ihmiset, jotka haluaisi unohtaa, kuten lapsuuden "Tourulan Viisikon" muut jäsenet, joiden kanssa tosielämän ystävyys päättyi ikävissä merkeissä. Uppoutuessaan Facebook-viestittelyyn, uniin ja muistoihin sekä haaveisiin päärynämekkoisesta tytöstä Olli unohtaa arkisen, pyyhekumilta tuoksuvan opettajavaimonsa ja Lauri-poikansa lähes tyystin - ja saakin heihin kohta yhteyden vain Facebookin välityksellä. Vaimon ja pojan ollessa kateissa Ollin täytyy noudattaa lapsuudenystäviensä suunnittelemaa käsikirjoitusta ja tarjota Kertulle mansikkajäätelöä paikoissa, joissa merkityksellisyyshiukkaset tiivistyvät.

Ei siis mikään ihan tavanomainen kuvaus keski-iän kriisistä, rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja kaipuusta lapsuuden seikkailuntäyteisiin kesäpäiviin. Kirjan juonesta ei sen enempää; siitä voivat kirjan lukeneet käydä keskustelemassa Juonittelua-blogissa. Juonenkäänteet ovatkin merkittävä osa Salakäytävien viehätystä. Kirjassa viitataan Enid Blytonin klassikon aseman saavuttaneisiin Viisikko-kirjoihin, ja Jääskeläisen kirja on eräänlainen aikuisten muunnos seikkailu- ja ystävyystarinasta. Siis sellainen kirja, johon haluaa uppoutua ja sitä lukiessa kenties napostella jotain.

Minua kirja ei kuitenkaan hurmannut aivan täysin. Ajoittain vähän ikävystyin lukiessani Tourulan Viisikon touhuista, sen sijaan aikuisen Ollin edesottamuksia seurasin suuremmalla mielenkiinnolla. Olen ehkä sen verran piintynyt realistisen proosan ystävä, että kaikkein kummallisimmat juonenkäänteet eivät oikein lämmittäneet. Minulle maagisuudeksi olisivat riittäneet unet ja merkityshiukkasten tiivistyminen ja jännitykseksi se, miten käy Ollin avioliitolle (ja kannattavuuden kanssa painiskelevalle pienelle Kirjatorni-kustantamolle). Vaikutuin kyllä kirjan tunnelmasta, siinä oli jotain samaa jännitystä kuin Donna Tarttin Pienessä ystävässä tai William Goldingin Kärpästen herrassa: mitä ihmettä nämä lapset (tai myöhemmin aikuiset) vielä keksivät, milloin tapahtuu jotakin kauheaa?

Jääskeläinen on kirjoittanut kirjaansa kaksi loppua (minulle osui blanche, ja kun kävin lukemassa rougen, totesin, että pidin ensinlukemastani enemmän). Molemmat, kuten koko kirja, herättivät cinemaattisia tunteita. Toisen loppuvaihtoehdon voi käydä lukemassa kustantajan sivuilta, mutta hc-fanit varmaankin hankkivat molemmat laitokset hyllyynsä?

Harjukaupungin salakäytävät on ollut todella paljon esillä blogeissa, ja Pasi Ilmari Jääskeläinen onkin ylistänyt kirjabloggaajia "semimyyttisiksi muusahahmoiksi, jotka houkuttelevat kirjojen meressä seilaavia lukijoita kohti valitsemiaan kirjoja". Tässä muutaman kauniin seireenin kirjoitukset Salakäytävistä: Joana, Susa, Leena Lumi, Linnea, Ilse, Katja, Amma, Kirsi ja Sonja.


17 kommenttia:

  1. Oi noita teidän päärynäpaitaisia tyttöjä! <3

    Minä hullaannuin tähän kirjaan kokonaisuudessaan. Pidin erityisesti juuri noista maagisista jutuista - ehkä juuri siksi, että olen (samoin kuin sinä) muuten suuri realismin ystävä. Eläydyin tähän kirjaan voimakkaasti ja kirja on myös jäänyt mieleeni pitkäksi aikaa, jo yli 1,5 vuodeksi.

    Huomiosi siitä, että on ainakin osin kyse keski-iän kriisistä on hieno! En ollut sitä ajetellutkaan, kun tulin niin imaistuksi tarinaan. Mutta niinhän se onkin!

    Olisiko tässä Tarttin Pienen ystävän sijasta enemmän samaa kuin Tarttin Jumalat juhlivat öisin -romaanissa? Pieni ystävähän kertoo asioista teksasilaisen lapsen näkökulmasta, mutta Jumalissa on tuo salaseura. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkin oikeastaan tykkäsin noista maagisista jutuista, kadonneista sateenvarjoista ym. Enemmänkin vauhdikkaat juonekäänteet ja metamorfoosit "häiritsivät" (taidan olla piintyneen jatkumohakuinen! :D).

      Minulle tuli myös Jumalat juhlivat öisin mieleen, ja taisin muistaaa Pienen ystävän jotenkin huonosti, siis että siinä olisi ollut lasten välistä ilkeilyä ja pahantekoa myös? Voisin ehtiessäni korjata tuon kohdan, koska jos muistan väärin, vertaus romaaniin ei ole kovin osuva :).

      Poista
    2. Kyllä sekin varmasti sopii, Pienessä ystävässä on lasten välistä julmuutta.

      Poista
  2. Minäkin olen varmaan saman kaliiberin lukija, realismia kaipaava. Suhtauduinkin tähän vähän epäilyksellä juuri sen takia, mutta en mahtanut mitään, että tykkäsin. Sama kävi Lumikonkin kanssa, tuntui, ettei tämä ole minun kirjallisuutta ollenkaan, mutta en vain voinut olla pitämättä tunnelmasta:)

    Ainakin Jääskeläisen kirjat jäävät mieleen, ehkä perinteisenä keski-iän kriisin kuvauksena tämä olisi jo mielestä unohtunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, Jääskeläisen tekstit tosiaan jäävät mieleen, muistan vieläkin novellin "Kirje Lethelle", vaikka yleensä novelleista ei jää kovin voimakkaita muistikuvia. Pitää lukea tuo Lumikko, jotkut ovat kehuneet sen olevan vielä parempi kuin Salakäytävät.

      Poista
  3. Kylläpäs on kutkuttavan tuntuinen romaani. Jyväskylä tapahtumapaikkanakin kiehtoo. Lukulistalle siis. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, olisin varmaan saanut tästä kirjasta vielä enemmän irti, jos tuntisin Jyväskylää tai elokuvia. Mutta hienoa, että joku muukin kaupunki pääsee "päähenkilöksi" kuin Helsinki :).

      Poista
  4. Mainio arvio ja ihana lukea taas mietteitä tästä kirjasta, palata tunnelmiin. Minä hullaannuin tähän myös aika täysin, päärynämekko tosin on vielä hankkimatta. Minäkin pidin muuten blanchesta myös enemmän, minusta se vaan oli parempi ja onnistuin onneksi hankkimaan sen version kaupasta. :)

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, toivottavasti löydät sen päärynämekon :). Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  5. Minä en ole ihan täysin hullaantunut tähän. Pitkälti yli puoliväliin taisin olla todella innostunut, kunnes juonenkäänteet alkoivat tuntua jo hieman liian epäuskottavilta. Odottamattomuus on kivaa mutta epäuskottavuus ei... Ja kaksi loppua on mielestäni törkeintä mitä kirjailija voi tehdä. Se on luovuttamista; kirjailija ei joudu tekemään lopullista valintaa ja mikä tärkeintä, minä en saa tietää miten tarina OIKEASTI loppuu.

    Tosin kirjailijasta ja blogistaan kyllä pidän kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, taisimme kokea kirjan pitkälti samalla tavalla. Tykkäsin kirjasta eniten siihen pisteeseen, kun Olli huomasi Ainon ja pojan kadonneen. Itse en tosin miettinyt niinkään käänteiden epäuskottavuutta, jotenkin ne vain olivat minulle lukijana ei-palkitsevia. Minusta kahden lopun idea oli hauska :).

      Poista
  6. Minähän en ole vieläkään tätä kirjaa lukenut. Suuri aukko sivistyksessä kenties, mutta kun minäkään en ole mikään maagisten elementtien ystävä, niin en ole pitänyt kiirettä. Siis vaikka moni luottolukija on tästä pitänytkin todella paljon. Toisaalta pidin kyllä Lumikosta ja Taivaalta pudonnut eläintarhakin oli kiinnostava kirja. Joten aion kyllä tämänkin jossain vaiheessa lukea ja kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, sinähän olet lukenut Jääskeläiseltä paljonkin! Minäkin aion jatkaa tutustumista PIJ:n tuotantoon.

      Poista
  7. Oi, minun vuoden 2010 parhain lukukokemus <3 Rakastuin päättömästi kirjaan, enkä ollut tiennyt, että olisinkin näin kovasti maagisen realismin ystävä :)

    Lumikko on erilainen monella tapaa ja luulenpa, että pitäisit siitä enemmän!

    VastaaPoista
  8. Susa, muistelinkin, että olit hehkuttanut tätä kirjaa (en vielä seurannut kirjablogeja vuonna 2010, mutta varmaan jonkun toisen arvion kommenteissa olet maininnut rakastavasi Salakäytäviä), ja sinä onnellinen olet päässyt salakäytäväkierroksellekin :). Kiva tietää tuo Lumikosta, nyt se on entistä vankemmin lukulistalla!

    VastaaPoista
  9. Hmm... Jokohan tämän kirjan vuoro olisi sitten kun saan Viisikkojenlukuprojektini päätökseen? Tuo mainitsemasi Viisikko-viittaus taitaa olla merkki siihen suuntaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kyllä sinun varmaan täytyy lukea tämä sitten ;). Henkilöiden nimetkin ovat tässä Leo, Riku, Anne jne...

      Poista