Sivut

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kesäkuun luetut


Kesääkuussa kävi niin hassusti, että iso osa lukemistani kirjoista tuli luettua yhden vuorokauden aikana, 24h-lukumaratonin yhteydessä. Loppukuu kuluikin sitten erilaisten kesälomapuuhien, reissujen, retkien, kyläilyjen ja vieraiden parissa. Luin kyllä silloin tällöin, joka päivä jotakin, mutta haahuillen: makustelin yhtä kirjaa ja sitten toista. Lueskelin muun muassa useampaakin paksua, (taide)historiaan tai kirjallisuuteen liittyvää tietoteosta, joista hyvässä lykyssä lisää myöhemmin.

Paitsi lukemiseen, myös bloggaukseen käytin tavallista vähemmän aikaa, mutta postauksia syntyi silti kirja-arvioiden lisäksi kirjankansirunojen ja kesäteatterin tiimoilta. Kirjoitin myös Marmeladia ja proosaa -tapahtumasta, jossa olin Tammen vieraana kuuntelemassa Kristiina Vuoren kertomuksia historiallisen romaaninsa Näkijän tytär taustoista.

Jälleen kerran kysymys "kuukauden parhaasta" tuntuu mahdottomalta, mutta mainitsen kuitenkin romaanin Mustat morsiamet, esseekokoelman Meri ja runokokoelman Tässä on valo - keskenään hyvinkin erilaisia teoksia, mutta kaikki ihania ja aivan upeaa kieltä!

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Anita Konkka: Talvi Ravennassa
Monika Fagerholm ja Martin Johnson: Meri
Mirjami Hietala: Makeat muistot
Joel Haahtela: Katoamispiste
Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet
Johanna Venho: Tässä on valo


Heinäkuussa sitten uudet kujeet. Luvassa ainakin oma tärppilistani syksyn kirjauutuuksiin sekä tietenkin kirja-arvioita. Mukavaa alkavaa heinäkuuta kaikille!


6 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Mustat morsiamet ja Tässä on valo ovat kesäkuun suosikkejasi. Ne ovat hienoja kirjoja.

    Kaunista heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, Katja! Jatkan Kuopio-sarjaa pikkuhiljaa eteenpäin, oli kiva lukea Neidonkenkä-postauksesi :).

      Poista
  2. Odotan innolla bloggausta noista (taide)historiallisista tietokirjoista.

    Hauskaa ja heleää heinäkuuta myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jaaana, nyt pitää tosiaan lukea noita tietokirjoja joskus ihan kokonaan, blogiin asti :).

    VastaaPoista
  4. Hei Maria ja aurinkoista heinäkuuta sinulle! Minunkin lukeminen on ollut vähän sitä sun tätä kesäkuun loppupuolelta, nimenomaan haahuilua. Nyt luen kyllä todella kiinnostavaa historiallista tyttökirjaa ja kirjoitan siitä varmaan pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, haahuileva lukeminen jotenkin sopii kesään, vaikka blogin päivitystiheys siitä hieman kärsiikin :). Historiallinen tyttökirja kuulostaa ihanalta!

      Poista