Sivut

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Enid Blyton: Vanhan majatalon arvoitus


Enid Blyton: Vanhan majatalon arvoitus
The Ragamuffin Mystery, suom. Sirpa Parviainen.
Gummerus 2012, 178 sivua.

Lapsena ahmin Viisikkoja sekä SOS-, Salaisuus- ja Seikkailu-sarjoja, ne olivat suosikkilukemistani Neiti Etsivien ohella (kunnes yhdeksänvuotiaana löysin klassiset tyttökirjat ja seikkailukirjat jäivät sivuun). Aivan viime vuosina Gummerus on julkaissut aiemmin suomentamatonta Arvoitus-sarjaa, josta tänä kesänä ilmestyivät Lumisen laakson arvoitus ja Vanhan majatalon arvoitus. Päätin lukea jälkimmäisen, sillä Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävien Viisikko-viittaukset saivat kaipaamaan Enid Blytonin maailmaan. (Villasukka kirjahyllyssä -blogissa on tänä kesänä uudelleenluettu Viisikoita, käykääpä kurkkaamassa!)


En tiedä, onko Enid Blyton ajatellut hieman nuorempia lukijoita Arvoitus-sarjaa kirjoittaessaan, sillä Vanhan majatalon arvoitus on enemmänkin kodikas ja turvallinen kuin jännittävä kirja (tai ehkäpä lapsena sitä vain koki kirjojen tilanteet kiperämpinä ja jännempinä...). Varsinainen seikkailu alkaa vasta kirjan puolenvälin jälkeen. Sitä ennen kuvataan, kuinka Diana ja Roger Lynton lomailevat äitinsä ja neiti Pepperin kanssa asuntovaunulla, kunnes he saavat radiosta (tämä tapahtui aikana ennen kännyköitä!) tiedon tätinsä joutumisesta sairaalaan. Lomasuunnitelmat muuttuvat: kun äiti lähtee pitämään huolta sisarestaan, lasten vanha ystävä Barney rientää isänsä (ja marakattinsa Mirandan!) kanssa apuun. Asuntovaunu kuljetetaan Walesin rannikolle, rappioromanttisen majatalon pihalle, ja paikalle saapuu vielä Dianan ja Rogerin serkku Töpseli (lempinimi tulee nenän muodosta) Höpö-koiransa kanssa. Sitten on porukka koossa ja arvoitusten ratkominen voi alkaa.

Kaikki ei tunnu olevan aivan kunnossa vanhassa majatalossa. Miksi Diana ja neiti Pepper eivät olisi saaneet majoittua huoneeseen, jossa on heidän mielestään paras näköala, vaan majatalon isäntä yritti pelotella heitä huoneeseen kuuluvilla salaperäisillä äänillä? Miten köyhällä walesilaismiehellä on ollut varaa ostaa majatalo - tai oikeammin, miksi hänen "lontoolaiset ystävänsä" ovat lainanneet rahaa siihen? Keneksi Töpseliä oikein luullaan, kun häneltä vaaditaan koodikielellä kirjoitettua viestiä?

Viihdyin erinomaisesti Vanhan majatalon arvoitusta lukiessani (joskin jouduin hakemaan keittiöstä evästä lukiessani, kuinka aamiaisella tarjottiin kylmää kinkkua, keitettyjä kananmunia, kuumaa paahtoleipää, kotitekoista marmeladia, paksua voita ja höyryävän kuumaa kahvia), mutta lapsuuden viattomaan lukukokemukseen ei kolmekymppisenä tietenkään ollut enää paluuta. Mietin esimerkiksi monista juonenkäänteistä ja asetelmista, ovatko ne sarjan osasta toiseen toistuvia kuvioita: joutuvatko lapset aina sattuman kautta viettämään lomaa keskenää samaan paikkaan ja niin edespäin. Toisaalta kirjassa viitataan siihen, että Arvoitus-sarjan kuluessa henkilöiden elämässä olisi tapahtunut muutoksia, esimerkiksi Barney olisi löytänyt (?) perheensä vasta jossain vaiheessa sarjaa kierreltyään sitä ennen sirkus- ja tivoliporukoiden mukana.

Kiinnitin myös huomiota teoksen maailmankuvaan: kun majatalon isäntäväen pieni poika pistää nenänsä joka paikkaan, näpistelee ja antaa ankkansakin käyttäytyä huonosti, neiti Pepper ilmoittaa pojan äidille, että poika ei saa tulla ruokasaliin heidän siellä ollessaan. Nykyajan nuortenkirjoissa aikuinen alkaisi varmaankin miettiä, mikä on syynä pojan oireiluun, ja suhtautua tämän vanhempiin entistäkin epäluuloisemmin - sen sijaan, että katsoo kaikenlaista läpi sormien, koska "ruoka on oikein hyvää, oikein todella hyvää!"

Joka tapauksessa: lapsena olisin varmaan rakastanut tätä kirjaa, ja näin paatuneena aikuisenakin tykkäsin. Ajattelin tarjota kirjaa miehen ja lasten iltasatulukemiseksi, sillä verrattuna viimeksi lukemistona olleisiin unkarilaisiin kansansatuihin Vanhan majatalon arvoitus on varsin siloista luettavaa.

22 kommenttia:

  1. Minua on aina ihmetyttänyt, etten lapsena/nuorena jostain syystä koskaan lukenut arvoituskirjoja (paitsi Neiti Etsiviä). Olen lukenut jo silloin erittäin paljon, enkä saa mistään ajatuksen- tai muistinpätkästä kiinni, että miksen ollut kiinnostunut Blytonin teoksista. En ole lukenut muistini mukaan yhen yhtä häneltä.

    Sen muistan, että olen pitänyt sekä Agatha Christietä (sekoitin hänet mielessäni David Suchetin ulkonäköön) ja Enid Blytonia mieskirjailijoina, mutta ensimmäistä luin mielelläni, joten sukupuolisyrjintäkään ei voi olla tämän Blyton-asketismini syynä.

    Miltäköhän tuntuisi siis lukea ensimmäistä kertaa Blytoneita aikuisiällä...hmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, kieltämättä aika hyvin, että olet onnistunut kokonaan välttymään Blytonilta lapsena :). Mutta sinä taisitkin lukea Tuija Lehtistä yms. "perus" nuortenkirjoja, jotka itselläni jäivät väliin. Kannattaa kyllä kokeilla lukea esim. joku Viisikko tai Seikkailu-sarjan kirja, tai joku näistä "Arvoituksista", ne ovat ihan viihdyttävää välipalaluettavaa ja jos ei muuta, voi analysoida niiden maailmankuvaa :D.

      Poista
  2. Minäkin luin Viisikkoja ja Seikkailu-sarjaa ennen tyttökirjoihin siirtymistä. Joitain tyttökirjojakin rinnalla luin,jossain vaiheessa Blytonit jäivät sitten vähemmälle. Neiti-etsivät tulivat mukaan siinä vaiheessa, kun Viisikot oli melkein luettu. Viisikko ja Seikkailu-sarja olivat Blyton suosikkini ja ne luinkin kaikki mitä käsiini sain.
    Kiitos blogilinkistä, käyn kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, sinulla on ilmeisesti ollut aika samantyyppinen "lukijahistoria" kuin minulla, ja samat Blyton-suosikit :).

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ai, mun rakkaus, Enid Blyton ♥.

    Ehkä itsekin lukisin nämä uudelleen, mutta vanhat viisikot olivat mystisesti kadonneet, en tiedä, mihin ovat välillä Itä-Suomi-Turku-Helsinki hävinneet. Tässäpä aihe uudelle arvoitukselle!

    He, hauskoja huomioita olet tehnyt. Tuo lastenkasvatus-osio oli kiinnostavaa. Ehkä jossain vaiheessa luen itsekin näitä uudelleen, saa nähdä.

    Mulla seikkailu- ja arvoitus- kirjojen jälkeen jäi yksi vaihe näemmä tulematta, en koskaan ole lukenut tyttökirjoja. Sain joskus lahjaksi Anna ystävämme -kirjan ja se on vieläkin lukematta. Toki mä yritin lukea, mutta kun ne olivat aivan liian tylsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., vaikka itse rakastankin tyttökirjoja, ymmärrän hyvin, että kaikkiin ne eivät kolahda :D. Toisaalta joiltain ovat vain Montgomeryt ym. jääneet ahmimisiässä huomaamatta ja ovatkin löytäneet ne akuisena. Hmm, sinun pitää nyt ratkaista "Kadonneiden kirjojen arvoitus" ja tehdä nostalgiatrippi Blytonin maailmaan.

      Poista
    2. Akuisena :D, no, Aku Ankkojakin tuli lapsena luettua. Mutta noista Annoista, en muista miten Anna ystävämme alkoi mutta ainakin Annan nuoruusvuodet alkaa sellaisella jaarittelulla (jota aikuisempana lukijana toki osaa arvostaa, mutta kun se sankaritar esitellään vasta olisiko ollut kolmannessa luvussa...), ettei ihme jos jää joltain lapselta kesken :).

      Poista
  5. Hei Maria, en tiennytkään, että Blytonin arvoitus-kirjoja on suomennettu nyt lisää. Arvoitus-sarja on jäänyt minulle enemmän vieraaksi ja taisin lukea noita Blytonin muita sarjoja enemmän. Olisipa kiva lukea taas joku Blytonin kirja pitkästä aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sain sen käsityksen, että näitä Arvoitus-sarjan kirjoja on suomennettu vasta vuodesta 2010. Sekoitatkohan esim. Salaisuus- tai Seikkailu-sarjaan? Haluaisin lukea tätä sarjaa enemmänkin, mutta jos lukisin uudelleen noita lapsena lukemiani, tarttuisin varmaankin Seikkailu-sarjaan, se oli mielestäni laadukkain.

      Poista
  6. Hei, hyvä vinkki meidänkin iltalukemisiin :-)! Päivälläkin alkaa pian olla enemmän aikaa ja syytä lukea, kun syksy ehtii edemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, säät ovat kyllä olleet ihan suosiolliset (sisällä) lukemiselle ;). Luulen tosiaan, että tämä voisi toimia ihan pienilläkin koululaisilla/eskarilaisilla, vaikka en ole vielä testannut omilleni.

      Poista
  7. En olekaan lukenut näitä Blytoneja! Pitääpä tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, tämä sarja onkin tosiaan suomennettu vasta ihan tällä vuosikymmenellä :). Kannattaa kyllä lukea, jos on Blytonista tykännyt.

      Poista
  8. Ai tämä tuli suomeksi, mä kerkisin jo aikaisemmin säikähtää, että sarjan suomentaminen jätettiin kesken. Ja joo, se taisi olla edellisessä osassa, kun Barney löysi isänsä (ei kuitenkaan koko perhettä). Eikä se mun mielestä ollut sattumaa ainakaan kaikissa edellisissä osissa, että Barney olisi ollut samassa paikassa, vaan jossain hänet pyydettiin mukaan ja jossain hän etsi toiset käsiinsä itse. (Kirjat menee aika lahjakkaasti sekaisin mun päässä koko aika, kun ne tuli luettua aika ajattelematta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Velma, kiitos, oli kiinnostava kuulla, mitä sarjassa on aiemmin tapahtunut. Muistelen, että Viisikoissakin oli sellaista samantapaista kuviota, että Leo, Dick ja Anne luulivat jo joutuvansa viettämään lomansa ilman Paulia ja Timiä, mutta sitten tapahtuikin jotain mikä muutti aikuisten suunnitelmat ja lapset pääsivätkin yhdessä seikkailemaan... :)

      Poista
  9. Minulla on ollut mielessä nämä Blytonin ennen suomentamattomat kirjat, että täytyisi jossain vaiheessa hankkia ne, tai ainakin lukea. Viisikot, salaisuus ja seikkailu-sarjat ainakin veivät mukanaan, kyllä SOS-sarjaakin luki, se ei vain innostanut ihan yhtä paljon kuin nuo muut.

    VastaaPoista
  10. Aino, ainakin tämä osa oli hyvä ja itse ajattelin jollain aikataululla lukea ainakin muutaman lisää. SOS-sarjasta muistan, että kirjat olivat hybin ohuita, niihin ei tainnut mahtua muuta kuin se hyvin kaavamainen (aina lasten kotikaupungissa tapahtuva?) seikkailu. Muistan myös lapsena ihmetelleeni sarjaa lukiessani, kuinka jonkun, varsinkaan tytön, nimi voi olla Pam :).

    VastaaPoista
  11. Tämä sarja ei kuulosta lainkaan tutulta, olen ilmeisesti sulkenut lapsuudessa silmäni Blytonin ei-Viisikko -tuotoksilta ;) Oli kuitenkin hauska päästä avullasi kurkistamaan tähänkin sarjaan ainakin yhden osan verran!

    Kiitos linkityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, näitä ei oltukaan suomennettu meidän Viisikko-iässämme, vaan vasta tällä vuosikymmenellä! Itsekin ensin luulin näitä Seikkailu-sarjan uusintapainoksiksi, mutta sitten katsoin, että hetkinen... Blytonillahan oli tavattoman laaja tuotanto (josta kaikkea ei varmasti kannatakaan suomentaa, mutta tämä sarja mielestäni kannatti).

      Poista
  12. Minä luin juuri koko sarjan ja blogissani postausta kokonaisuudesta! Pidin kyllä lukukokemuksesta, vaikka hieman liika nykyaikaistaminen vierastutti.

    VastaaPoista