Sivut

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet


Sirpa Kähkönen: Mustat morsimet
Otava 1998, 288 sivua.

Mutta valoisat illat tuntuivat vinttikamarissa makaajan silmiin niin viiltäviltä, kuin olisi maannut paljaalla taivaanpankolla. Kylmä kova valo tunki sisään ja ilkkui yksinäistä makaajaa, ja kevätviima puhalsi armotta sisään katonrajasta. Öisin sai usein vetää toisenkin peitteen ylleen ja käpertyä niin pieneen sykkyrään kuin taisi.


Sillä muuta lämmönlähdettä ei ihmisellä tässä maailmassa ollut kuin se mikä hänen sisällään jaksoi tykyttää. Sen Anna oppi näinä paljaan valon iltoina ja kirkkaan tähtitaivaan öinä, kun koko maa tuntui huokuvan päiväsaikaista lämpöään hukkaan avaruuden syvyyksiin. 


Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on teos, johon minun on jo pitkään pitänyt tutustua ja josta jo ennen ensimmäisenkään osan lukemista tiesin pitäväni - niin monet lukijat, joiden makuun luotan, olivat sitä kehuneet. En joutunut pettymään. Kähkösen kieli oli juuri niin kaunista kun oli lupailtukin, Suomen lähihistoria tuli kipeällä tavalla eläväksi eikä henkilöihin voinut olla kiintymättä. Mustat morsimet on kirja, jonka parissa olisin vuodattanut kyyneliä, jos minulla olisi tapana itkeä kirjojen vuoksi. Onneksi kirja myös nauratti, sillä henkilöiden keskinäisessä sanailussa oli huumoria ja savon murteella viännetyt repliikit olivat jotenkin sympaattisia.

Romaani alkaa, kun köyhä ja arka maalaistyttö Anna matkustaa Kuopioon ja menee palvelijaksi armeijan tohtorin lapsettomaan perheeseen. Eletään vuotta 1930, ja sisällissodan arvet ovat vielä pinnassa. Anna rakastuu tummasilmäiseen Lassiin, punikkiin, joka on ollut Tammisaaren vankileirillä mutta ei pelkää osallistua edelleen työväenliikkeen toimintaan. Anna ja Lassi menevät naimisiin. Luonnontieteellisen maailmankuvan omaksunut Lassi tuhahtelee Annan iltalukemisena olevalle Bunyanin Kristityn vaellukselle, mutta avioparin elämä sujuu sopuisasti - sillä, kuten Anna mielessään toteaa, hehän olivat mies ja vaimo eivätkä mitkään uskonveljet. Epäsopua aiheuttaa sen sijaan Lassin vaarallinen toiminta punaisten joukoissa, ja Annan elämään tulee muutakin surua.

Kähkösen proosassa on samaa viehätystä kuin Anna-Lena Lundbergin romaaneissa Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna ja Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija - ja Anna Beata -kirjoissa. Päähenkilö on herkkä ja hiljainen, mutta moraalisesti vahva nuori nainen, joka tarinan edetessä kasvaa topakammaksi ja selviytyy vaikeuksista suoraselkäisenä. Luonto ja vuodenkierto ovat vahvasti läsnä. Kuvauksen kohteena on ruumiillinen työ, arki, perhesuhteet ja rakkaus. Kieli on kaunista ja vivahteikasta, mutta kansanomaisen konstailematonta murteellisuuksineen.

Edellä mainituissa teoksissa (Kökarin Annaa lukuunottamatta) ei kuitenkaan juuri kuvata aikakauden poliittisia kuohuntoja, toisin kuin Mustissa morsiamissa. Kähkösen kirjan ansio on sekin, että se ei valitse puoltaan, vaan sekä punaiset että valkoiset ovat ihmisiä, toisinaan hyväsydämisiä, toisinaan heikkoja ja julmia.


Moni kirjabloggaaja on lukenut Mustat morsiamet ennen blogiaan, mutta löytyy kirjasta muutama arviokin: Paula ymmärtää kirjan luettuaan suomalaisten historiaa taas vähän paremmin, Anna Elina kiinnitti huomiota modernisaation ja kaupunkiin sopeutumisen kuvaamiseen, Minna ihastui ja oli tyytyväinen nieltyään historiallisiin romaaneihin liittyvät ennakkoluulonsa, Kuuttareen vetosi Kähkösen vanhahtava tyyli ja Amma (joka luki tämän e-kirjana) vaikuttui niin, että aikoo lukea lisää Kähköstä kesäkuussa - ja niin aion minäkin!

10 kommenttia:

  1. Auts - jälleen yksi muistutus siitä, että kirja odottaa lukemistaan keittiön hyllykössä ;D Perässä tullaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Villasukka! Kirjablogien seuraamisessa on sekin hyvä puoli, että tulee paitsi uusia vinkkejä, myös näitä "muistutuksia" :)

      Poista
    2. Huh! Kirja on nyt luettu. Ei ollut itku kaukana minullakaan muutamissa paikoissa. Kaunis, vähäeleinen, mielenkiintoinen ja vaikka mitä muuta! Luen ehdottomasti koko sarjan.

      Poista
  2. Minäkin pidin tästä kovasti ja koko Kuopio-sarjasta. Seuraavaksi haluaisin lukea Kähköselta hänen isoisänsä vaiheista kertovan Vihan ja rakkauden liekit.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3

      Oi, sinä olet jo lukenut koko sarjan! Tuo Vihan ja rakkauden liekit on myös kiinnostava, mutta varmaan aika rankkaa luettavaa.

      Poista
  4. Ihailen aina teitä, jotka osaatte vetää hienosti yhteyksiä eri kirjojen väille ja vertailla näitä muihin. Mä olen jotenkin sellainen pussiaivo, että en tule verranneeksi kirjoja pahemmin toisiina :-)...

    Mukavaa, että pidit!

    Kiitos linkityksestä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minulla on tosiaan aika intertekstuaalinen lukutapa :) - ja tästä tuli kyllä voimakkaasti mieleen nuo mainitut romaanit, varsinkin Lundbergin. Suosittelen, jos et ole lukenut! Sinun arviosi oli hieno!

      Poista
  5. Minulla on tämä juuri nyt kesken! Onneksi sain lopultakin tartuttua, olen kirjan lumoissa. Ainakin toistaiseksi olen viehättynyt Kähkösen herkästä tavasta kuvata yhtäaikaa arkea ja ihmisen sisäistä mielenmaisemaa ilman turhia "lässytyksiä".

    Äh, minulta meni sinun lukumaratonisi ihan ohi, kun olin siellä Lapissa enkä saa kännykän kautta käytettyä Bloggeria kunnolla. Voi harmi, olisi ollut kiva tsempata! Mutta hyvin se näytti sujuneen ilman meikäläisen osallistumistakin :D

    VastaaPoista
  6. Suketus, osasitpa hyvin laittaa sanoiksi sen, mikä Kähkösen kerronnassa viehättää! Juuri tuo arki ja henkilöiden sisäinen maisema... Odotan kiinnostuneelle arviotasi :).

    Itse luen parhaillaan Jään ja tulen kevättä; Rautayötkin minulla on kesken, mutta en halunnut ottaa kirjaston kirjaa mukaan reissuun joten hyppäsin vähän edelle. Olen yllättynyt siitä, miten lyhyttä ajanjaksoa nämä kaksi myöhempää kirjaa kuvaavat verrattuna ensimmäiseen, jonka kuluessa vierähti vuosia henkilöiden elämää ja Suomen historiaa.

    VastaaPoista