Sivut

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Alice Munro: Julkisia salaisuuksia


Alice Munro: Julkisia salaisuuksia
Open Secrets 1994. Suom. Kristiina Rikman.
Tammi 2011, 2. painos (1. painos 1995).
Keltainen kirjasto 287. Sivuja 327.

Alice Munron novellikokoelma Julkisia salaisuuksia kertoo kahdeksan tarinaa, jotka sijoittuvat ontariolaiseen Carstairsin pikkukaupunkiin. Novellien tapahtuma-ajat vaihtelevat 1850-luvulta pitkälle 1900-luvulle, ja arkisten tapahtuminen taustalla vaikuttavat suuret mullistukset, kuten sodat ja lamakaudet. Novellit eivät selkeästi kytkeydy toisiinsa, mutta niissä vilahtelee samoja henkilöitä ja paikkakunnan suureen työllistäjään, Doudin urkutehtaaseen, viitataan useasti.

Luin kirjaa verkkaisesti ja keskittyen, mutta silti päästyäni ensimmäisen novellin loppuun jouduin toteamaan, että olisi pitänyt lukea vielä hitaammin. Muutaman novellin luinkin kahteen kertaan, enkä silti ollut varma siitä, mitä oikein tapahtui. Munron lauseet ovat yksinkertaisia, mutta merkityksillä ladattuja. Mitään mininovelleja tai kevyitä tunnelmapaloja Munro ei kirjoita, vaan novellit ovat noin 30-50 sivun pituisia ja joskus jopa alalukuihin jaettuja. Tavanomaisuuden pinnan alla novellien tapahtumat ovat usein raadollisia ja henkilöiden väliset suhteet luultua monimutkaisempia ja julmempia.

Koelman avausnovelli, "Tuulentupia", kertoo kirjastonhoitaja Louisasta, joka on joutunut pettymään rakkaudessa mutta haaveilee salaa, että saisi onnesta edes siivun. Louisan kohtalo risteää kolmen miehen, rintamalta hänelle kirjeitä kirjoittavan Jack Agnewin, kirjoituskoneita kaupittelevan Jim Frareyn sekä piano- ja urkutehdasta pyörittävän Arthur Doudin kanssa. Näennäisesti novellissa ei tapahdu suuria yhtä dramaattista onnettomuutta lukuun ottamatta, mutta Louisan sisällä kuohuu - ja novellin lopussa lukija joutuu järjestelemään tarinan palikoita uudelleen.

Niminovelli "Julkisia salaisuuksia" on kokoelman synkin. Nuori tyttö katoaa patikkaretkellä eikä häntä löydetä, ja aviomiehensä omituisuuksien lannistama vaimo jää pohtimaan, liittyikö katoaminen kenties mieleltään järkkyneeseen kulkuriin vai erikoiseen pariskuntaan, jonka luona retkeilijät pysähtyivät vähän ennen tytön katoamista. Jokin aavistus ratkaisusta häivähtää vaimon mielessä, mutta julkinen salaisuus säpsähdyttää vasta kun siitä yrittää puhua. 


Moni kokoelman novelleista käsittelee avioliittoa tavalla tai toisella. Novellien kuvaamana aikana vanhaksipiiaksi jääminen oli naiselle usein henkilökohtainen ja taloudellinen tragedia, mutta ei eläminen epätasa-arvoisessa liitossakaan herkkua ollut. Paitsi että aviomieheltä tai kosijalta voisi toivoa enemmän huomaavaisuutta, monesti novelleissa myös nainen on naiselle susi, kateellinen, piikikäs ja lannistava. Toisaalta myös naisten välistä ystävyyttä kuvataan; se ei aina ole kovin ruusuista, mutta vuosien saatossa uskollista.

Julkisia salaisuuksia oli ensimmäinen Munrolta kokonaan lukemani teos (aiemmin olen lukenut jostakin kokoelmasta yksittäisen novellin), mutta tuskin viimeinen. Alice Munro saattaa olla kirjailijana taitavampi kuin toinen kanadalainen naisten ja arjen kuvaaja, jo edesmennyt Carol Shields, mutta Shieldsin lempeys tekee hänestä kirjailijana minulle rakkaamman.

Muita arvioita: Keltainen kirjasto -blogi, Lapin kansa.

16 kommenttia:

  1. Minä en ole vielä ehtinyt tutustua Munron kirjoihin, mutta lukulistalla on Kerjäläistyttö. Kiitos tästäkin vinkistä, pistän korvan taakse:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munro oli minunkin lukulistallani kauan. Hän ei kirjoita ihan kaikkein helpoimmin lähestyttävää proosaa (vaikka lauseet ovatkin "päältä katsoen" yksinkertaisia, eikä totisesti mitään hyvän mielen kirjallisuutta, mutta lukuoikeus on ehdottomasti palkitseva!

      Poista
    2. Jos en nyt aivan väärin muista, niin minulla on sekä Munroon että Shieldsiin tutustumatta... Pitäisi melkein ottaa peräkkäin luettavaksi, niin voisi vähän vertailla :)

      Poista
    3. Olisikin hauska, jos lukisit jotain molemmilta ja sitten vertailisit niitä postauksessa/postauksissa! Shieldsilläkin on novelleja, suom. nimellä Tavallisia ihmeitä, jos haluaa vertailla samaa genreä, ja romaani Pikkuseikkoja on ihana, sen sisarteos Ruohonvihreää ilmestyy suomeksi pian.

      (Kauheeta, melkein poistun kommenttisi, kun luulin, että kommenttisi alla luki "vastaa", mutta siinä lukikin "poista"!)

      Poista
  2. Hei vaan! Vähän samansuuntaisia fiiliksiä Shields vs. Munro! Shields lukukokemuksena on minulle jotenkin kuin turvallinen äitihahmo... Munro on huiman taitava, mutta lukurytmistä ja kokemuksesta tulee tosiaan ihan erilainen. Olen lukenut joitain novelleja kokoelmista "Too much happiness" sekä "Loveship, Friendship, Courtship..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä Shields että Munro sanovat muutamalla sanalla paljon, mutta siinä missä Shields paljastaa vaikkapa jonkin pienen ihmisluonteen heikkouden, pilke silmäkulmassa, niin Munron lauseen takana saattaa olla jokin todella suuri tragedia. Shieldsin kertojanääni on lämpimämpi ja armollisempi ja juonenkulutkin onnellisempia, vaikka eivät mitenkään siirappisia.

      Poista
  3. Minä olen Munro-fani ja kiinnostuin heti kun näin arvion. Tuo Shields/Munro -vertailu tulee aina väistämättä ja itse tykkään juuri tuosta Munron ns. julmuudesta ja taitavuudseta, tosin olen lukenut Shieldsiä tosi vähän.

    Ihmettelin tmän kokoelman htautta ja vaikeutta(?), koska minusta Munro ei ole ollut sellainen ettei olisi ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta tuotanto on niin laaja ettenyhtään kellä etteikö noin voisi olla.

    Minua odottaa Munron Kerjäläistyttö tuossa, taidan siis seuraavaksi kokeilla romaania häneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni.m, minun piti vastata sinulle tähän mutta se tulikin tuohon perään, Petriinan kommentin jälkeen :).

      Poista
  4. Alice Munroa ihailen yli kaiken, hänen taitavuuttaan kuvata monimutkaisia, merkityksekkäitä aiheita, kielen käyttöä, herkkyyttä nähdä asioiden taakse. Olen lukenut Munron kaikki teokset ja mielessä on käynyt, että voisin hankkia ne kaikki itselleni. En nykyään osta kirjoja oikeastaan lainkaan, vaan vain sellaiset, jotka todella vaikuttavat.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munro on kaikkea tuota mitä sanot, ja minäkin ihailen hänen kykyjään suuresti jo tämän ensikokemuksen perusteella, mutta jotenkin olen varautunut tuon ihmiskuvan raadollisuuden ja kerrontaan piilotettujen okaiden vuoksi. Saa nähdä, muodostuuko Munro-suhteeni läheisemmäksi, kun luen häneltä lisää :).

      Poista
  5. Minulle tämä oli tosiaan ensimmäinen Munro-kokoelma, joten en tiedä, onko Munrolla yleensäkin tämäntyyppisiä tarinoita, joissa on jonkinlainen arvoitus/hämäys. Esim. tuossa niminovellissa ei selvinnyt, mitä kadonneelle tytölle kävi, mutta minulla oli tunne, että se oli "kerrottu" rivien välissä. Luin novellin uudestaan, mutta en silti päässyt ihan jyvälle, ja muutamaa muutakin juttua jäin aprikoimaan.

    Monessa novellissa oli ylipäätään niin, että jos luki rivinkin keskittymättä, saattoi jäädä jotain olennaista huomaamatta. Ihana ominaisuus kirjallisuudessa, mutta haastava tässä elämäntilanteessa :).

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut Munrolta Kerjäläistytön ja Liian paljon onnea. Pidän Munron tavasta kertoa asioista jotenkin eleettömästi ja niin, että lukijan pitää miettiä erilaisia kertomuksessa olevia vihjeitä ja rivien välejä. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että lukiessa pitää olla tarkkana ja, kuten kirjoitit, voi kertomuksen avautuminen vaatia toisenkin lukukerran. Mulle hitaasti etenevä ja pohtiva lukutapa ei ole se tyypillisin ja veikin aikaa, että pääsin sisälle Munroon.

    Vaikka pidänkin Munrosta, niin ei hän minullekaan ole yhtä tärkeä kuin Shields. Ehkä se johtuu juuri Shieldsin lempeydestä tai just siitä pilkkeestä silmäkulmassa. Ja koen, että pääsen helpommin sisään Shieldsin kerrontaan. Olisiko niin, ettei Shieldsillä ole yhtä paljon tasoja tai piilomerkityksiä kuin Munrolla.

    VastaaPoista
  7. Minäkin sanoisin, että Shieldsillä ei ole yhtä paljon piilomerkityksiä teksteissään kuin Munrolla. Kiva kuva kuulla, että sinullakin on ottanut aikansa päästä sisälle Munron proosaan; minulle tulikin lukiessani tunne, että hänen kirjoitustapaansa täytyy tottua ja sitten sitä alkaa oikein tosissaan arvostamaan ja siitä pitämään.

    VastaaPoista
  8. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta!

    Olen lukenut nyt alkuvuoden aikana hiljalleen Munron Karkulaista, ja olen kyllä pitänyt novelleista kovastikin. Senkin kohdalla olen huomannut, ettei kirjaa kannata tai edes voi ahmia, vaan sille on annettava aikaa ja novelleja on luettava vähitellen. Hieno kirjoittaja Munro on, siitä ei ole epäilystäkään.

    VastaaPoista
  9. Onko Karkulainen sinulle se ensimmäinen Munro? Kiva kuulla toisenkin Munro-aloittelijan kokemuksia! Munron novellit ovat tosiaan niin tiiviitä ja samalla yltäkylläisiä, että ne pitää nauttia hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, en ole lukenut Munroa ennen Karkulaista. Erittäin hyvältä kyllä vaikuttaa! :) Tekstiäni kirjasta saa kyllä varmasti odotella vielä tovin, lukeminen on edistynyt varsin hitaasti (ja nautiskellen) kaiken muun luettavan ohessa, ja se tuntuu hyvältä tahdilta juuri Munron suhteen. :)

      Poista