Sivut

tiistai 30. elokuuta 2011

Helmi Kekkonen: Valinta


Helmi Kekkonen: Valinta
Avain 2011. 160 s.

On lokakuu. Viimeisetkin lehdet ovat pudonneet pihan hevoskastanjoista ja koivuista, näen miten ensimmäinen sadepisara osuu keittiön ikkunaan, toinen ja kolmas, sitten niitä ei enää erota toisistaan. Sisällä talossa, vanhojen seinien suojassa, me olemme äidin kanssa jälleen kahden. 

Helmi Kekkosen Valinta oli minulle hyvin intensiivinen lukukokemus, jonka taustalla kuuntelin öistä rankkasadetta tai ihailin kuulasta syyspäivää. Ohut kirja, pieni helmi, tuli luettua alle vuorokaudessa, mutta tunnelma säilyy mielessä varmasti pitkään.

Olin jo ennalta viehättynyt kirjan alkuasetelmasta: vanha talo meren rannalla, talossa äiti ja tytär, jotka tyhjentävät taloa leskeksi jääneen äidin muuttaessa pois. Isä on kuollut yllättäen keväällä. Perheeseen kuuluu Ruut-äidin ja Aava-tyttären, jotka ovat tarinan pääasialliset kertojat, lisäksi etäisyyttä pitävä Helena-sisko sekä vuosia sitten pois muttanut Ilja-veli, johon yhteys on katkennut niin, että edes suruviestiä ei kyetä toimittamaan.

Kekkosen kieli on lyyristä, jonkun makuun ehkä liiankin kaunista ja huoliteltua, mutta minä nautin sen lukemisesta. Jotain pakahduttavaa niin tarinassa, sen kuvaamien ihmisten tunteissa kuin kielessäkin oli -  vaikka lukeminen oli ihanaa, oli myös helpotus, että kirja oli muodoltaan pienoisromaani. Kerrontaan on saatu vähäeleisesti mukaan paljon: esimerkiksi Aavan rakastettua Mikkoa kuvataan vain parissa kohtauksessa, mutta hän on jatkuvasti läsnä Aavan kerronnan sinuna.

Valintaa on blogiarvioissa verrattu niin Riikka Pulkkisen Tottaan, Essi Tammimaan Paljain käsin -romaaniin kuin Johan Bargumin Syyskesään. Itselleni tuli voimakkaasti mieleen Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005, ks. Hesarin arvio). Luin Hirvosen kirjan melko pian sen ilmestymisen jälkeen joten en muista kaikkia yksityiskohtia, mutta sekä Valinnan että Että hän muistaisi saman kieli on kuulaan kaunista, tunnelma melankolinen ja kerronta tiivistä. Hämmentävästi kirjat ovat myös melkein tarkalleen saman pituisia (Hirvosen kirjassa on 158 sivua). Molemmissa kuvataan perhettä, jonka tragedia syntyy vaikenemisesta, halusta unohtaa, kohtaamattomuudesta. Molemmissa näkökulma on nuorten aikuisten, veljen ja sisaren suhde on tärkeä mutta kipeä ja mielisairaalan miljöö tulee tutuksi.

Aiheen ja tematikkan tasolla Valintaa voi verrata myös Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Ihon aikaan (19939. Ihon ajassa tytär hoitaa kuolevaa äitiään ja saa selville tämän nuoruuteen liittyvän salaisuuden, joka vaikuttaa voimakkaasti myös naisen omaan käsitykseen juuristaan ja identiteetistään. Myös Ihon ajan äiti on joskus tehnyt valinnan. Aavan äiti Ruut on vasta keski-ikäinen ja fyysisesti hyvissä voimissa, mutta emotionaalisesti Aava on aina hoivannut häntä ja kantanut vastuuta koko perheestä. Isän kuoltua Aava on se, joka on läsnä äidilleen ja yrittää auttaa tätä talon tyhjentämisessä tulevia vuokralaisia varten. Äidin kertomana myös Aavalle selviää asia, joka muuttaa hänen käsitystään äidistä ja perheestä.

Kekkosen Valinta on romaani äidistä ja tyttärestä, mutta se on myös siskoskirja, vaikka sisarussuhteen kuvaaminen on melko vähäistä. Pienet hetket, joina Aava ja Helena ovat yhdessä lapsina tai aikuisina tai puhuvat yhdessä puhelimessa - vaikkakin paljon toistensa ohi - ovat kuitenkin merkityksellisiä. Aava muistelee ja ajattelee Helenaa paljon. Helena pääsee itse ääneen parissa lyhyessä kerrontajaksossa, joissa hän valottaa omaa suhdettaan perheeseen. Helenasta olisin halunnut tietää enemmän: miksi hän tunsi olonsa ulkopuoliseksi, miksi tunsi mustasukkaisuutta sisarensa asemasta perheessä? Siksikö, koska päätti itse paeta perheen tulehtunutta ilmapiiriä, kieltäytyä hyväksymästä sitä, kieltäytyä suojelemasta äitiä? Helena on tehnyt elämässään samansuuntaisen valinnan kuin äitinsä - ja kuitenkin aivan erilaisen.

Valinnan tarina ei tosiaan ole uusi, mutta se on kerrottu Kekkosen omalla kielellä, omin kuvin ja hahmoin.  Siihen nähden, kuinka tavallinen romaanin perhesalaisuus ja Ruutin "valinta" on (ollut), tarinan jännite ja muutamat sen saamat käänteet tuntuivat hieman liian dramaattisilta. Toisaalta Kekkosen kerronta on niin viitteellistä, että perheen kylmän tunnelman taustalla voi olla paljon sellaista, mitä lukija ei saa tietää. Pidän siitä, että jotkut asiat jäävät kirjassa avoimiksi, että kaikkea ei selitetä puhki.

Valinta on melkko synkkä kirja, mutta näin siinä myös toivoa. Romaanin viimeisessä kuvassa Ruutin asennossa on pyrkimystä selvitä vielä tästä. Kun Aavan puhelin soi, hän toivoo Olisit sinä. Jotenkin minua lohduttaa myös se, ettei vanhaa taloa puutarhoineen myydä pois, se vain vuokrataan - jonain päivänä ehkä Aava asuu siinä, meren äärellä.



Valinnan ovat tehneet blogiinsa myös Jenni, Susa, Katja, Joana ja Seija.

P.S. Haluan ehdottomasti lukea myös Helmi Kekkosen esikoisteoksen, novellikokoelman Kotiin (2009), johon Linnea hiljattain ihastui.

16 kommenttia:

  1. Tämä kirja on jo TBR-listallani ja odotan kovasti kirjan lukemista. Myös Kekkosen esikoisen haluan lukea. Hienosti ja asiantuntemuksella taas kirjoitit!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna Elina! :) Toivottavasti saat kirjan/t käsiisi pian.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienosta, tarkasta kirjoituksesta ja erityisesti viitteistä muihin kirjoihin - olet tehnyt hyviä havaintoja!

    Olisinkohan minäkin ihastunut tähän kirjaan enemmän, ellen olisi sitä ennen ihastunut melkeinpä liian paljon Kekkosen novellikokoelmaan? Tekisi mieli lukea se uudestaan. Toivon ainakin, että sinä luet, ja moni muukin!

    VastaaPoista
  4. Minua jännitti tulla lukemaan arviosi tästä, koska minulle Valinta oli paras elokuussa lukemani kirja. Onneksi pidit! Olisin voinut arvata sen. :)

    Kekkosen taitavuutta ei voi kuin ihmetellä. Hän osaa kertoa pienesti, mutta sanoa paljon. Minulle Valinta ei ollut edes kovin synkkä kirja, vaikka on siinä paljon tummia sävyjä, joten näin valoa tuossa lokakuisessa maastossa (kuten sinäkin <3).

    En ollut ajatellut tätä siskokirjana, mutta totta, tämähän on sitäkin.

    Jenni: Minä ainakin aion lukea Kekkosen novellikokoelman. :)

    VastaaPoista
  5. Hieno arvio, Maria! Teit kiinnostavia vertauksia muihin kirjoihin, vaikka niistä tuttu minulle onkin vain tuo Paljain käsin.

    Minä pidin Kekkosen lyyrisyydestä, siitä herkkyydestä. Ei sellaisia kirjoja montaa voi peräkkäin lukea, mutta aina välillä, ah!

    Ja suuuri kiitos linkittelystä <3 Toivottavasti sinäkin luet Kotiin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Jenni :). Tuo mitä sanoit Kekkosen novellikokoelmasta, saa minut ihanan odotuksen valtaan: jotain niin kuin Valinta, mutta kenties vielä hienompaa!

    VastaaPoista
  7. Katja, minäkin arvasin pitäväni ja onneksi pidin <3

    Synkkyydestä ja valosta kirjoista: usein minua koskettavat eniten juuri kirjat, joissa kuvataan kipeitä aiheita, mutta mukana on myös iloa ja toivoa. Valinta oli juuri sellainen kirja.

    Huomasin, kun kävin lukemassa arviosti uudestaan, että olit ajatellut tätä keskiluokan arki -kirjana, sitäkin tämä on :).

    Linnea, olen samaa mieltä tuosta lyyrisyydestä ja herkkyydestä ja sen sopivasta annostelusta lukuruokavaliossa (kuten huumorinkin, jota kommentoin Leikas-postaukseesi :)). Luen varmasti Kotiin, toivottavasti piakkoin (mutta ei liian pian tämän jälkeen).

    VastaaPoista
  8. Oi miten perusteellinen teksti! Kiehtovasti osasit kytkeä kirjan muihin teoksiin. Niinhän se on, että teemat ovat usein rajallisia, mutta kertoa voi niin monella tavalla. Minäkin pidin Kekkosen lyyrisestä ja kauniista kielestä. Niin ja yöpöydällä odottavat ne Kekkosen novellit (melkein kaikki olen jo lukenutkin). Meillä on kovin yhteneväinen maku!

    VastaaPoista
  9. Joana, kiitos! En osaa tehdä muutaman sanan hurmaavia kiteytyksiä niin kuin sinä ja Ilse, ja muutenkin koetin löytää vähän uutta näkökulmaa tähän kovasti jo blogattuun kirjaan.

    Samaa kirjamakua löytyy; maltan tuskin odottaa, että saan Carpelanin luettavaksi!

    VastaaPoista
  10. Voi Maria, kirjoitit niin hienosti ja tekisi mieli sanoa, että luen tämän kirjan. Tuskin niin käy. Yrtin lukea Tammimaan paljain käsin, mutta jätin kesken. Pulkkiselta olen lukenut vain lehtikolumneja ja Hirvoselta en mitään. Hirveä määrä on kirjastossani kotimaisia nais- ja mieskirjailijoita, mutta ne ovat suurin osa ajalta ennen blogia. Minun kotimaani on kaiken maailman kirjallisuus. Marcel Reich-Ranicki sanoi, että hänen kotimaansa on Saksan kirjallisuus.

    ***

    Carpelanin kirjoja minulla on useita hänen signeeramaan. Hän oli viehättävä ihminen. Minusta on tehty jopa lehtihaastattelu maakunta-aviisin, kun tunnustin Carpelanin esitelmätilaisuudessa lukeneeni Axelin kymmenen kertaa. En halua ajatella, että hän on poissa...

    ***

    Olisi niin kiva, kun olisi sama kirjamaku, mutta tunnen usein olevani yksinäinen laiva sumuisella merellä...

    VastaaPoista
  11. Kiitos Leena :). Minullekin tulee joskus toisten arvioita lukiessani sellainen tunne, että oi, varmasti upea kirja, mutta ei -minun- kirjani. On rikkautta, että me lukijat ja kirjabloggaajat luemme erilaisia kirjoja, mutta on meillä (sinulla ja minulla) samojakin suosikkeja: Montgomery, Shields ja Bolsoin perhonen, sekä tietenkin Waltari.

    En ikinä tavannut Carpelania henkilökohtaisesti, mutta hän oli varmasti viisas ja hyvä mies, jolla on ihania runoja ja romaaneja!

    VastaaPoista
  12. Kiinnostuin tästä vielä enemmän, erityisesti noiden kirjojen perusteella, johon tätä vertasit. Hirvosen Että hän muistaisi saman oli ainakin minulle todella intensiivinen lukukokemus.

    VastaaPoista
  13. Tämä oli tosiaan siitäkin kaunis kirja, että vaikka aihepiiriltään oli koskettavia, raskaitakin teemoja, niin silti tässä oli sitä valoa, toivoa!

    Minäkin haluaisin pian päästä lukemaan kyllä Kekkosen novellikokoelman!

    VastaaPoista
  14. Susa, tämä kirja jäi jotenkin voimakkaasti elämään mielessäni valoineen ja varjoineen.

    Varsinkin sen jälkeen kun kuulin, että Valinnan piti alunperin olla osa Kotiin -kokoelmaa, olen ollut hyvin utelias tuon kokoelman suhteen!

    VastaaPoista