Sivut

torstai 9. kesäkuuta 2011

100 naiskirjailijaa


Ennen kuin minulla oli omaa blogia, kävin lukemassa mm. PetriinanSaran, Lumikon, Leena Lumin, Booksyn, Sallan, Susa P.:n ja Katjan listoja heille tärkeistä naiskirjailijoista. Jotkut olivat maininneet tietyt teokset, toiset listasivat kirjailijoita. Reeta Karoliina teki listan sadasta naiskirjailijasta, joita ei ole vielä lukenut, mutta aikoo lukea. Tässä oma listani, satunnaisessa mieleentulojärjestyksessä. Koska päätin tehdä "pitkän listan", mukana on muitakin kuin niitä ihan kaikkein rakkaimpia, ja jonkun ihanan olen aivan varmasti unohtanut. Sen vuoksi - ja uusien löytöjen varalle - listassani ei ole ihan sataa kirjailijaa, vaikka lisäsin lopuksi myös sellaisia naiskirjailijoita, joita aion (toivottavasti lähitulevaisuudessa) lukea. Jos olen joltakin kirjailijalta lukenut vain yhden kirjan tai yksi teos on noussut ylitse muiden, olen maininnut sen sulkeissa.

1. L.M. Montgomery
2. Louisa M. Alcott
3. F.H Burnett
4. Rauha S. Virtanen
5. Anni Swan
6. Mary Marck (oik. Kersti Bergroth)
7. Tove Jansson
8. Marjatta Kurenniemi
9. Susan Coolidge
10. Kate Chopin (Herääminen)
11. Toni Morrison
12. Alice Walker (Häivähdys purppuraa)
13. Octavia E. Butler (Parable of the Sower)
14. Ulla-Lena Lundberg (Kuninkaan Anna)
15. Anni Blomqvist
16. A.S. Byatt (Riivaus)
17. Siri Hustvedt
18. Merete Mazzarella
19. Jean Rhys (Siintää Sargassomeri)
20. Nuala O'Faolain (Tunnenko minä teidät?)
21. Minna Canth
22. Charlotte Brontë
23. Anne Brontë
24. Emily Brontë
25. Jane Austen
26. Aino Kallas
27. Fredrika Runeberg
28. Maeve Binchy
29. Carol Shields
30. Jean Webster
31. Enid Blyton
32. Hannele Huovi
33. Leena Laulajainen
34. Johanna Venho (Yhtä juhlaa)
35. Riina Katajavuori (Lahjat)
36. Virginia Woolf
37. Anne Frank
38. Leena Lander
39. Margaret Atwood
40. Essi Tammimaa
41. Saima Harmaja
42. Edith Södergran
43. Helga Nuorpuu (Ruusulan tytöt)
44. Aili Konttinen (Hymyile, Krisse)
45. Anna-Maija Raittila
46. Mary Wesley (Kamomillapiha)
47. Aila Meriluoto
48. Katri Vala
49. Marja-Liisa Vartio
50. Kirsi Kunnas
51. Solveig von Schoultz
52. Margaret Mitchell
53. Maila Talvio
54. Eeva Kilpi
55. Eeva Tikka
56. Beatrix Potter
57. Raili Mikkanen
58. Satu Koskimies
59. Maria Gripe
60. Margaret Atwood
61. Susan Fletcher
62. Elina Hirvonen
63. Juuli Niemi
64. Laura Ingalls Wilder
65. Anne Tyler
66. Sigrid Undsed (Jenny)
67. Edith Wharton
68. Helen D. Boylston
69. Angela Carter (Maaginen lelukauppa)
70. Susanna Tamaro (Kulje sydämesi tietä)
71. Ranya El-Ramly (Auringon asema)
72. Sylvia Plath (Lasikellon alla)
73. Jeannette Winterson
74. Marita Lindquist
75. Kyllikki Villa
76. Dodie Smith (Linnananeidon lokikirja)
77. Johanna Spyri
78. Anja Snellman (Ihon aika)

aion lukea:
Sirpa Kähkönen
Zadie Smith
George Elliot
Alice Munro
Jhumpa Lahiri
Elizabeth Gaskell
Riikka Pulkkinen
Jayne Anne Philips
Joyce Carol Oates
Anu Kaipainen
Sarah Waters
Clarice Lispector
Kerstin Ekman
Wendla Randelin
Riitta Jalonen
Tuula-Liina Varis

Lopuksi haastan muutaman "uuden" kirjabloggarin tekemään oman naiskirjailijalistansa: Anna Elina, Karoliina, Elma Ilona ja Jaana - ja kuka tahansa, joka ei ole tätä vielä tehnyt! Tyyli on vapaa :)

17 kommenttia:

  1. Ooh, sinäkin listasit! Vaikuttavaa. Ilahdun aina suuresti kun joku saa listan valmiiksi - minun listani se vaan roikkuu keskeneräisenä kuukaudesta toiseen...

    Palaan lukemaan listasi vielä ajatuksen kanssa. Äkkiseltään katsottuna se näytti oikein hyvältä ja kotoisalta, monia samoja nimiä olisin minäkin poiminut listalleni. Kivaa, että olit maininnut joidenkin kirjailijoiden kohdalla vielä teoksenkin.

    Kiitos listaaamisesta, hieno urakka!

    t. Jenni K-blogista

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jenni - uskoakseni (ja toivon mukaan) lista ei ole valmis, vaan täydentyy matkan varrella (olen myös varma, että olen unohtanut joitakin itselleni merkittäviä, pitää lisätä vielä esim. Johanna Spyri). Ehkä lisään vielä Anja Snellmanninkin; Ihon aika oli upea ja monista muistakin Snellmanneista olen tykännyt, mutta jotenkin ei tunnu kuitenkaan omalta.

    VastaaPoista
  3. Pidän listoista, joten olen mukana. Kiitos haasteesta, pääsee taas tonkimaan kirjahyllyä sillä silmällä ;)

    VastaaPoista
  4. Kivaa! Minä olen lukenut Jean Rhysiltä kaikki muut suomennetut, mutta en tuota Siintää Sargassomeri, joka on kuulemma aika erilainen kuin hänen varhaisemmat kirjansa. Hyvä kun muistutit, olen halunnut sen lukea (tosin muistelen, että sitä oli vaikeasti saatavilla kirjastoista -ainakin Helsingissä).

    Ilmeisesti pidit A.S.Byattin Riivauksesta? Senkin olen pitkään halunnut lukea, mutta olen kuullut kovin eriäviä mielipiteitä siitä; toisten mielestä se on loistava, toisten mielestä (liian) vaikea. Olen nykyään toivottoman laiska lukemaan mitään "vaikeaa", kesällä varsinkin...

    VastaaPoista
  5. Kiva Jaana, että teet tämän :).

    Lumikko, minä taas olen lukenut Rhysiltä vain tuon Siintää Sargassomeren - muitakin minulla on ollut lainassa, mutta en ole saanut luettua. Sargassomerestä ei tosiaan ole otettu uusia painoksia vuosiin; haluaisin sen omaksi mutta on tyytyminen englanninkieliseen pokkariin. Suosittelen Sargassomerta ehdottomasti, se on vaikuttava kuvaus (Bertha) Antoinette Masonin elämästä ensin Jamaicalla ja sitten "hulluna naisena" Thornfieldin ullakolla. Kieli on huikeaa.

    Riivaus ei minusta ollut vaikea, ainoastaan (turhan) pitkä ja ajoittain tylsä, ja minulla menikin pari vuotta että sain sen luettua loppuun :). Mutta niin paljon viehättävää siinä on, että nousee listalle. Haluaisin lukea Byattilta muutakin, mutta niitä ei ole suomennettu ja siksi saatavuuskin (kirjastosta) on heikko.

    VastaaPoista
  6. Oi, hieno lista, ja kiitos haasteesta! Otan sen ilman muuta vastaan, mutta en uskalla luvata, milloin lista valmistuu. :)

    Saan vielä välittää sinulle iloisen uutisen, eli Teos julkaisee elokuussa A.S. Byattilta Lasten kirjan (The Children's Book). :)

    VastaaPoista
  7. Hienoa että teet tämän jossain välissä, Karoliina -
    ja kiitos kirjavinkistä! Kävin kurkkaamassa Lastenkirjan teosesittelyn, ja kirja kuulosti kiehtovalta!

    VastaaPoista
  8. Hieno lista. Paljon tuttuja kirjailijoita, mutta toki paljon sellaisiakin, joita en ole lukenut.

    Otan mielelläni haasteen vastaan, mutta kuten Karoliina edellä totesi, en nyt osaa sanoa, milloin lista valmistuu. Kiva sitä on kyllä ryhtyä miettimään ja kokoamaan. :-)

    VastaaPoista
  9. Näitä on kiva lukea ! Paljon oli tuttua, mutta mukana oli useampi tuntematonkin. Toiselta listalta suosittelen erityisesti Munroa, Oatesia, Lahiria ja Ekmania. Varsinkin Ekmanin Sudentalja-trilogia on upea.

    VastaaPoista
  10. Petriina, yritinkin eilen illalla kommentoida sinun postaukseesi, mutta kommentti hävisi taivaan tuuliin, niin kuin nykyään välillä bloggerissa tapahtuu... Mutta juuri noita suosittelemiasi kommentoin, kun ne olivat listassasi. Ehdottomasti pitää lukea Sudentalja joskus!

    VastaaPoista
  11. Olipa tämä kiehtova listaus! Monien omien ikisuosikkieni ohella sain paljon uusia, hyviä lukuvinkkejä sekä monta mieleenpalautusta.

    Helga Nuorpuun Ruusulan tytöt, Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja sekä A.S. Byattin teokset ainakin ovat sellaisia, jotka kiinnostavat kovasti.

    Sinun vielä lukemattomien kirjailijoidesi listalta suosittelen ainakin Oatesia, Pulkkista, Kähköstä, Watersia ja Lahiriakin. Hyvät, vielä lukemistaan odottavat kirjat ovat kyllä valtava onni.

    VastaaPoista
  12. Katja, Ruusulan tytöt on suloinen, vanhan ajan viattomuutta henkivä koululaiskertomus, johon muistaakseni espanjantauti tuo tummia sävyjä (meinaa seikoittua muistoissani tuohon Konttisen Hymyile Krisse -kirjaan). Kertoo koulun takia täysihoitolassa asuvista nuorista. Kirjalle on ilmeisesti jatkoakin, mutta niitä en ole lukenut.

    Linnanneidon lokikirja löytyy blogistani, uskon että pitäisit siitä, ja se sopii kesälukemiseksi.

    Käynpä kurkkaamassa, oletko blogannut Watersista. Olet oikeassa tuosta "lukemattomien ihanien" onnesta!

    VastaaPoista
  13. Muistit Ruusulan tyttöjen kaksi ensimmäistä osaa ihan oikein :-) Anjan onni on muistaakseni sen osan nimi, jossa espanjatauti näyttelee tärkeää osaa. En ole muutamaan vuoteen lukenut Ruusulan tyttöjä, vaikka joskus osasin sen melkein ulkoa.

    VastaaPoista
  14. Hei

    Nyt pääsen vihdoin tänne kommentoimaan, mutta kommentoin samalla lailla kuin ennenkin nimi ja url-osoite. En ole onnistunut muuten eli johtuu sitten näistä bloggerin ongelmista?

    Hienoa, kun sinäkin teit tämän listan, jossa on tyttökirjoja tai kirjailijoita kivasti esillä. Tuota Ruusula-sarjaa minä en ole vielä lukenut, mutta jossain vaiheessa aion. On niin paljon noita suomalaisia vanhoja tyttökirjoja lukulistallani hih! Ruusula-sarja sisältää neljä osaa. Vinkkaan kyllä jos tulee kauppaani. :)

    VastaaPoista
  15. Yritin eilen kommentoida, mutta ei tainnut tulla jostakin syystä läpi laisin... yritetäänpäs uudestaan.

    Hieno lista! Käy kurkistamassa minun listaani, jos innostut. Tämän listailun kanssa oli hauskaa ja haastavaa, samanaikaisesti.

    Minulla näyttää olevan sama ongelma kommentoinneissa edelleen kuin Saralla.

    Valkoinen kirahvi

    VastaaPoista
  16. Kommentoinnissa on tosiaan ongelmia, eniten hämää se, että välillä en pysty kommentoimaan joitakin blogeja (ml. omani) puhelimella, välillä taas ei onnistu läppärillä. Joskus auttaa se, että avaa postauksen uudestaan sivupalkin blogiarkistosta tai suosituimmista teksteistä.

    Sara, tyttökirjoista (tarkemmin sanottuna Pikku naisista) alkoi todellinen kirjarakkauteni: sitä ennen olin lukenut Neiti Etsiviä, Viisikoita ym., mutta Alcottila lukiessani olin aivan lumoutunut: että tällaisiakin kirjoja on! Sillä tiellä edelleen, aikuisena ei ole tullut monia yhtä voimakkaita lukuelämyksiä vastaan kuin monet tyttökirjat nuorena.

    Luulin että Ruusula-kirjoja on kolme... Voi kun saisi ne kaikki omaksi tai edes luettavaksi!

    Valkoinen kirahvi: kiitos! Ai sinäkin olet tehnyt tämän, käyn kurkkaamassa ja linkitän tähän. Hauskaa ja haastavaa tosiaan, jätinkin muutaman tyhjän paikan listalleni unohtuneiden ja uusien löytöjen varalle :).

    VastaaPoista