Sivut

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kirjasiskot




Näytä täysikokoinen kuva



Ainakin anni.m Oota, mä luen tän eka loppuun: siskoja ja haasteita ja Kirjavan kammarin Karoliina Kirjava kammari: Turinatorstai: Kirjoja siskoista ja sisaruudesta ovat lukeneet tai lukemassa useita siskosaiheisia kirjoja. Karoliina julkistaa aiheesta haasteen ensi viikolla. Kirjallisuuden sisarussuhteet ovat kiehtova aihe, josta varmasti on tehty tutkimuksiakin, niitäkin voisi tämän aiheen tiimoilta kaivaa esille.


On suorastaan hämmästyttävää, että vaikka keskimäärin poikia syntyy jopa hieman enemmän kuin tyttöjä, niin tyttökirjoissa ja monissa naisten kirjoittamissa romaaneissa veljet ovat suorastaan harvinaisuus! Jane Austenin Järjessä ja tunteissa ja Ylpeydessä ja ennakkoluulossa sankarittarien veljettömyys on myös juonta kuljettava voima: Elizabethin, Janen, Elinorin ja Mariannen on aivan erityisen tärkeää löytää sopiva aviomies, kun koti menee alta isän kuoleman jälkeen miespuolisen perijän puuttuessa.


Austenin Bennetin perheessä siskoja on peräti viisi, Alcottin Pikku naisissa neljä, samoin Rauha S. Virtasen Seljan tytöissä. Kun siskoksia on kirjassa useampia, eivät juonet lopu kesken ja etenkin nuortenkirjoissa on tärkeää, että erilaisilla lukijoilla on samastumiskohteita: tulinen Rita, järkevä Kris, haaveellinen Virva ja herttainen Dodo. Seljan tytöistä kannattaa ehdottomasti lukea. Etenkin kahdessa viimeisessä Selja-kirjassa on mukana hyvinkin rankkoja aiheita ja poliittista kantaaottavuutta, nuorten omia iloja ja murheita unohtamatta. 


Vähän erilainen nuortenromaani on myös Maria Gripen Salaisuus varjossa jatko-osineen. Siinä sisarussuhde on kompleksinen, ja läpi neliosaisen teossarjan myös kyseenalaistetaan päähenkilöiden, Bertan ja Carolinin sisaruus -- he ovat puolisisaruksia, joilla on todennäköisesti sama isä. Lopulta sisaruudessa on kuitenkin merkittävintä keskinäinen lojaalisuus ja se, että oppii tuntemaan toisen. Tätä teosta suosittelen lämpimästi -- ja ne, joilla on suhteita Tammeen, voisivat rummuttaa uusien painosten puolesta.


Huomaan taas nostaneeni esille lähinnä klassikoita ja nuortenromaaneja, mutta aihe on ajankohtainen myös nykykirjallisuudessa. Raisa Mattila taustoitti eilisessä kritiikissään Helsingin sanomissa Essi Tammimaan siskosaiheista romaania Paljain käsin: "On polvelta toiselle joko hiukan muuntuen tai sellaisenaan periytyvä vika, trauma tai virhe, josta etenkin naiset kärsivät. Perusteluina esitetään parhaimmillaan kolme polvea, kuten tehdään vaikkapa Ulla-Maija Paavilaisen Sokerisiskoissa (2008), Nina Petanderin Pläts!-teoksessa ja Riikka Pulkkisen Totta-romaanissa (2010)." www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Aurinko+kiertääkin.../HS20110316SI1KU02d84


Listaan tähän muutamia siskoskirjoja, joista moniin on viitattu muissa blogeissa viime aikoina. Mukana on myös tuntemattomampia helmiä, joille toivoisi lisää lukijoita ja "blogisavuja".


Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt ks. esim. Lumiomena


Susan Fletcher: Meriharakat Juuri tällaista: Hukuttava kirja Oota, mä luen tän eka loppuun: Susan Fletcher: Meriharakat Leena Lumi: MERIHARAKAT , Lumiomena


Näytä täysikokoinen kuva



Essi Tammimaa: Paljain käsin Aamun kirjojen virrassa |
Kirjablogi Kirjainten virrassa

Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt-sarja, jonka neljä ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet 50-60-luvulla ja kaksi viimeistä, Seljalta maailman ääriin ja Seljan tuli ja lumi 2000-luvulla. 


Kansi: Juuli Niemi: Tara
Juuli Niemi: Tara. Runotarina. "Ei kaikkia kaksosia tunnista tämän maailman säännöillä" Kaunista ja koskettavaa runotarinaa/proosarunoa siskoksista, suosittelen!

Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot

Regina Rask: Ei millään pahalla


Näytä täysikokoinen kuva


Maria Gripe: Salaisuus varjossa jatko-osineen

Katriina Ranne: Minä, sisareni  http://kirjamieli.blogspot.com/2011/03/katriina-ranne-mina-sisareni.html Mari A:n kirjablogi: Katriina Ranne: Minä, siskoni

4 kommenttia:

  1. Maria gripen kirjat ovat muuten todella ihania. Olen ajatellut, että ne pitäisi lukea uudestaan. Luin niitä monta kertaa lapsena. Silloin ne olivat aika jänniä. :)

    Pystyt muuten tekemään noita linkkejä itse, kun kirjoitat jonkun sanan ja aktivoit sen. Sitten klikkaat siitä kirjoituslaatikon yläreunasta sitä Linkki-sanaa ja kopioit linkin osoitteen siihen aukeavaan laatikkoon. :)

    VastaaPoista
  2. Ok, kiitos marjis "linkkivinkistä" :). Täytyy harjoitella tuota aktivoimista... Kiva kun joku muukin tykkää Gripestä!

    VastaaPoista
  3. Kiva siskospostaus täälläkin! Ja tuo Krohnin sisaruksista tehty tutkimus kiinnostaisi, samoin kuin Swanin siskoksista kirjoitettu teos. Suomalainen kulttuurihistoria on kiehtovaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Hellevi Arjavan Swanin tytöt on kyllä hyvä, ja Sirpa Kivilaakson ihana Satukuningatar Anni Swan.

    VastaaPoista